Kulutuslukemat todistavat, että suomalaiset ovat makkarakansaa. Herkkua popsitaan lähes kolmekymmentä kiloa vuodessa. Silti makkaraan suhtautuminen on hieman alentavaa, sitä pidetään ikäänkuin vähempiarvoisena ruokana.
"En ymmärrä miksi, onhan makkara jo sinällään eräänlainen ruokaluomus. Valmiiksi tehtaalla viimeistelty, vaikka sellaisenaan syötäväksi kelpaava", tokaisee makkarasta kaksi kirjaa kirjoittanut toimittaja Markku Haapio.
Ensimmäinen niistä, yhdessä Antti Vahteran ja Visa Nurmen kansa tehty Nakit ja muusi ilmestyi vuonna 2002. Teos syntyi yhtä hyvin tekijöiden mielenkiinnosta aiheeseen kuin makkarakirjan tarpeeseen.
Aineistoa kerätessään Haapio sanoi huomanneensa miten niukasti maailmassa on makkarakirjoja. Nekin harvat joita on, käsittelevät enemmän reseptejä kuin itse makkarakulttuuria. Pitkäjänteisellä työllä kirja kuitenkin syntyi, ja kun sellaista ei ennestään ollut, voi teosta hyvin nimittää maan parhaaksi, Haapio nauraa.
Ihan suotta, sillä kirjan lukenut voi sanoa omaavansa vähintään hyvät perustiedot aiheesta. Haapion makkarakirjailijan ura jatkui viime vuonna, jolloin HK pestasi hänet laatimaan juhlakirjan neljäkymmentä vuotta täyttäneelle Siniselleen. Se osoitti, että lenkkikin voi olla fiiniä. Kirjassa esiintyvät Suomen eturivin keittiömestarit lenkkiohjeineen.
"Lenkki on mainio tuote oikein käytettynä", toteaa Markku Haapio ja kaivaa sitä jääkaapistaan puolikkaan.
Jos valita saa, hän valmistaa lenkistä makkarakastiketta, makkararuokien kuningasten kuningasta. Ruuan juju on siinä, että kastiketta haudutetaan riittävän pitkään, vähintään tunti, mieluummin kaksi.
Vasta sitten voissa paistetut makkarasiivut nostetaan kastikkeeseen, joka nautitaan perunamuusin kera.
Oma suosikki
on uunimakkara
Tällä hetkellä makkara ei ole enää yhtä kovassa nousussa kuin vielä muutamia vuosia sitten. Silloin lehtien ruokapalstoilla annettiin makkaranteko-ohjeita ja kotimakkaroita tehtiin porukalla.
Myös markettien makkaratiskien valikoma alkoi suorastaan pursuilla uusia kotimaisia vaihtoehtoja.
"Kansallinen makkaramaku on sellainen, johon on vaikea tulla väliin. Suomalaistyyppistä makkaraa ei tehdä missään muualla maailmassa."
Markku Haapio kertoo olleensa makkaraihminen lapsuudestaan asti. Pöytyäläisen maalaistalon poika ihastui lapsuudessaan ennen kaikkea uunimakkaraan, joka tehtiin siansuoleen lihanrippeistä, ohraryyneistä ja sisäelimistä.
Sellaista nykyisin harvemmin enää maalaistaloissa valmistetaan, mutta onneksi Turun kauppahallista voi ostaa melkein vastaavanlaista.
"Tätä Turun ja Varsinais-Suomen paikallismakkaraa tehdään sekä rusinoilla että ilman. Jälkimmäinen on enemmän minun makuuni, sillä lapsuuteni makkarassa ei rusinoita käytetty", toteaa Haapio.
Vieraamman suussa herkku maistuu vähän niin kuin maksalaatikolta ja on oivallista etenkin puolukkahillon kera.
Varsinaissuomalaisen uunimakkaran ohella Markku Haapiolle maistuvat lähes kaikki muutkin makkarat. Vain kevytversiot hän jättää suosiolla pois ostoskoristaan.
"Itsensä pettämistä ja lisäksi pahaa-elämys", kuuluu kommentti. Jos laskee kaloreita, voi tavallista makkaraa syödä hieman vähemmän.
Itse tehtyä
makkaraa
Haapio itse kertoo päässeensä makkaranteon makuun kymmenisen vuotta sitten, jonka jälkeen kotimakkaraa on tullut tehtyä tasaisin väliajoin. Eikä se ole vaikeaa, hän vakuuttaa epäilijöille.
Suolia saa ainakin tilaamalla kauppahallista ja ne säilyvät jääkaapissa suolattuina (kaksi osaa suolaa, yksi osa suolta). Ennen käyttöä ylimääräinen suola huuuhdotaan pois kylmällä vedellä.
Suolia ei kannata pakastaa, sillä se haurastuttaa ne helposti hajoaviksi.
Entäpä sitten sinappi? Viime vuonna käytiin suomalaisesta sinapista aika ajoin kiivastakin keskustelua ja etenkin Turun suunnassa. Markku Haapio tekee mielipiteensä selväksi.
"Suomalainen käyttää tietenkin suomalaista sinappia."
Itse hän sanoo kaipaavansa sinappia ainoastaan kolmessa kohdassa: grillimakkaralle, hernekeittoon ja joulukinkulle.