Palefacelle eli Karri Miettiselle kieli ei ole pelkkiä sanoja vaan koko olemisen ydin.
– Kieli on mun identiteetti. En tunnista ehkä valtion rajojakaan niin vahvasti kuin yhteyden kieleen. Kieli on mun ”livelihood”. Mun työ ja harrastus. Rakkaus ja terapia. Miekka ja kilpi, Miettinen kuvailee.
Kantaaottavista rap-sanoituksista parhaiten tunnettu Miettinen altistaa itseään tarkoituksella monentyyliselle kielelle aina radiokuunnelman kirjoittamisesta librettoon.
– Yritän kultivoida mahdollisimman monipuolisesti. Kollaasirunojen kirjoittaminen on erilaista kuin räppien kirjoittaminen. Yritän haastaa ja jumpata lihaksia.
Käsi iskee eli isi käskee
Verbaaliakrobatia ja sanaleikit näkyvät Miettisen arjessa. Kielen eri rekistereiden tunnistaminen on tärkeää. Kirjakieli täytyy hallita siinä missä puhekielikin.
– Yritän löytää uusia tapoja ja paikkoja kääntää ja vääntää kieltä. Asioille on eri nimiä ja tapoja sanoa samoja asioita. Sen takia yritän opettaa omalle tokaluokkalaiselle tytölle slangia. On friiduja, bööniä ja giltsejä, mutta myös tyttöjä ja tyttäriä. Kielen ammattilaisen pitää tuntea myös laajasti tekstejä ja tekijöitä.
Räppi on karskia katujätkien kulttuuria, mutta Miettinen korostaa sen intellektuellia tasoa.
– 1980-luvulla katujäbät ottivat sivistyssanakirjat käteen. Räpissä kovin on se, jolla on laajin sanavarasto ja joka tuntee käsitteiden merkityksiä.
Revi se -runokirjan myötä teoksen kirjoittajat Miettinen ja Kaisa Happonen saapuvat Ouluun Valveelle lauantaina 13–18-vuotiaille suunnattuun runopajaan. Pajassa tutkitaan mediatekstejä ja innostetaan tuottamaan omia runoja.
– Yritän aina teroittaa miettimään, kuinka voimakkaita sanat ovat. Kaikki maailmassa on sanoja. Yhteiskuntakin on olemassa vain sanojen tasolla, sanallisena abstraktiona. Lait ja raha ovat sopimuksia, historia on sanoja. Meillä ei ole mitään ilman sanoja.
Jos pitäisi valita, menettääkö kyvyn kuunnella vai puhua, Miettinen valitsisi jälkimmäisen.
– Ehkä luopuisin puhekyvystä, koska voisin muodostaa ajatuksia muulla tavalla. Silti pystyisin kirjoittamaan. Sitten kirjoittaisin ja kuuntelisin musaa ja muiden ihmisten puhetta. Kyllähän mun kaikki oleminen on omaa ilmaisua. Tuon sillä leivän pöytään ja kasvatan perheen. Elämä ilman musiikkia tai ääntä tuntuu liian pahalta, Miettinen perustelee.