Matti Matts­so­nin olym­pia­mi­ta­lin taus­tal­la on tarina sit­key­des­tä ja pe­rik­sian­ta­mat­to­muu­des­ta – Tokion olym­pia­lais­ten siirto oli on­nen­pot­ku hen­ki­sen ta­sa­pai­non löy­tä­neel­le po­ri­lai­sel­le

Vuoden 2013 MM-pronssimitalista tuli taakka Matti Mattssonille. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän on viimein tasapainoinen urheilija. Sen tulos nähtiin torstaina Tokiossa, kun Mattsson teki elämänsä uinnin ja saavutti olympiapronssia.

Matti Mattssonin olympiamitalin taustalla on tarina sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta.
Matti Mattssonin olympiamitalin taustalla on tarina sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta.
Kuva: PATRICK B. KRAEMER

Kesän 2013 jälkeen vain taivas tuntui olevan rajana Matti Mattsonille. 19-vuotias porilainen oli voittanut 200 metrin rintauinnissa pitkän radan MM-pronssia Barcelonassa.

Olympiakultaa Rio de Janeirossa 2016. Niin hän ajatteli, ja oli uskaltanut sanoa sen myös ääneen.

Taivas muuttui kuitenkin koko ajan tummemmaksi. Se oli entistä kauempana.

Kun 27-vuotias Matti Mattsson ui 2021 olympiapronssia Tokiossa, kahdeksan vuoden ajanjakso näyttäytyi kuin esimerkkinä yhden lahjakkaan huippu-urheilijan kaaresta – myötä- ja ennen kaikkea vastoinkäymisistä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä