Mark­ki­na­kat­sauk­sen mukaan toi­mi­ti­lo­jen ja vuok­ra-asun­to­jen kysyntä Oulussa vah­vis­tui viime vuonna – myös kiin­teis­tö­si­joit­ta­mi­sen suosio jatkui

Oulussa aloitettiin vuonna 2021 yli 3 100 asunnon rakentaminen.

Vilkas asuntorakentaminen näyttelee Oulussa pääosaa, vaikka alueellisen barometrin vastaajat arvioivat nimenomaan toimistojen ja tuotannollisten tilojen kysynnän lisääntyvän Oulun seudulla kuluvan vuoden aikana.
Vilkas asuntorakentaminen näyttelee Oulussa pääosaa, vaikka alueellisen barometrin vastaajat arvioivat nimenomaan toimistojen ja tuotannollisten tilojen kysynnän lisääntyvän Oulun seudulla kuluvan vuoden aikana.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Asuntorakentaminen on jatkunut Oulussa hyvin aktiivisena. Tilastokeskuksen mukaan kaupungissa aloitettiin vuonna 2021 yli 3 100 asunnon rakentaminen. Se on 2000-luvun toiseksi suurin määrä vuoden 2017 jälkeen, kertoo RAKLI ry:n julkaisema Oulun seudun kiinteistömarkkinakatsaus.

RAKLI on kiinteistöjen ammattimaisten omistajien, kiinteistösijoittajien, toimitilajohdon ja rakennuttajien järjestö.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä