Jo Marianne Faithfullin äänestä voi aistia, että elämää on eletty joka solulla. Käheän paahtunut fraseeraus pysäyttää lauluissa, puheessa tumma altto sen sijaan vaikuttaa yllättävän heleältä.
Maaliskuussa Lontoosta alkanut maailmankiertue on raksuttanut mittariin vuoden mittaan jo toista sataa keikkaa. Lokakuussa Faithfull kävi konsertoimassa Suomessa. Ensi vuonna katselmus jatkuu Japanista.
Työtahti vaikuttaa kovalta joulukuun lopulla 56 vuotta täyttävälle naiselle. Toisaalta Faithfullia ei ihan ensimmäiseksi osaa kuvitella myöskään paapomaan lapsenlapsia.
"Olisihan minusta hauskaa kutoa kotona sukkaa mutta minulla on velvollisuuteni työtäni kohtaan", Faithfull nauraa käheästi.
Perheen ja kodin kaltaisilla kiintopisteillä on kuitenkin Faithfullille suuri merkitys.
"Minulla on 36-vuotias poika Nicholas ja kaksi lapsenlasta, Oscar ja Noa. Lapset ovat ihania - he olivat juuri käymässä, kun pienemmällä oli syntymäpäivä. En olisi aiemmin osannut kuvitella tuntevani tällaista kiintymystä. Olen iloinen, että päädyin pitämään lapseni, vaikka hän syntyi ollessani vielä hyvin nuori, trubaduuri tunnustaa.
Uraa tarkastellessa Faithfull uskoo onnistuneensa oleellisessa. Alun jälkeen häntä ei ole yritetty survoa mihinkään muottiin, vaan nainen on otettu omana itsenään.
"Minulla on ollut tuuria. Olen saanut tehdä hommia Mickin (Jagger) ja Keithin (Richards) kaltaisten kaverien kanssa ja jos kokonaisuutta ajattelee, minulla on ollut itse asiassa aika upea ura", nainen punnitsee.
"Vastaan tulleet ongelmat ovat olleet pohjimmiltaan itse aiheutettuja. Kun ne on saanut selvitettyä, on voinut keskittyä työhön. Huumeiden ja kaiken muun sähellyksen kanssa aikaa meni vain valtavasti hukkaan, kun tokkurassa ei ole parhaassa työvireessä", Faithfull tilittää.
Weimarista nykyaikaan
Faithfull näyttää ikäiseltään ja haluaa sen kuuluvan myös musiikissa. 20th Century Blues (1996), eräs naisen hienoimmista albumeista, koostui Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin teoksista.
Weimarin tasavallasta on matkaa tuoreimman työn maailmaan. Maaliskuussa julkaistu Kissin' Time syntyi trendikkäiden popgurujen seurassa ja sointi sulautuu nykyhetkeen.
Muun muassa Pulpin tekstinikkari Jarvis Cocker, Smashing Pumpkinsin sielu Billy Corgan, amerikkalainen introvertti BeckHansen sekä brittipopin kultapojat, Blur-yhtye, kantoivat kukin kortensa kekoon.
Vaikka teemat sivuavat muodikkaasti seksiä, sinkkuutta ja tunteiden manipulointia, Faithfullin läsnäolo lataa teoksiin koskettavia tasoja. Laulut kovavauhtisesta pintaliidosta tai huumeisiin kuolleesta aikalaisesta Nicosta ovat lihaa ja verta. Lauluista voi uumoilla omaelämänkerrallisuutta.
"Kyllä niissä on hyvin paljon minun kokemuksiani. Esimerkiksi Beckin kanssa tehty Like Being Born on suoraan elämästäni vanhempiani myöten. Se on itse asiassa ensimmäinen rakkauslauluni. Sen sijaan joku Sex With Strangers ei liippaa kovinkaan läheltä minua - halusimme Beckin kanssa vain pitää hauskaa."
Vaikka Velvet Undergroundissa laulanut Nico ja Faithfull ovat iskostuneet 60-luvun naisikoneiksi, Song For Nico ei perustu ensikäden kokemuksiin. Silti yhdistävä tekijäkin löytyy.
"Hänen elämäkertansa lukemisen jälkeen tajusin, miten turhautunut hän oli, kun häntä ei otettu vakavasti taiteilijana. Meistä molemmista oli hyvin raivostuttavaa olla tyttölaulaja 60-luvulla", Faithfull huokaa.
Kissin' Timen lauluista on huikea matka menneisyyteen. Moni muistaa Faithfullin yhä runotyttönä, joka hankki maineensa Mick Jaggerin seuralaisena svengaavalla 60-luvulla.
Vuosikymmenen lopulla Mariannen kompassi oli hukassa ja horisontti pahasti vinksallaan. Jagger-suhteen rakoillessa Marianne yritti itsemurhaa ja pääsi tolpilleen vain vaivoin.
"Silloin en edes tiennyt, että minulla oli ongelma. Huumeriippuvuuden ja alkoholismin petollisuus on juuri siinä, ettei ihminen itse tajua että jokin on ylipäätään vialla. Kaiken sellaisen vain kieltää."
"Yritin tappaa itseni, kyseessä ei ollut yliannostus. En hautonut mitään sellaista, olin vain hyvin onneton enkä halunnut enää elää. Kun sitten heräsin elossa, sain siitä valtavasti toivoa ja voimaa. Tajusin että minun oli selvitettävä ongelmani, ei niistä muuten päässyt."
1970-luvulta alkaen Faithfull on työskennellyt nimekkäässä seurassa, muun muassa John Lennonin ja Steve Winwoodin kanssa.
Kemikaalit omien sanojensa mukaan kuitenkin vasta 1987 jättänyt Faithfull on osoittautunut aidoksi boheemiksi tarttuessaan aina tuoreisiin ja yllättäviin projekteihin.
Laiminlyödyn naisen haavemaailmasta kertova Ballad Of Lucy Jordan on pitkään mukana seuranneista lauluista Faithfullille rakkaimpia. Kuten Lucy, myös Faithfull on ottanut kohtalon omiin käsiinsä ja tehnyt sen mitä on tehtävä. Naisen itsenäisyys puhuttelee edelleen sekä laulajaa että yleisöä.
"Lucy Jordan on läheinen minulle ja yleisölle. Kyse on kanavoinnista. Minä esittelen lauluissani ihmisille erilaisia henkilöhahmoja mutta ne eivät kuvaa vain minua vaan myös kuulijaa. On onnenpotku saada laulunkirjoittamisen lahja ja saada ihmiset tunnistamaan itsensä töistä. Minä olen välittäjä, en viesti", Faithfull tähdentää.