Oulun kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Eeva-Maria Parkkinen esittää (Kaleva 20.1./Lukijalta) luonnonhoidon keinoja Sanginjoelle. Hienoa! Vihdoin pääsemme asiaan päättäjien suojelukeskustelussa.
Sanginjoen metsät eivät ole luonnonmetsiä. Ne ovat viime vuosisadan metsäopeilla hoidettuja tehohoidettuja talousmetsiä. Jos jätämme heitteille nämä pääosin yhden puulajin metsäkuviot, kestää pahimmillaan satoja vuosia eli kymmenisen sukupolvea luonnontilan ja monimuotoisuuden palauttamiseksi (maisteri Pesosen väitöskirja).
Parkkisen esiintuomilla keinoilla pääsemme päämäärän yhdessä sukupolvessa. Mikä oppimisympäristö myös teille päättäjille, tuovathan metsäosaston ammattilaiset joka kuvion hoitoehdotukset teille hyväksyttäväksi ja keskusteltaviksi.
Pääkaupunkiseudun kaupunkimetsänhoidossa on oivallettu ilmastonmuutos ja metsänhoito monimuotoisuuden lisäämiseksi 1980-luvulla eli sukupolvi sitten.
Etelä-Suomi on tammen pohjoisraja ja pienikin muutos ilmastossa näkyy myös tammen menestymisessä, siemensadossa ja etenkin leviämisessä, missä närhellä ja muilla eläimillä on oma tehtävänsä.
Puuasiantuntija Juha Raisio kertoi Yle radiossa 10.1., kuinka kuusimetsä on antanut tilaa hallitulla metsänhoidolla tammelle, lehmukselle ja pähkinäpensaalle. Näiden puiden lehdistä muodostuva humus kehittää metsää viljavammaksi.
Metsänhoidolla saadaan valoa myös kenttäkerrokseen ja lehdon keväiset kukat leviämään, kuitenkin niin, etteivät heinät valtaa. Saadaan monikerroksellinen ja monimuotoinen metsä. Raisio kertoo myös kustannustehokkuudesta, mikä miellyttää päättäjiä.
Onhan etelässä opeteltu myös kantapään kautta, toivottavasti me oululaiset olemme viisaampia. Vantaan Pitkäkosken viljellyn kuusimetsän suojelu aukaistiin, kun kenttäkerroksen kasvillisuus hävisi. Jouduttiin metsänhoidollisesti antamaan tilaa valolle ja kenttäkerroksen kasvillisuudelle (kertoi dosentti Pohjonen keväällä 2017).
Emma Rispoli ulkoministeriöstä kertoi Yle radiossa 3.1., kuinka poikkeuksellista maailmanlaajuisesti on, miten Suomessa metsien suojelu ja hyödyntäminen yhdistyy metsien hoidossa, puhuen jopa hoivaamisesta.
Itse olen kokenut myönteisenä suojelukeskustelun. Se on tuonut paljon uusia elementtejä metsänhoitoon ja metsälakiin. Jokaiselle metsäkuviolle ja omistajalle löytyy mieluisat hoitokeinot niin haluttaessa. Esimerkkikohteista on vain puutetta. Nyt on tullut aika kaivautua 1900-luvun poteroista ylös ja panna hihat heilumaan. Malttamattomana odottaen kutsua kulotustalkoisiin...
Arto Hongisto
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.