Me­ri­kos­ken muuri kuntoon kii­pei­li­jöi­den voimin – "Ur­baa­nia kii­pei­lyä par­haim­mil­laan"

Ville Aula poistaa vanhaa saumalaastia uuden tieltä Merikosken muurilla.
Ville Aula poistaa vanhaa saumalaastia uuden tieltä Merikosken muurilla.
Kuva: Susanna Eksymä

Pauliina Björk kiepsauttaa itsensä tottunein ottein Merikosken muurin yläkaiteen ylitse, laskeutuu seinämää pitkin pari metriä alaspäin ja antaa katseensa vaeltaa muurin suurissa kivilaatoissa ja niiden saumoissa.

– Kyllä luonto löytää ihmeelliset paikat kasvaa, hän tuumaa ja kiskaisee ensitöikseen koivunalun juurineen irti halkeamasta niin, että vanha saumalaasti ropisee kahdeksan metriä alempana sijaitsevaan portaikkoon.

– Rapatkaa vain irti kaikki vanha laasti, mikä irti lähtee, ohjeistaa alhaalla Janne Aulan kanssa betonimyllyä pyörittävä Jouni Aspi, ja yläilmoissa köysien varassa killuvat Björk ja nuorempi kiipeilijä Ville Aula (etusivun kuvassa) tekevät työtä käskettyä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pauliina Björk poistaa vanhaa saumalaastia uuden tieltä kiipeilijöiden suosimalla Merikosken muurilla.
Pauliina Björk poistaa vanhaa saumalaastia uuden tieltä kiipeilijöiden suosimalla Merikosken muurilla.
Kuva: Susanna Eksymä

Kovalla käytöllä

Oulun kiipeilyseura 91:n Tuirassa, Merikosken voimalaitoksen kupeessa sijaitsevalla Merikosken muurilla järjestämät muuraustalkoot saivat yhden jos toisenkin ohikulkijan pysähtymään hämmästelemään korkeuksissa tapahtuvaa kunnostustyötä.

– Kiipeilijät korjaavat muuria, tai oikeammin sanottuna seinän julkisivuverhousta sen takia, että saumausten kuluminen muuttaa reittejä, ja tekee niistä osittain myös helpompia, Oulun kiipeilyseura -91:n puheenjohtaja Paavo Hahtola selittää.

Oulun Energian omistama Merikosken muuri on ollut kovalla käytöllä jo useamman vuosikymmenen, sillä kiipeilijät löysivät kohteen jo 80-luvulla. 2000-luvun alkupuolella muuriin kiinnitettiin Oulun kiipeilyseuran toimesta yläankkurit ensimmäisille reiteille. Tänä päivänä ankkuroituja reittejä on kaikkiaan kymmenen.

– Oulun kiipeilyseura haluaa ylläpitää Oulun seudun kiipeilymahdollisuuksia parhaansa mukaan, joten on luontevaa, että käymme kunnostamassa seinämän kun se sitä vaatii, ja nyt oli jälleen sen aika, Hahtola sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kiipeilijöiden muuraustalkoot Merikosken muurilla saivat monen ohikulkijan pysähtymään hämmästelemään korkeuksissa tapahtuvaa kunnostustyötä.
Kiipeilijöiden muuraustalkoot Merikosken muurilla saivat monen ohikulkijan pysähtymään hämmästelemään korkeuksissa tapahtuvaa kunnostustyötä.
Kuva: Susanna Eksymä

Monipuolinen kohde

Merikosken muuri ei ole suuren suuri – korkeudeltaan 7-8 metriä ja leveydeltään 15 – mutta kiipeilykohteena se on Hahtolan mukaan yllättävän monipuolinen ja haastava.

– Reitit ovat lyhyitä, mutta aika haastavia. Helpoinkin reitti on sellainen, että sen kiipeäminen tippumatta vaatii aika paljon treeniä. Muurilla kiivetään hyvin herkkiä eli pieniä otteita käyttäen, jokainen kiven uurre ja sauman painauma on hyödyllinen. Siinä ovat sormet melko kovilla, Hahtola sanoo.

Profiililtaan Merikosken muuri on positiivinen eli seinä ei ole täysin pystysuora.

– Parasta muurissa varmasti on sen keskeinen sijainti ja helppo lähestyttävyys, sekä pitkä kiipeilykausi. Siis urbaania kiipeilyä parhaimmillaan.

Merikosken muurin suosiota selittää sekin, että muita ulkona sijaitsevia köysikiipeilykohteita ei Oulussa ole.

– Köysikiipeilypaikkoja ei Merikosken muurin lisäksi löydy alle sadan kilometrin päästä, ja senkin jälkeen erinomaisia köysikiipeilypaikkoja etsivä joutuu ajamaan vielä 100-200 kilometriä lisää.

Hahtola kiirehtii lisäämään, että Oulun etelä- ja itäpuolella on kuitenkin erinomaisia bouldereita, eli korkeita kiviä, joiden päälle kiivetään ilman köysiä.

Oulun kiipeilyseuralla on lisäksi jääkiipeily-/drytoolingtorni Alakyläntien varressa.

Kiipeily kovassa nosteessa

Paavo Hahtola sanoo kiipeilyn olevan yksi nopeimmin kasvavista harrastelajeista Suomessa.

Laji on myös kansainvälisesti kovassa nosteessa; kiipeilyn piti debytoida tänä vuonna Tokion olympialaisissa ennen kuin korona sotki suunnitelmat.

– Oulun seudulla erityisen kovasti suosiotaan on kasvattanut jääkiipeily. Se on suurilta osin jääkiipeilytornimme sekä siellä järjestettyjen Euroopan cup -osakilpailujen ja nuorten MM-kisojen ansiota, Hahtola sanoo.

Oulun kiipeilyseura -91:ssä on tällä hetkellä reilut 350 aktiivista jäsentä ja seura kuuluu Suomen suurimpien kiipeilyseurojen joukkoon.

– Jäsenmäärä on jatkuvassa kasvussa. Nyt syyskuun alussa käynnistyvissä reilussa kymmenessä junioriryhmissä kiipeilee yli sata junnua, Hahtola iloitsee.

Laji palkitsee aloittelijan

Oulussa kiipeilyyn pääsee ottamaan tuntumaa Oulun kiipeilykeskuksella, jossa on tarjolla niin vuokravarusteita kuin opastustakin.

– Jos kiipeilykärpänen pääsee puraisemaan, on seuraava steppi seuraan liittyminen ja omien varusteiden hankinta. Alkuun pääsee suht pienillä investoinneilla; kiipeilykengillä ja -valjailla. Myöhemmin varustearsenaalia voi kasvattaa loputtomiin, Hahtola sanoo.

Oulun kiipeilyseura tarjoaa jäsenilleen ilmaisia kiipeilyvuoroja ja järjestää reissuja sekä kursseja erilaisiin kiipeilykohteisiin, muun muassa Posion Korouomaan.

– Kiipeily on siinä mielessä palkitseva laji aloittaa, että muutamien ensimmäisten kiipeilykertojen aikana kehittyminen on todella nopeaa ja joka kerran jälkeen saa varmasti onnistumisen tunteita, Hahtola lupaa.

Mies itse otti ensikosketuksensa kiipeilyyn alkeiskurssilla ja seuran viikkokiipeilyvuoroilla vuonna 2007. Varsinainen lajiin hurahtaminen tapahtui kuitenkin vasta vuotta myöhemmin kalliokiipeilykurssilla.

– Luonnossa retkeilyn, mahtavien maisemien ja itsensä ylittämisen yhdistelmä vei nopeasti mennessään. Viime aikoina lähimpänä sydäntäni on ollut jääkiipeily luonnonputouksilla, Hahtola toteaa.