Isälläni oli kerran lahjojen suhteen mahtava jouluaatto, vaikka hän ei erikoisesti odottanut lahjoja. Sanoi yleensä, siskojeni kysyessä hänen lahjatoivettaan, että juustoapa tietenkin.
Joulussa oli hänen mielestään tärkeämpää yhdessäolo perheen kanssa ja traditionaalinen, ennalta päätetty, joka vuosi samana toistuva jouluohjelma kuusen tuonnista joulupukin tuloon. Aamuista joulukirkkoa unohtamatta.
Yleensä isä sai lahjaksi kirjan, kerraston ja konvehtirasian, sekä meiltä lapsilta itse tehtyjä askarteluja.
Tämä nyt kuvaamani joulu oli isän saamien lahjojen määrän suhteen poikkeuksellinen. Tähän joulunalusaikaan nimittäin sijoittui varmaan isälle ja äidille huoliakin aiheuttanut päätös ajaa alas Sinetän talouskaupan toiminta.
Sinetän kylän väkiluku pieneni kovaa vauhtia maaltamuuton seurauksena, ja kaupan kannattavuuden suhteen se oli hyvin haastavaa. Niin haastavaa, että isäni päätti lopettaa kaupan ja siirtyä kauppahommiin Rovaniemen kaupunkiin.
Sinetän talouskaupassa oli loppusyksystä pidetty jo loppuunmyynti. Jonkin verran oli kaupalle jäänyt tavaraa, ja isä vei meidät lapset sinne ja sanoi, että saatte tehdä joululahjoja näistä tavaroista.
Mehän tartuimme innolla toimeen ja melskasimme kuin norsut porsliinikaupassa. Teimme pieniä nyyttejä sisaruksille lahjoiksi, äidille ja varsinkin isälle, kun hän oli tämän homman jalomielisesti sallinut.
Kaupassa oli lahjapaperia ja teippikone, jolla harsimme lahjakääreitä kasaan. Minäkin laitoin isälle lahjaksi – erikseen tietenkin jokaisen – kynsileikkurin, tinahevosenkengän, viivoittimen, lyijykynän, jossa oli kumi toisessa päässä, pariston ja poikaneularasian. Teippiä oli joissakin tekemissäni paketeissa melkein yhtä paljon kuin lahjapaperia.
Isä katseli salaperäistä touhuamistamme huvittuneena, ja selvästi piti näkemästään.
Jouluaattona lahjojen luovutus ja aukaisu kesti tavallista pidempään, ja äidin ja isän luo lahjoja luovuttamaan oli jono. Vanhempamme kehuivat saamiaan lahjoja ja ihmettelivät, että miten olet noin hyvän lahjan keksinyt.
Luovuttaessani isälle lahjaa, josta paljastui kynsileikkuri, hän sanoi, että tätähän minä olen aina toivonut. Poikaneularasian saadessaan isäni käytti innostuneena onomatopoeettista ilmaisua hoo ja haa.
Lauri Laukkanen
Oulunsalo