Elämme aikaa, jossa vastakkainasettelu syvenee jatkuvasti. Niin yhteiskunnallisessa keskustelussa, sosiaalisessa mediassa kuin valtioiden välisissä suhteissa vastakkaiset leirit linnoittautuvat omiin totuuksiinsa. Ilmiötä selitetään usein politiikalla, ideologioilla tai arvoeroilla. Jos kuitenkin katsomme asiaa pintatasoa syvemmälle, paljastuu, että kyseessä on mielen mekaaninen reaktio, joka toimii jokaisessa meissä täysin samalla tavalla.
Liike alkaa yksinkertaisesta ajatuksesta. Ajatus ei ole toimijana paha; se on ihmiskunnan kehittämä työkalu arjen asioiden hoitamiseen ja tiedon käsittelyyn. Ongelma syntyy siinä hetkessä, kun ajatus kääntyy tarkastelemaan itseään ja luo erillisen "minän" eli ajattelijan.
Kun ajatus luo tämän minäkuvan, se alkaa välittömästi omia kokemuksia. Havainnosta tulee "minun kokemukseni" ja ajatuksesta "minun mielipiteeni". Tähän omistamiseen sitoutuu valtavasti psyykkistä energiaa. Minäkuvasta muodostuu turvapaikka, jota on suojeltava hinnalla millä hyvänsä.
Mieli etsii turvaa ja vahvistusta samanmielisistä. Mielipiteiden ja identiteetin pohjalta muodostuu "henkinen heimo" – ryhmä, joka jakaa samat uskomukset ja ajattelumallit. Yksilön tarve kuulua ryhmään on syvä, ja se tekee heimosta minän jatkeen.
Tässä kohdassa mekaaninen ketju saavuttaa päätepisteensä. Kun oma heimo ja sen opit muodostavat identiteetin perustan, mikä tahansa toisinpäättely tai eriävä näkemys koetaan suorana uhkana omalle olemassaololle. Kyse ei ole enää asioiden puolueettomasta tutkimisesta, vaan omien linnoitusten puolustamisesta. Toinen osapuoli on nähtävä "väärässä olevana" tai jopa vihollisena, jotta oma rakenne säilyisi ehjänä.
Sama mekanismi, joka ajaa yksilön korjaamaan ja tuomitsemaan toisen mielipiteen internetaikakauden keskustelupalstoilla, ajaa ihmisryhmiä ja kansakuntia vastakkainasetteluun. Mitan ja skaalan muuttuessa perusmekanismi pysyy täysin samana.
Voimmeko pysähtyä katsomaan tätä liikettä itsessämme ilman tuomiota tai tarvetta korjata sitä?
Pysähtyminen tapahtuu silloin, kun reaktio – tarve puolustautua, hyökätä tai osoittaa toisen olevan väärässä – havaitaan heti sen syntyhetkellä kehon tuntemuksena ja psyykkisenä impulssina. Jos ajatus ei astu väliin jatkamaan tarinaa ja rakentamaan puolustusta, mekanismin ketju katkeaa.
Tässä välittömässä havainnoinnissa psyykkinen aika ja menneisyyden reaktiomallit päättyvät. Kun mieli ei nojaa valmiisiin kainalosauvoihin – identiteetteihin, heimorajoihin tai tietämisen tilaan – se voi kohdata toisen ihmisen ilman vastakkainasettelua. Silloin vastakkainasettelu ei pääty taistelun tai väittelyn kautta, vaan se putoaa pois tarpeettomana.
Sami-Samuli Keinonen
Oulu