Suomen sahateollisuuden kehityksen myötä metsien käyttö lisääntyi 1850-luvulta lähtien. Vähän myöhemmin alkanut kemiallisen metsäteollisuuden kehitys lisäsi entisestään puun käyttöä.
Metsien kasvatuksesta oli silloin hyvin vähän tietoa ja niinpä yleisenä menetelmänä käytettiin silloin tukkipuiden poimintahakkuuta, joka nimettiin harsintahakkuuksi. Uskottiin, että taimiainesta syntyy ja metsä uudistuu aikanaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Tämä menetelmä romahdutti Suomen metsien kasvun ja puustopääoman. Jopa 20–25 prosenttia metsistämme hakattiin vajaapuustoisiksi 1950-luvulle tultaessa.
Johtavien metsäasiantuntijoiden harsintajulkilausuma vuodelta 1948 ja metsälain uudistaminen muuttivat radikaalisti metsien käsittelyä 1950-luvulta lähtien.