Saraleena Aarnitaival kirjoitti Kalevassa 19.10. huolestaan koskien riistakantoja ja metsästystä. Hän viittasi pienriistakantojen seurantaan, jonka mukaan joidenkin lajien määrät ovat vähentyneet tai niistä on saatavilla vain niukasti tietoa.
Monien pienriistalajien kannanseuranta Suomessa perustuu pitkälti metsästäjien vapaaehtoistyöhön. He osallistuvat esimerkiksi riistakolmio- ja lumijälkilaskentoihin, jotka tuottavat tutkimukselle ja päätöksentekijöille arvokasta tietoa lajien runsaudesta ja levinneisyydestä. Ilman tätä panosta tietopohjamme olisi huomattavasti heikompi.
On metsästäjien etu huolehtia siitä, että riistakannat säilyvät elinvoimaisina ja metsästys on kestävää. Monet metsästäjät seuraavat aktiivisesti riistakantojen kehitystä ja reagoivat muutoksiin, esimerkiksi rajoittamalla omaa metsästystään. Lisäksi metsästys on Suomessa tarkasti säädeltyä toimintaa.
Monien lajien vähenemisen taustalla ei nykyisin ole metsästys, vaan elinympäristöjen muutokset. Esimerkiksi metsäjäniksen taantumiseen vaikuttaa todennäköisesti ilmastonmuutos ja rusakko, jonka kanta on 35 vuodessa jopa 25-kertaistunut.
Metsästyksestä on myös konkreettista hyötyä. Riistalihaa pidetään eettisenä ja ekologisena valintana. Metsästäjät tekevät lisäksi paljon arvokasta vapaaehtoistyötä, kuten antavat suurriistavirka-apua eli jäljittävät liikenteessä loukkaantuneita eläimiä tai poistavat vieraspetoja, mikä tukee kotoperäisten lajien säilymistä.
Metsästys ja riistanhoito ovat osa suomalaista elämäntapaa. On jokaisen oma päätös, haluaako metsästää tai syödä lihaa, mutta metsästys on tärkeä harrastus ja elämäntapa yli 300 000 suomalaiselle. Se tarjoaa herkullista riistaruokaa ja virkistystä. Samalla metsästäjien tekemä työ luonnon ja riistatiedon hyväksi on arvokas palvelus ympäristölle ja yhteiskunnalle.
Mikko Sirkiä
viestintäpäällikkö, Suomen riistakeskus