Suo siellä, vetelä täällä.
Tämä sanonta tuli mieleen lukiessa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä (551/2026), jolla oli kumottu Iin kunnan rakennuslautakunnan päätös muuttaa loma-asunnon käyttötarkoitus vakituiseksi asunnoksi.
Jo toistakymmentä vuotta on loma-asuntoihinsa muuttaneet rekisteröity ”irtolaisiksi” ikään kuin heillä ei olisi käytössään normaaliin asumiseen soveltuvia tiloja. Kuitenkin nykyaikaiset vapaa-ajan asunnot täyttävät varsin vaativatkin asumiskriteerit.
Rekisterihallinnon vaatimuksena on ollut, että loma-asunto pitää muuttaa ensin vakituiseksi asunnoksi, ennen kuin sinne voidaan asukkaita rekisteröidä.
Siellä voidaan kylläkin ”irtolaisina” asua ja asukkaat rekisteröidään täysivaltaisiksi kuntalaisiksi kaikkine etuineen ja velvoitteineen. Nyt kun Iin kunta oli tehnyt rekisterihallinnon vaatiman muutoksen, niin sekään ei kaavoitusperiaatteiden vastaisena kelpaa. Suo siellä, vetelä täällä.
Tilanne on käsittämätön varsinkin nyt, kun lyhytvuokrauksesta on annettu esitys, jonka mukaan kunta voi päätöksellään sallia tavallista asuntoa käytettävän kaupalliseen majoitustoimintaan 180 vuorokautta vuodessa. Ei tarvita lupaa majoitustoiminnan harjoittamiseen.
Eikö loogisesti ajatellen pelkän kunnan luvan pitäisi riittää myös ympärivuotisen asumisen sallimiseen vapaa-ajan rakennuksiksi rekisteröidyissä rakennuksissa?
Mitään erityisiä muutoslupia ei pitäisi tähänkään tarvita. Kysymyshän on pelkästä asumisesta eli samasta toiminnasta, johon loma-asuntoa joka tapauksessa käytetään.
Jos asuminen tapahtuu loma-asumiseen kaavoitetulla alueella, niin asukkaiden on tyydyttävä niihin palveluihin, joita sinne on loma-alueen kaavoitusperiaatteiden mukaan kaavoitettu, kunnan ei sen vuoksi tarvitsisi pohtia mitään kaavamuutoksia.
Kun rakentamislakiin ollaan nyt tekemässä muutoksia, niin samassa yhteydessä lakiin pitäisi lisätä myös säännös, jonka mukaan kunta voi omalla päätöksellään sallia ympärivuotisen asumisen myös vapaa-ajan rakennuksiksi rekisteröidyissä rakennuksissa.
Torsti Patakangas
emeritus HK, Kittilä