Reggaebaari natisi liitoksissaan keskiviikkoiltana, kun Aarno Raninen antoi Hammond-urkujen soida musiikkivideofestivaalien iltaklubilla Never Grow Oldissa . Vajaan tunnin soolo-osuuden jälkeen jammailuun yhtyi viisimiehinen oululais-helsinkiläinen rytmimusiikkiorkesteri Chicken Grass.
Raniselle yhteiskeikka oli kunnia ja haaste.
"Tällaiset tempaukset piristävät. Esiintyvän ihmisen vietti ajaa kokeilemaan uusia asioita ja on hienoa soittaa lahjakkaiden muusikoiden kanssa", mies myhäilee.
Vanhan konkarin ja nuorempien kykyjen esitys oli spontaani; ainuttakaan yhteistä harjoitusta ollut takana. Hyvin soitto sujui, vaikkei Ranisella ennen iltaa ollut aavistustakaan, mitä keikalla tullaan kuulemaan. Alkuhapuilun jälkeen tuntemattomienkin kappaleiden idea löytyi.
"Tämä on nuoremman polven soulia ja funkia, mutta eivät teemat ja melodiat ole vuosien varrella muuttuneet miksikään."
"Sitä paitsi vaikka ikää tulee ensi vuonna 60, käy sydän vasta rippikoulua. Kyse ei ole siitä, että kaikki olisi viimeisen päälle täydellistä, vaan siitä, että kaikki tulee sydämestä."
Suhteellista osaamista
Olisi helpompi luetella, mitä 60-luvulta saakka julkisuudessa paistatellut musiikin monitoimimies ei ole tehnyt.
Vuosiin mahtuu sävellystyötä niin klassisen, jazzin kuin kevyemmänkin musiikin parissa. Levytettyjä kappaleita on yli 50, joista tunnetuimmat lienevät vanha kunnon Tule joulu kultainen ja 70-luvun euroviisukappale Lapponia. Monet muistavat myös takavuosien sketsisarjojen, kuten Älyvapaan palokunnan ja Soitinmenojen musiikin.
"Aikanaan aloin tilanteen ajamana imitoida Lasse Mårtensonia ja lehdet kohahtivat: 'Tähti on syntynyt yhdessä yössä!'. Tämä on outo maa, jossa tähtiä tahdotaan tehdä väkisin."
Siitä alkoi laulajan ura.
Raninen pitää itseään ensisijaisesti säveltäjänä, vaikka monet soittimetkin hallitsee.
"Iskelmät on tehty valmiiksi, ne ovat kulutustavaraa. Siksi olen viime vuodet säveltänyt lähinnä konserttimusiikkia."
"Olen kosmopoliitti säveltäjä, ei musiikilla ole kielirajoja. Suomalaisten on turha hävetä taustaansa; onhan meillä Sibelius."
Nuorten muusikkopiirien ihailu hivelee mieltä.
"Tässä iässä ei enää niinkään tarvitse pärjätä teknisesti, sillä elämäntyö jo sinänsä herättää arvostusta."
"Eikä soittamista voi mitata virtuoosimaisuudella. Hyvä tekniikka saattaa tuottaa puisevaa musiikkia. En minäkään voi istua urkujen takana nuivana, vaan esiintymisen ilon tulee välittyä. Yleisön kanssa on sitä paitsi hauska heittää herjaa."
Suomessa tiettävästi ainoa Hammond-uruilla jazzia soittava taiteilija puhuu elämänuran löytymisen tärkeydestä. Monista poluista jokaiselle löytyy oikea suunta. Raniselle se on musiikki.
"Esiintymistä ei saa pelätä. Osaaminen on niin suhteellista. Jos minulle antaisi vatupassin käteen, niin yhtään suoraa kulmaa en saisi aikaiseksi. Mutta tämä sujuu, sen tiedän. Pitäähän tässä iässä jo jotain osatakin."
