1990-luvun alkupuolella metsäverolakia muutettiin ja pitkään käytössä olleesta metsien pinta-alaverotuksesta päätettiin siirtyä puun myyntitulojen pääomaverotukseen. Muutokselle annettiin 13 vuoden siirtymäkausi, jonka jälkeen pinta-alaverotuksesta luovutaan kokonaan vuoden 2006 alusta lähtien.
Metsänomistajalle jäi mahdollisuus valita, kumpaa verotustapaa hän haluaa siirtymäkauden aikana metsiinsä soveltaa. Niille maanomistajille, joilla oli runsaasti vanhoja, pitkään hakkaamattomina olleita metsiä, pinta-alaverotus oli taloudellisesti järkevin valinta. Paljon nuorta metsää tai taimikoita omistavan ei pinta-alaverotusta kannattanut valita, koska hän aikanaan puunmyyntinsä yhteydessä joutuu joka tapauksessa maksamaan myyntituloista pääomaveron eikä aikaisemmin mahdollisesti maksettuja pinta-alaveroja hyvitetä.
Valinnan yhteydessä siis käytännöllisesti katsoen kaikki vanhat, vuosikymmeniä hakkaamattomina olleet metsät jäivät pinta-alaverotuksen piiriin.
Jotta noista metsistä vuosien aikana maksetun pinta-alaveron lisäksi ei joutuisi maksamaan myös myyntitulon pääomaveroa, metsissä oleva puu on korjattava viimeistään vuoden 2005 aikana ja ostajan on myös tilitettävä kauppahinta myyjälle ennen vuoden 2006 alkua. Jos hakkuut tai rahojen tilitys siirtyvät vuodelle 2006 tai myöhemmäksi, myyjä joutuu maksamaan puukaupoistaan molemmat verot.
Käytännössä lainmuutos tarkoittaa sitä, että maamme kaikki lailla suojelemattomat vanhat yksityismetsät tullaan hakkaamaan vuoden 2005 loppuun mennessä.
Luonnonsuojelullinen skandaali
Eteläisen Suomen metsäpinta-alasta on rauhoitettu lakisääteisesti alle kaksi prosenttia, maan pohjoispuoliskolla suojeltujen metsien osuus on noin viisi prosenttia.
Monien eri tutkimusten mukaan nykyiset suojelualueet eivät riitä turvaamaan vanhojen metsien lajiston ja metsäluontomme monimuotoisuuden säilymistä. Täyssuojelun korvaajaksi kehitetyt vaihtoehdot eivät myöskään toimi toivotulla tavalla eivätkä pysty auttamaan tiukimmin luonnontilaista metsää tarvitsevia eliöitä.
Pinta-alaverotuksen piiriin jääneiden vanhojen metsien luontoarvojen kartoitus on viranomaisten ja metsäsektorin osalta täysin laiminlyöty. Ainoat kartoitusta tehneet ovat luonnonsuojelujärjestöt ja yksityiset luontoharrastajat, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia riittävän perusteelliseen luontoarvojen kartoitukseen noissa metsissä. Järjestöjen tai yksityisten henkilöiden tekemille tutkimuksille ei ole myöskään annettu paljonkaan painoarvoa hakkuusuunnitelmia tehtäessä.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa jäljellä olevien vanhojen metsien luontoarvoja ei enää ehditä tutkia ennen vuoden 2005 loppua. Seuraavan parin vuoden aikana Suomessa hakataan arvokkaimpia vielä suojelemattomia metsiämme haluamattakaan tietää, onko niissä korvaamattomia luonnonarvoja vai ei.
On vaikea uskoa, että lakia kymmenisen vuotta sitten laadittaessa eivät sen suunnittelussa mukana olleet metsäalan ihmiset olisi ymmärtäneet, mihin lainmuutos tulee annetuilla ehdoilla johtamaan. Väistämättä herää epäilys, että yhtenä muutoksen tavoitteena oli saada vaatimukset suojelupinta-alojen kasvattamisesta loppumaan hävittämällä kaikki vielä suojelemattomat vanhat metsät mahdollisimman nopeasti. Sama epäilys nousee päällimmäiseksi myös Etelä-Suomen metsien suojelua pohtineen Metso-toimikunnan päätöksessä lykätä suojeluasioiden lähempi tarkastelu vuoteen 2007 - aikaan jolloin viimeinenkin vielä suojelematon vanha metsä on metsäverouudistuksen pakottamana varmasti ehditty hakata.
Suomen metsänhoitoväki ja metsäteollisuus esiintyvät maailmalla mielellään metsiensuojelun ja puun talouskäytön yhdistämisen malliesimerkkinä. Tuota taustaa vasten nyt menossa oleva kehityskulku on todellinen skandaali!
Vahinkoa metsänomistajille ja teollisuudelle
Enemmistö pinta-alaverotuksen piiriin metsänsä jättäneistä metsänomistajista on lykännyt puunmyyntiään mahdollisimman pitkälle. Vuoden 2000 jälkeen verouudistuksen vaikutus on kuitenkin alkanut selvästi näkyä: vanha metsikkö toisensa jälkeen on hävinnyt teiden varsilta ja vauhti on nopeasti kiihtymässä. Pinta-alaverotuksen jäljellä olevien kahden vuoden ajaksi järeärunkoista metsää on säästynyt enemmän kuin teollisuus tuona aikana käyttöönsä tarvitsee eli tukkipuun tarjonta tulee ylittämään kysynnän. Tukkipuun hinnan lasku on jo alkanut ja tulee lähikuukausina jyrkkenemään selvästi, kun myöhään myyntiin heränneet metsänomistajat yrittävät saada puunsa myyntiin ennen kaksinkertaisen verotuksen alkamista.
Myös teollisuus on lankeamassa veromuutoksen synnyttämään loukkuun. Varsinkin järeästä kuusitukista on jo pitkään ollut pulaa suurimmassa osassa maata. Monia sahoja on suljettu nimenomaan tukkipuun riittämättömään saatavuuteen vedoten.
Kun järeän tukin tarjonta vuoden 2006 alussa loppuu, joutuvat sahat pitkäksi aikaa todella vaikeaan tilanteeseen. Kunnon tukkia ei yksityismetsistä tule sahoille vuosiin. Osa sahoista onkin jo nyt varautunut tulevaan tilanteeseen rakentamalla pienpuulinjoja, joilla raaka-aineena voidaan käyttää nykykatsannon mukaan alamittaista tukkipuuta.
Metsäverouudistuksen vaikutukset ovat luonnonsuojelulle ja Suomen metsänhoitomaineelle ulkomailla tuhoisat. Metsänomistajilla uudistus näkyy kukkarossa kantohintojen putoamisena. Sahateollisuus on suuriäänisesti parkunut tukkipulaa jo pitkään, mutta joutuu vasta vuoden 2006 alun jälkeen näkemään, mitä tukkipula oikeasti on.
Tietämättä tarkasti metsäverolain uudistuksen todellisia tavoitteita on vaikea sanoa, ollaanko tavoitteet saavuttamassa. Monessa asiassa laki nykyisessä muodossaan aiheuttaa kuitenkin suurta ja peruuttamatonta vahinkoa. Vieläkään ei olisi kaikilta osin myöhäistä korjata niitä vahinkoja, joita lainmuutos saa aikaan. Parhaiten se kävisi jatkamalla lain siirtymäkautta heti kymmenellä vuodella ja laatimalla nopeasti suunnitelma siitä, miten lainmuutokseen liittyvät luonnonsuojelulliset ja taloudelliset ongelmat voitaisiin järkevimmin ratkaista..