Sain sellaisen kuukausi sitten. Tehtävä kasvaa aina vain mahdottomammaksi, kunnes tulee täyteen mittaansa ja muuttaa pois kotoa.
Se juuri onkin hienoa lapsissa. Heistä ei voi tehdä jonkinlaisia, hyvät lapsiopaskirjailijat. Anna Wahlgren kirjoitti kuuluisan lastenkasvatusraamattunsa (Lapsikirja, Tammi, 1983), koska halusi kertoa esikoiselleen, miten tämän lapsista tulee sellaisia kuin esikoinen.
Ei tule, sillä kasvatus menee aina jollakin lailla pieleen. Äidin ja isän avittamina maailmaan tulee yksilöitä, joiden käsittelyyn ei voi laatia onnistuneita käsikirjoja.
Poika tuli, mikä oli ensimmäinen ihmetys. Hänestä ei lain mukaan voikaan tulla Lilja tai Helmi. Nimen kanssa saatamme pian tehdä yhden munauksen, jota lapsi manaa vielä aikuis-iällään.
Itse vietin Aku Ankka -lapsuuden ja kummastelin vanhempieni huumorintajua, kunnes aikuisena opin pitämään Aku Tanelista. Se sointuu kivasti, vaikka ensimmäinen muistuttaakin puolialastonta ankkaa ja toinen oli yleisnimi hieman vajaaälyisille pojille. "Tavan taneli", sanottiin Haminassa.
Nimeä ei ole päätetty, eikä poika ole kuin kuukauden, mutta kirjoja lukiessa huomaa tehneensä jo useita vakavia virheitä. Tunnustan ottaneeni vauvan syliin liian pienestä inahduksesta. Lisäksi olen jonkun kerran keskustellut hänen kanssaan yöllä, sen sijaan, että olisin oikeaoppisesti kannustanut ajoittamaan juttutuokiot päiväsaikaan.
Vanhempien lasten kanssa olen mokaillut vielä pahemmin. Kerran laitoin Väiski Vemmelsääri -videon pyörimään, kun halusin oppia soittamaan Jimi Hendrixin Little Wingin alkusoundit.
Useasti olen luvannut jälkiruokaa sen jälkeen, kun kaikki potut on syöty. Tiedän, että annan silloin lapsille sellaisen kuvan, että pääruoka on pahaa ja jälkiruoka hyvää.
Luulen, että kasvatuksen tuleekin mennä hieman pieleen. Lasten tulee tappaa vanhempansa, jotta heistä kasvaisi itsenäisiä. Heidän kuuluu näyttää, että he eivät valitse sellaista ammattia, uskontoa, harrastuksia, kavereita tai elämäntapoja kuin vanhemmat toivovat.
Pojalleni se on helppoa: ei tarvitse kuin pelata pesäpalloa, suojella eläimiä ja olla tosi cityihminen, siis kutakuinkin tavallinen nuori.
Säälittäviä ovat aikuiset, jotka aina vaan yrittävät olla kuten isä tai äiti. Lapsi voi alistuessaan joutua tavoittelemaan koko ikänsä kuuta taivaalta, koska hänen isänsä ei siihen koskaan yltänyt.
Tosin tässäkään mielessä kasvatuksessa ei ole oikeaa tietä. Isona lapsi valittaa sitä, kun isä pakotti soittamaan pianoa, mikä sammutti innostuksen musiikkiin. Jos isä ei pakottanut, lasta harmittaa myöhemmin, kun häntä ei koskaan rohkaistu harrastamaan musiikkia.
Kannattaa siis lähteä siitä, ettei kirjojen oppeja voi noudattaa ja kasvatus epäonnistuu. Riittää kun rakastaa. Onneksi omalla pojallani on äitinsä geenit, edes puoleksi. Kasvot vain näyttävät uhkaavasti samoilta kuin ne, jotka joka aamu kohtaan peilistä.
Lohdullinen on sanonta, jonka mukaan mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta; heko, heko ja heh. Lasten tulee tappaa vanhempansa, jotta heistä kasvaisi itsenäisiä.
