Tyrnävän koululaiset marssivat Lukumielenosoituksessaan lukemisen puolesta valtakunnallisen Lukuviikon ensimmäisenä päivänä maanantaina 17. huhtikuuta.
Kuva: Pekka Peura
Kansainvälisesti vertailtuna lukutaito Suomessa on erinomaista tasoa. Silti suomalaisista aikuisista 11 prosentilla on heikko lukutaito. Lukukeskuksen kokoamien tietojen mukaan selkokielen tarpeessa arvioidaan olevan noin 750 000 henkilöä eli noin 14 prosenttia suomalaisista.
Myös koululaisten lukutaito Suomessa on edelleen maailman kärkeä, vaikka lukutaidon on todettu heikentyneen suomalaisnuorilla 2000-luvulla. Lukemisessa ja sen taidoissa on havaittu eriytymistä, ja varsinkin poikien joukossa on entistä enemmän niitä, jotka eivät osaa enää lukea sujuvasti.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut