Sen jälkeen, kun Jorma Karhumaa hurahti matkustamiseen, hän on tehnyt reissuja joka syksy. Paitsi tänä vuonna.
– Meidän piti lähteä Jenisei-joelle Siperiaan, mutta matkakaveri ei päässytkään lähtemään, joten siirsimme reissua vuodella. Ensimmäisen kerran elämässäni olen syksyn kotona. Ei ole tällaista tilannetta ollut aikaisemmin, Karhumaa nauraa.
Hänen Irene-vaimonsa on kuitenkin mielissään: kerrankin mies on kotona marjastusaikaan.
Jorma Karhumaa sai nelisen vuotta sitten päätökseen projektinsa kiertää kaikki maailman itsenäiset valtiot läpi. Viimeinen, 196. valtio oli Laos.
– YK kutsui minut viimeiseen valtioon ja halusi kustantaa matkani. Soitin nopeasti reissukaverilleni, ja varasimme matkat, minkä jälkeen ilmoitin YK:lle, että kiitos kutsusta, mutta olen jo varannut matkan. Olen maksanut jokaisen reissuni itse ja halusin maksaa myös viimeisen.
Karhumaa on arkistoinut sotilaallisen järjestelmällisesti kaikki matkansa valokuva-albumeihin, joiden väliin hän sujauttaa aina myös kyseistä paikkaa koskevat lehtileikkeet.
Hän alkaa aukoa kaappeja eri puolilla asuntoa. Yhteensä 65 valokuva-albumia. Kaikkia ei yhden haastattelun aikana ehdi käydä läpi, mutta Karhumaa poimii esiin albumeja mieleenpainuvimmista reissuista.
– Etelä-Manner se on kaikista hienoin.
Vuonna 1999 tehdystä parin viikon matkasta on muistona lukuisia kuvia. Silloin ja vielä tänäkin päivänä Karhumaa kuvaa matkansa filmikameralla.
– Vanha räikkä minulla on ollut iät ja ajat. Kun on filmikamera, kuvia tulee otettua harkiten.
Etelä-Mantereeseen matkamies tutustui laivasta käsin. Reissuun toi jännitystä kolme päivää kestänyt myrsky, jonka aikana Karhumaa oli ainoa matkustaja, joka pystyi liikkumaan aluksella konttaamalla. Merisairas hän ei kuitenkaan ollut.
– Yhtään kertaa ei ole matkoilla ollut edes ripulinpoikastakaan. 21. tammikuuta 2007 olin kiertämässä Kap Hornia ja aivastin kerran laivan kannella. Irene löi pillerin heti suuhuni, Karhumaa nauraa.
Etelä-Mantereen luonto teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Hän kirjasi kaikki nähdyt linnut ylös. Ryhävalaita hän näki 54. Erään kerran ryhävalas oli myös uinut hänen kumiveneensä alle.
– Aloin ottaa siitä kuvaa, mutta se näki ja kasteli sekä minut että kameran.
Ei rannalla löhöilyä
Kun Etelä-Mantereen jäätikkökuvat on selattu läpi, Karhumaa kaivaa toisen albumin esille.
– Grönlanti, Islanti ja Huippuvuoret ovat hienoja paikkoja. Niitä olen suositellut kaikille, koska ne ovat niin lähellä.
Karhumaan mukaan ilmastonmuutokseen liittyvät asiat eivät ole juurikaan tulleet hänen matkoillaan vastaan muutoin kuin tiedotusvälineiden kautta.
– Grönlannissa kylien välillä ei ollut teitä, ja kulkeminen tapahtui meren kautta. Siellä ihmiset pelkäsivät lähinnä ilman kylmenemistä. Sen jälkeen, kun meri menee umpeen, he ovat jumissa.
Karhumaalle mieleisimpiä matkakohteita tuntuu yhdistävän kylmä ilmasto.
– Ne ovat parhaimpia. En ole vielä niin vanha, että menisin rannoille makoilemaan.
Vaikka on Karhumaa sitäkin kokeillut.
– Päätin, että kun täytän 70 vuotta, käyn Mauritiuksella rannalla makaamassa, että tiedän, millaista se eliitin homma on. Tunnin makasimme, kun todettiin, että tämä riittää.
Karhumaa vaeltaa mielellään matkoillaan ja viettää aikaa luonnossa, mutta yhden kaupunkilomankin hän on viettänyt – Mogadishussa.
Pelottanut häntä on vain kerran: ensimmäisellä matkallaan Kanariansaarilla vuonna 1972. Se on ainoa kerta, kun hänet on ryöstetty.
– Se on vaarallisin paikka, missä olen ollut. Olen reissukavereistani ainoa, joka on siellä uskaltanut käydä.
Matkustaminen olisi voinut jäädä siihen, mutta sen jälkeen Karhumaa uskaltautui vielä Ranskaan. Toden teolla reissukärpänen puraisi vasta kolmannella matkalla.
– Kävimme vuonna 1974 Liberiassa, Sierra Leonessa, Senegalissa ja Gambiassa. Silloin huomasin, miten erilainen maailma siellä oli.
Oulusta Karhumaa ei halua koskaan muuttaa pois. Mutta jos joku maa täytyisi valita Suomen ulkopuolelta, mikä se olisi?
– Reissukaverini vastasi tähän kysymykseen kerran, että Pohjois-Korea. Kyllä minun täytyy vastata melkein se sama. Siellä on siistiä ja rauhallista.
Jorma Karhumaa
74 vuotta.
Syntynyt Paavolassa, Luohuan kylässä.
Perhe: Irene-vaimo, tytär.
Koulutus: Kansakoulu, armeija.
Työ: Aloittanut armeijassa 1963. Toiminut lisäksi portsarina. Tehnyt 19 vuotta samanaikaisesti kahta työtä.
Harrastukset: Mukana 17 järjestössä, muutamassa puheenjohtajana.