Sanotaan, että oululaisilla on nurja suhtautuminen liikkumiseen: mennään silloin, kun ei saisi, ja sitten kun pitäisi liikkua, jäädään jumittamaan. Liikennevaloissa aikainen punainen on vasta myöhäinen vihreä, mutta tungoksessa jäädään töllistelemään ympäriinsä ja tukitaan kulkuväylä.
Muualta tulleiden kuulee järjestään valittelevan sitä, että oululaiset eivät osaa käyttäytyä liukuportaissa. Ohi haluavilta pönkätään tie niin, että osa seisoo oikealla laidalla ja osa vasemmalla.
Noinkohan? Tehdäänpä pikainen testi: mikään ei kerro ihmismassojen käyttäytymisestä niin hyvin kuin tavaratalon railakkaat tarjouspäivät. Pari kertaa liukuportaissa ylös kolmanteen kerrokseen ja takaisin.
Ensimmäinen nousu. Ja kyllä vain, suurin piirtein joka toinen asettautuu portaissa oikealle puolelle ja joka toinen vasemmalle. Ohittamaan hinkuva saisi pujotella melkoista siksakkia.
Alas tullessa nuori mies antaa näytteen sangen omintakeisesta tyylistä: keskellä portaita ja kädet levällään kaiteilla.
Takaisin ylös. Lyöttäydytään keski-ikäisen naisen peesiin. Ei oikeastaan ole vaihtoehtojakaan, koska tämä seisoo keskellä portaita. Toisessa kerroksessa nainen pysähtyy vähäksi aikaa liukuportaiden eteen ja saa ruuhkaa aikaiseksi. Hän päättää kuitenkin jatkaa ylöspäin.
Kolmannessa kerroksessa nainen pysähtyy portaiden latvaan katselemaan, mitäs sitä tällä osastolla olikaan.
"Anteeksi?"
Ei reaktiota. Seurauksena on, että seuraava tulee liukuportaista niskaan.
Ja vielä alas. Yhdet portaat menevät pakostakin sujuvasti, koska muita alas tulijoita ei ole. Katutasoon laskeuduttaessa tulee taas vaikeuksia.
"Hei, irtokarkit on tarjouksessa", edellä todetaan. Se on ilmeisen pysäyttävä huomio. Taas tulee väkeä niskaan.
Empiirinen tutkimus saa päättyä näiltä osin. Ihan vertailun vuoksi vielä huomio Uudenkadun ja Pakkahuoneenkadun risteyksestä: kymmenen valojen vaihdoksen aikana jalankulkija, joka olisi lähtenyt ylittämään suojatietä heti vihreän vaihtuessa, olisi jäänyt auton alle neljä kertaa.
Tälle ilmiölle on toki olemassa luonnollinen selitys. Montakin. Yksi on se, että oululaisen autoilijan värikartta kattaa paljon enemmän kuin perinteiset kolme väriä. Keltaisen ja punaisen välillä on ainakin okraa, sienaa ja oranssia.
Toinen on se, että niin sanottu vihreä aalto on iät ajat ollut paikallisille pelkkä kaukainen unelma. Ainakin tämän syksyn liikennevalojen uudistukseen saakka vihreä valo keskustassa on ollut tae siitä, että seuraava on sitten punainen.