Kiinan keisareita nimitettiin Taivaan pojiksi, koska heidän valtansa uskottiin olevan peräisin ylimmältä jumaluudelta, Taivaalta. Nykyään Kiinan mahtavimmat ovat presidentti Hu Jintao ja pääministeri Wen Jiabao.
He eivät ole taivaan poikia, mutta heidän johtamansa koneisto pitää taivaankin kurissa.
Pekingin olympialaisten avajaisten tarkkaan salatusta ohjelmasta tiedettiin etukäteen varmasti vain se, ettei olympiastadionilla sada. Jotta mahdolliset sadepilvet laskisivat vetensä kaukana Linnunpesästä, valmiudessa oli ennakkotietojen mukaan 50 000 ihmistä, 6 781 tykkiä ja 4 110 rakettilaukaisinta.
Kiinalaisten lukuja vielä mahtavampi oli Kiinan kiistellyn olympiajuhlan avaus. Kiinalaiset keksinnöt ja maan historia olivat monituntisen näytelmän teemoja.
Nykyajan keksinnöistä esillä olivat erityisesti matkapuhelimet. Kuuluisin kännykkä korvalla stadionille marssinut urheilija taisi olla espanjalainen koripallotähti Pau Gasol.
Suomen joukkue asteli stadionille hieman iltakymmenen jälkeen. Rivejä täydentämään oli hälytetty kaikki kynnelle kykenevät, myös Jarkko Ala-Huikun sparripainija Ville Pasanen, joka ei ole joukkueen jäsen.
Yleisradion tuottama tv-lähetys poimi ruutuihin myös pääministeri Matti Vanhasen, joka vilkutti innostuneen näköisenä Suomen joukkueelle.
Miten Kiina muuttuu?
KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge istui avajaisissa Hu Jintaon vieressä ja kumartui välillä sanomaan jotakin presidentille.
Rogge on luvannut, että olympialaiset muuttaa Kiinaa. Mutta miten?
Toisin kuin monet länsimaissa joskus luulivat, taloudellinen ja poliittinen vapautuminen eivät ole edenneet Kiinassa tasatahtia. Uutiset Kiinasta kertovat, että kisojen alla viranomaiset ovat tiukentaneet puristustaan vallasta ja mielipiteistä, eivät löysänneet sitä.
KOK:lla on tapana kutsua itseään "olympialiikkeeksi" ja jäseniään "olympiaperheeksi". Ne ovat juhlavia nimityksiä monopolista, joka järjestää neljän vuoden välein maailman suurimmat urheilukisat.
Vasta kauan kisojen päättymisen jälkeen tiedetään, miten Pekingissä vieraillut "liike" muutti yhtä perheenjäsenistään. Ja miten jatkui länsimaiden painiskelu itsensä kanssa siitä, miten Kiinaan pitäisi suhtautua.