Lu­mi­joel­la tehdään so­ta­elo­ku­vaa

Laurilan perhe Lumijoelta on viettänyt koko kesän elokuvaa tehden. Isä Heikki ideoi ja kirjoitti käsikirjoituksen sekä roolitti elokuvan. Äiti Sari otti vastuulleen ohjauksen ja leikkauksen. Lakeuden sisseistä kertova elokuva tulee ensi-iltaan ennen joulua.

Lumijoella nollabudjetilla tehty Lakeuden sissit -elokuva tulee ensi-iltaan ennen joulua.
Lumijoella nollabudjetilla tehty Lakeuden sissit -elokuva tulee ensi-iltaan ennen joulua.
Kuva: Aku Ahlholm

Hyttyset inisevät, suopursu tuoksuu. Kestiläläisiä on paikalla kuusi.

Nyt he kaikki huitovat hyttysiä, huitovat jo kolmatta tuntia. Yhdelle tulee mieleen kysyä ääneen, mitä toisetkin ehkä hiljaa miettivät.

”Mitähän tässä elokuvassa oikein tapahtuu?”

On sunnuntai, mutta miehet ovat heränneet varhain. Ennen kirkonkellojen soittoa he jo ovat riisuutuneet vieraassa autotallissa, vetääkseen ylleen vanhat sarkatamineet ja päätyäkseen seisomaan tänne, tuntemattomaan männikköön Lumijoelle, urheilutalon ja pururadan välimaastoon.

Jäkäläkankaalla seisoo yksi mies, joka tuntuu tietävän tarinan. Selostus katkeaa, kun parinkymmenen metrin päästä kuuluu huuto.

”Hiljaisuus!”

Suon laidalla kamera käy. Se on aika pikkuruinen kamera, joka tallentaa miten harmaapukuinen miesrivistö astelee varuillaan. Vain saappaat natisevat.

Porukkaa vetää Heikki Laurila, lumijokinen erityisopettaja. Hän se oli, joka halusi tehdä elokuvan.
Nollabudjetilla, ja ihan ite.

Juuri Laurilan keksimää tarinaa tänne on tultu tekemään, sen sanoja lihaksi, tai kuviksi.

Laurilan Heikki on monipuolinen mies. Isä, ammattiopisto Luovin opettaja, opiskelija, aktiiviurheilija ja harrastelijamaalarikin. Elokuvan tekijä hänestä tuli vuorotteluvapaalla.

Elokuvan sytyke on hyvin muistissa. Marraskuussa 2011 Heikki istui keittiönpöydän ääressä, kun vaimo referoi ääneen Ylen uutista: Nyt on Hyvinkäällä tehty nollabudjetilla sotaelokuva.

”Silloin sain kipinän. Päätin yrittää tehdä nollabudjetin sotaelokuvan minäkin.”

Perheen arkihommat nielaisivat isän ajasta ison osan, Viljami-kuopuskin oli loman alkaessa vasta yksivuotias. Mutta elämään mahtui vuorotteluvapaalla ihan omiakin juttuja.

”Töissä tarvitaan koko ajan luovuutta. Nyt sitä jäi tavallaan yli.”

Heikki oli aiemmin lukenut sotakirjoja ja maalannut lukemastaan tauluja, varsinkin kaukopartiosotilaista.

”Harva tuntee kaukopartiotoimintaa. Minua kiehtoo, miten kovakuntoisimmat sotilaat esimerkiksi asemasodassa liikkuivat maastossa hiljaa ja huomaamatta pieninä ryhminä. He tekivät pitkiä matkoja jalkaisin tai suksilla. Ne olivat äärimmäisiä urheilusuorituksia, vielä sen ajan välineillä.”

Äärimmäisten olojen tarinat poikivat haaveen: Olisihan mahtavaa tehdä sota-aiheinen elokuva, sellainen, joka välittäisi tietoa kaukopartioista nuoremmille polville.

Lue lisää Kalevan Sunnuntai-liitteestä.