Oululainen Marjukka Manninen eroaa Suomen Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtajan roolista. Manninen toimi puheenjohtajana vuodesta 2021 alkaen.
Manninen työskentelee Iin kunnanjohtajana.
Suomen Ratsastajainliiton yöhön venyneessä kevätkokouksen jatkokokouksessa äänestettiin hallituksen vastuuvapaudesta. Yli yhdeksän tuntia kestäneessä kokouksessa liiton hallitukselle ei myönnetty vastuuvapautta menetetyistä valtionavustuksista.
Ratsastajainliiton hallitus kokoontui vielä jatkokokouksen jälkeen myöhään yöllä ja ilmoitti eroavansa.
Manninen viestitti tekstiviestitse Kalevalle, ettei kommentoi asiaa enempää.
Suomen Ratsastajainliitto ilmoitti huhtikuussa menettäneensä vuosina 2023 ja 2024 yhteensä yli 330 000 euroa valtionavustusta raportointivirheiden takia. Silloinen toiminnanjohtaja Jukka Koivisto vetosi inhimilliseen virheeseen ja väärinkäsitykseen raportoinnin aikataulusta, ja ilmoitti eroavansa tehtävästään.
Tiistaina pidetyssä kokouksessa paljastui, että Koivisto on irtisanottu aiemmin kerrotun irtisanoutumisen sijaan.
Ennen jatkokokousta hallituksen ja toiminnanjohtajan toimista julkaistiin raportti, jossa toiminnan todettiin olleen epäammattimaista ja valvonnan puutteellista. Liiton hallitus ei ollut luovuttanut kaikkia pyydettyjä dokumentteja tarkastustyöryhmälle, tai antanut kunnollista vastausta selvityspyyntöihin.
Kokouksessa todettiin, että Ratsastajainliiton hallituksella oli toiminnanjohtajan työnantajana vastuu tämän työskentelystä.
Toiminnanjohtajan olisi pitänyt allekirjoittaa ministeriölle toimitettavat avustushakemukset yhdessä puheenjohtaja Mannisen kanssa, mutta näin ei toimittu vuosina 2023 ja 2024.
Entiselle toiminnanjohtaja Koivistolle on esitetty vahingonkorvausvaatimus avustusten menettämisestä jo viime viikolla. Koivisto voi hakea korvausta liiton johdon vastuuvakuutuksen kautta.
Ratsastajainliiton hallitukselle ei myönnetty vastuuvapautta, jolloin seuraava hallitus voi selvittää korvausvelvollisuutta.
Kokouksessa ei myöskään hyväksytty vuoden 2025 tilinpäätöstä. Äänestyksellä myös päätettiin, että vanha tarkastustyöryhmä jatkaa työtään. Selvitykseen joutuvat vuoden 2025 tilinpäätös ja yhdistyksen hallinto vuosilta 2023–2025.
Kokouksessa ehdotettiin hallituksen välitöntä eroamista, mutta vielä tuolloin Manninen ilmoitti nykyisen hallituksen jatkavan syyskokoukseen asti.
Hallitus kuitenkin päätti kokoontua vielä jatkokokouksen jälkeen. Tällöin todettiin, ettei nykyisellä hallituksella ole mahdollisuutta jatkaa tehtävissään.
Ratsastajainliiton uusi hallitus valitaan 30. elokuuta pidettävässä kokouksessa. Nykyinen hallitus hoitaa tehtäviään tähän asti.
Ratsastajainliiton hallituksen luottamuksesta on äänestetty jo aiemmin maaliskuussa. Tuolloin äänestettiin sekä hallituksen että Mannisen luottamuksesta. Molemmat saivat äänestäjien enemmistön puolelleen.
Kokouksen jälkeen myös Ratsastajainliiton kunniajäsen Kyra Kyrklund ilmoitti eroavansa tehtävästään Hevosen hyvinvointi -työryhmässä. Kyrklund on yksi Suomen menestyneimmistä kouluratsastajista.
Kyrklund toteaa suomalaisen ratsastuksen ja Suomen Ratsastajainliiton maineen kärsineen, ja totesi kokouksen keskustelun olleen negatiivista ja aggressiivista.