Me­tal­li­vii­kin­git pa­laa­vat al­ku­läh­teil­le

Teräsbetoni on noussut suomalaiselle rocktaivaalle kuin komeetta. Viikinkimetallia soittavan hämäläisen metallikatraan musiikki synnyttää ihmisissä ihailua ja ahdistusta.

Soturimetallia suomeksi. Teräsbetoni lämmittelee Twisted Sisteriä ensi sunnuntaina Club Teatriassa Oulussa. Ensi viikon perjantaina hevisonnit mölyävät Utajärven nuorisotalolla.
Soturimetallia suomeksi. Teräsbetoni lämmittelee Twisted Sisteriä ensi sunnuntaina Club Teatriassa Oulussa. Ensi viikon perjantaina hevisonnit mölyävät Utajärven nuorisotalolla.

Teräsbetoni on noussut suomalaiselle rocktaivaalle kuin komeetta. Viikinkimetallia soittavan hämäläisen metallikatraan musiikki synnyttää ihmisissä ihailua ja ahdistusta.

"Sinunkin asenteestasi huomaa, että haluaisit kysyä, onko Teräsbetoni vitsi, ja emmehän me ole", kuittaa yhtyeen laulajabasisti J. Ahola.

Yhtyeen jämerä viikinkimetalli on melodista alkuheviä, joka muistuttaa kaukaisesti niin Kimmo Kuusniemen 1980-luvun Sarcofagusta kuin väkevää luolamiesheviä vääntävää amerikkalaista Manowariakin.

"Laulujemme aiheet on tästä maailmasta, ja musiikissamme palaamme hevin alkulähteille ja sinne, mistä kaikki sai alkunsa."

Kaikelle heville ei Led Zeppeliniä ja Black Sabbathia ihaileva 27-vuotias viialalaismuusikko lämpene.

"Death- ja doom-metalliyhtyeet ovat pääosin marginaalia, jotka huomiota saadakseen polttavat kirkon tai kaatavat hautakiviä."



Miehet ovat miehiä
ja laivat rautaa


Teräsbetonin musiikissa miehet ovat miehiä ja laivat rautaa. Kaleerien airoissa huopaavat yleensä naiset.

"Emme ole välimallin bändi, joten siksi olisi turhauttavaa kirjoittaa välimallin tekstejä", Ahola kuittaa.

Kollektiivinen soturiuho ei juuri jätä tilaa rakkauslauluille, ja levyn ainoa toiselle ihmiselle omistettu rakkauslaulu kipinöi sartrelaista aatemaailmaa.

Orjatar-spektaakkelissa Ahola ylistää naista, joka on langennut hänen kaikki toiveet täyttävksi seksiorjakseen.

"Kun me laulamme naisesta, me haluamme laulaa naisesta kunnolla, enkä näe siinä mitään pahaa", Ahola tuumaa.

Teräsbetonin rouhea machoilu joko ihastuttaa ja vihastuttaa ihmisiä.

"Saamme aina joskus lukea sivustoltamme kommentteja, joissa meitä syytetään hevin raiskaajiksi ja joissa meitä pyydetään painumaan helvettiin."



Betoni täyttää
tyhjiön


Soturimaskiin yhtyeen promokuvissa sonnustautunut Ahola uskoo, että Teräsbetonin jylisevä viikinkihevi on täyttänyt tyhjiön suomalaisessa hevikentässä.

"Tiukasti soitetulle ja lauletulle perusmetallille on aina ollut kysyntää."

Kun suomalainen heviyhtye laulaa biisinsä englanniksi, musiikista kasvaa helposti suurta taidetta. Jos suomalainen heviyhtye laulaa hevifraaseja suomeksi, kärsii sen katu-uskottavuus heti.

"Harva hevibändi osaa tehdä voimaheviä oikein, ja kun sitä tehdään, niin sitten pelleillään", Ahola murisee.

Tuhkimomaisen nousun tehneen Teräsbetonin takana ei ole taikatemppuja. Julkisuuteen yhtye tuli muutama vuosi sitten nettisivustonsa kautta.

"Teräsbetoni ei ole yhtye, jota olisi hakemalla haettu. Koska Suomessa ei ollut aikaisemmin vastaavaa bändiä, aloin muutaman soittajatuttuni kanssa vääntää musiikkia ja tekstejä, jotka kaikki päätyivät loppujen lopuksi ensilevyllemme", Ahola kertaa.



Kohti suurta rockunelmaa


Viime viikonloppuna yhtye teki vappukeikan Helsingin legendaarisella Tavastialla. Soundcheckin melua klubin vessaan pakeneva Ahola naureskelee, kun kysyn, miten asiassa nyt näin pääsi käymään.

"Keikkamyyjä yksinkertaisesti kertoi, että meidät halutaan keikalle Tavastialla", laulaja summaa.

Vappukeikka Tavastialla on monelle suomalaiselle bändille yhtä kaukainen asia kuin Suomelle jalkapallon MM-mitali tai voitto Eurovision laulukilpailuissa.

Vuosi sitten Teräsbetoni oli vielä harvakseltaan keikkoja tekevä tuntematon suomalainen metallibändi.

Toukokuussa yhtyeen Metallitotuus -debyytin myynti lähentelee jo kultalevyrajaa. Elokuussa yhtyeen suomenkielinen sonnihevi jylisee Gates of Metal -festivaaleilla Ruotsin Hultsfredissa.

"Kyllä laulamme Ruotsissakin suomeksi. Jos ihmiset pitävät musiikista, kielirajat kaatuvat. Laulaahan Eläkeläisetkin Saksassa esiintyessään äidinkielellään, ja menestyy", J. Ahola perustelee suomen kielen valintaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä