Timo "Rautsi" Rautio tunnetaan oululaisissa soittajaporukoissa hyvin, mutta suuremmalle yleisölle mies on yhä tuntematon. Tänä syksynä tuli kuluneeksi 20 vuotta Raution ensimmäisen oikean yhtyeen, Tiistain, pitkäsoiton julkaisusta. Siksi Rautsi päätti muistella menneitä uuden soololevynsä julkaisun yhteydessä. Pienimuotoisesti, tietenkin.
Maine ja mammona ovat kiertäneet 44-vuotiaan Raution kaukaa, mutta yrityksen puutteesta miestä ei voi ainakaan syyttää. Ikänsä Oulussa asunut säveltäjä-sanoittaja-kitaristi-laulaja on julkaissut omissa tai eri bändiensä nimissään toistakymmentä pitkäsoittoa.
Vaikka Raution leipätyö on jo seitsemän vuoden ajan ollut Tahkokankaan keskuslaitoksella musiikinohjaajana, hän ei ole juuri ehtinyt pitää taukoa keikkailussa ja levynteossa.
"Minulla on joku pakonomainen tarve tehdä musiikkia. Joskus on tullut mieleeni, että loppuisipa korvien välistä nämä ideat uuden musiikin tekemisestä. Mutta kutina vaan jatkuu. Olen varmasti mukana musiikkitouhuissa hamaan hautaan asti", Rautsi hymähtää.
Eteeristä brittipoppia esittäneen Tiistain hän kuittaa pakolliseksi harjoitteluksi.
"Tiistai oli erikoinen bändi sikäli, että sillä oli kolme selkeätä johtajaa. Huomasin olevani siinä aikamoinen joo-joo-mies. Tehtiin niin taiteellista, että olisi hirveän kiva jos joku suomentaisi minulle ne senaikaiset tekstit", Rautio nauraa suomenkielisille teksteilleen.
Seuraava bändi, The Peppermints oli melodista poprockia soittanut ryhmä, jonka englanninkieliset kappaleet sulautuivat hyvin 1980-luvun lopun vaihtoehtorockin musiikilliseen maisemaan. Eräs Peppermintsin kappaleista löysi tiensä rapakontakaisten yliopistoradioasemien soittolistoille, mutta keikat Suomen ulkopuolella jäivät haaveeksi.
"Peppermints oli livenä yllättävänkin ankara bändi, mutta ikävä kyllä se rankkuus ei koskaan tarttunut levylle asti", Rautsi harmittelee.
Takapiruna toimimistakin Rautio kokeili 1990-luvun alussa. Alku näytti taas lupaavalta.
"Näyttelijä Kirsi Tarvainen ehdotti, että tekisin hänelle suomenkielisiä biisejä. Tein poppia, jazzia ja bossa novaa yhdistelevää musiikkia, jonka toteutimme jazz-muusikko Olli Tuomaisen kokoaman bändin kanssa. Hei kuka nyt -cd saikin hyvää palautetta ja soi mukavasti radiossa. Teimme vielä toisenkin levyn, mutta Kirsillä ei riittänyt intoa keikkailuun. Se oli sitten siinä", Rautio sanoo.
"Huomasin kuitenkin, että osaan tehdä ihan kohtuullisia tekstejä suomeksi. Tein pari suomenkielistä soololevyä ja ajelin reilun vuoden ajan isän Escortilla ympäri Suomea akustinen kitara takapenkillä ja laulukamat takakontissa. Siinä oppi tuntemaan kansan syviä rivejä", Rautio muistelee trubaduuriaikojaan.
Lähimmäksi suosiota ylsi 2000-luvun alkupuolella ahkeroinut Bananaskin-yhtye, joka sai studiotuottajakseen Saint Etienne -yhteyksistä tutun Ian Cattin. Kansainvälinen suosio kolkutti jo oven takana, muttaÊ6;
"Sen bändin kanssa oli ensimmäistä kertaa selvä tavoite, että nyt lähdetään tekemään kunnon esiinmarssi. Ian teki studiossa huolellista, hyvää työtä. Saimme taaksemme japanilaisen levy-yhtiön, joka hoiti asiat mallikkaasti, kunnes piti maksaa levystä ensimmäiset rojaltimaksut. Sen jälkeen yhtiöstä ei enää kuulutkaan mitään", Rautio muistelee, mutta ei näytä katkeralta. Virheistä oppii.
Lauantaina Rautsin 20-vuotistaiteilijajuhlassa kuullaan Raution etenkin Luke Whitten -materiaalia, mutta aluksi tunnelmoidaan akustisesti Peppermintsin ja Bananaskinin parissa - asiaankuuluvilla vierailijoilla vahvistettuna. Myös yllätyksiä saattaa olla luvassa. Sellainen voisi olla vaikkapa joku Tiistain kappale bossa novaksi sovitettuna.
Timo Raution Luke Whitten & One More Band The Radio Won`t Like -yhtyeen Always Played for The Losing Side -levyn julkaisukeikka ja artistin 20-vuotistaiteilijajuhla Oulun 45 Specialissa lauantaina 1.
joulukuuta.