Lauantain ja samalla koko Provinssirockin pääesiintyjän paikalle oli värvätty yhdysvaltalainen soturimetallin kuningasryhmä Manowar. Yhtyeen pestaaminen paalupaikalle herätti kummastusta. Manowar-lauantai kuitenkin keräsi paikalle 20 000 henkeä. Samalla kolmen päivän yhteinen kävijämäärä nousi yli 50 000:een.
Seinäjoen yössä rymysi voimakkaita riffejä viljellyt konkaribändi, joka soitti jumalattoman lujaa. Niin lujaa, että Manowarin soundi heittäytyi ajoittain hieman kireäksi ja pingottuneeksikin. Rummutkin kuulostivat hetkittäin siltä kuin joku olisi paukutellut kattiloita. Paljon parjatut tyhjät tynnyrit tunnetusti kolisevat eniten. Mikä ettei sama pätisi myös kattiloihin.
Myrskyisesti murjovien riffien, mylvinnän, teräksen ja keskiajan ritarimyyttien seassa Manowar pani pystyyn myös hulvattoman lavashow´n.
Joku voi tosin olla sitä mieltä, että suomeksi kiroilu ja lähes alastomien naisten raahaaminen lavalle on halpaa hommaa ja aidan ylittämistä juuri siltä kohden missä se on matalimmillaan. Ja tottahan se on, että esimerkiksi muinaisilla Sleepy Sleepersin keikoilla bändin kiroileminen estradilla suomeksi tuntui huomattavasti luontevammalta.
Kolme vuosikymmentä metalliuskontoaan lähetyssaarnannut Manowar pystyi kuitenkin kaiken toilailunsa keskellä olemaan samalla myös melkoisen veikeä. Ei maailmassa koskaan liikaa itseironiaa ole.
Supergrassin juna meni jo
Ruotsalainen monimuotometallin taitaja Opeth näytti, että soitto sujuu ja suomalaisyleisön kannatusta riittää. Korskean metallin keskellä soi vaikka mitä. Rutkasti sellaisiakin paloja rockin historiasta, joilla ei ole metalligenren kanssa mitään tekemistä. Naapurimaan karvapäägalleria kuitenkin pystyy luomaan metallimaailmastaan vaikeuksitta nipussa pysyvän kokonaisuuden.
Brittiläinen Supergrass oli kaikin puolin kelvollinen kokemus. Kymmenen vuotta siten brittipopin keulilla ratsastelleessa ryhmässä on kuitenkin jotakin auttamattoman haikeaa, surumielistä ja muuttuneen maailman jalkoihin jäänyttä. Vaikka Suomessa junat pysähtelisivätkin, niin Supergrassin juna sen kuin vain jyskyttää. Tosin se juna meni jo.
Metallisen lauantain kotimaisista nimistä Amorphisin Kalevala-metalli istui suomalaiseen kesämaisemaan vallan merkillisen hyvin.
Kestosuosikki Apulanta oli suuresti yleisön mieleen. Ja taisipa yleisökin olla Apulannan mieleen. Toni Wirtanen kun mainitsi liikuttuneensa esiintymisen aikana aina pariin kyyneleeseen asti.
Lemin säräryhmä Stam1na ryskytti ihan päälavalla, mikä tuntui olevan bändille itselleen iso juttu. Eikä Stam1nan tarvitse hävetä tätäkään keikkaansa.
Housut jalkaan ja Loiria katsomaan
Festivaaleilla aina sattuu ja tapahtuu kaikenkarvaista. Tämän vuoden kohokohtiin lukeutui päälavan läheisyydessä ilkosen alasti teutaroinut heppu, joka kuitenkin uskollisesti raahasi housuja mukana kainalossaan. Paikalle rientäneet järjestyksenvalvojat neuvoivat melkeinpä kädestä pitäen, että kuinka ne housut nyt taas jalkoihin vedettiinkään.
Sunnuntain päätöspäiväksi Provinssirockin järjestäjät olivat talven ja kevään aikana hankkineet lauantaista rauhallisempaa ja seesteisempää artistikaartia, kuten esimerkiksi nimet Nick Cave & Bad Seeds ja Vesa-Matti Loiri kertovat.