Ylen Suomen Marsalkka -elokuva keskittyy Mannerheimiin henkilönä ja hänen ihmissuhteisiinsa ja tekemiinsä ratkaisuihin, elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen kertoi tiedotustilaisuudessa torstaina.
Lyytinen ja käsikirjoittajana mukana ollut Emma Taulo valoittivat paljon keskustelua herättäneen elokuvan taustoja tilaisuuden aikana.
Elokuva on osa monikulttuurista hanketta, johon kuuluu elokuvan lisäksi dokumenttisarja Suomen Marsalkan tekemisestä.
Lyytinen kertoi tiedotustilaisuudessa, että sodasta on jo niin paljon aikaa, että Mannerheimin sankarimyytistä on pakko löytää jotain uutta.
"Kun luodaan sotasankaruusmyyttiä marsalkan ympärille, niin samalla unohdetaan se, mikä oli tärkeää; millainen ihminen Mannerheim oli", Lyytinen sanoi.
Suomen Marsalkka rakentuu Mannerheimin käännekohtavuosiin 1905-1919.
"Elokuva on tulkinta hänen elämästään. Se ei ole täyttä faktaa vaan dramaturgiaan pohjautuva elokuva", Lyytinen kuvaili teosta.
Suomen Marsalkka saa ensi-iltansa Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla Helsingissä 28. syyskuuta ja samaan aikaan internetstreamina Yle Areenassa.
Alla elokuvan traileri:
Lue lisää aiheesta huomisen Kalevasta.