Siimes katsoi ikkunasta kun ambulanssi lähti pihasta poliisiauton saattamana. Liisa kantoi pöytään kahvipannun. Raivio ojensi kuppinsa ja Liisa täytti sen.
"Ei taida uni tulla kuitenkaan enää tänä yönä", Raivio sanoi ja Lehtinen naurahti.
"Jos minä aloitan", Lehtinen sanoi. "Minulla ei ole varmasti ollut pienintäkään aikomusta tai halua vahingoittaa sinua. Kyse täytyy olla väärinkäsityksestä."
"Kuulin kun puhuit minun tappamisesta", Siimes sanoi.
Lehtinen näytti hetken aidosti hämmästyneeltä, sitten hän tajusi mistä oli kysymys.
"Kuulit kun puhuin kissan tappamisesta, olin humalassa ja katti yritti syödä Joe Pojan. Poika menetti puolet siipisulistaan ja henkikullan menokin oli lähellä. Ammuin katin perään, mutta en osunut, sinä taisit nähdä ampumisen, mutta et sen kohdetta. Sinä uhkausiltana olin illalla kuistillani ryyppäämässä ja näin kissan, seurasin sitä pihalle ja...no, olisin varamasti siinä tilassa ampunut sen, ellei otus olisi livahtanut karkuun."
"Mitä upotit niemen luokse yöllä?"
Lehtinen naurahti. "Se olikin ainoa rikokseni, jätehuoltorikos. Upotin sinne vanhan kiukaan. Se oli palanut puhki ja olin hankkinut uuden. Romu häiritsi esteettistä silmääni ja soudin sen niemeen ja heitin veteen. Sinä siis kuulit senkin, ei ihme että mielikuvitus alkoi laukata."
"Minä olen saanut luvan kertoa hieman yleisemmin asioista, mutta vain teille. Sopiiko?" Olavi nyökkäsi, samoin Liisa. "Tämä Lehtinen on täällä eräänlaisessa todistajan suojelussa. Hän on tärkein todistaja pian alkavassa suuressa huumeoikeudenkäynnissä. Toinen todistaja tapettiin muutama päivä sitten ja kiristimme turvatoimia, mutta koska Lehtinen on omapäinen, meidän piti tehdä se salassa. Kun te otitte yhteyttä emme tietenkään voineet kertoa mistä on kysymys ja toivoimme, että uteliaisuutenne tyrehtyisi, mutta niin ei käynnyt, päinvastoin. Pelkäsimme että tieto Lehtisen olinpakasta leviää vääriin käsiin. Ja Levisihän se kuten äskeiset tapahtumat osoittavat, mutta se ei onneksi johtunut teistä. Tappaja sattui epäonnekseen iskemään väärään taloon, eli Lehtinen oli oikea kohde. Hän valitsi ilmeisesti talon jonka pihassa oli auto, luuli kai toista taloa tyhjäksi."
"Entä musta Passat?" Siimes kysyi vaisusti.
"Poliisin siviiliauto, jota käytetään erikoistehtävissä. Siksi sen rekisterinumeroita vaihdettiin säännöllisesti. Uusien numeroiden kanssa kävi pieni möhläys, eikä niitä ilmoitettu heti ajoneuvohallintokeskukseen."
"Rikolliset kuitenkin pääsivät jollain keinolla auton jäljille ja siihen sijoitettiin pommi, koska yksi sen käyttäjistä oli päärosvon kostolistalla. Onneksi kukaan ei loukkaantunut."
Raivio simaisi kupin tyhjäksi ja katsoi Siimestä. "Yksi asia minua ihmetyttää. Miksi et häipynyt, vaikka uskoit että Lehtinen tappaa sinut?"
"Periaatteesta. Isä joutui lähtemään Karjalasta ja rakensi tämän mökin. Nyt mökki on minun ja maa on minun, minä en lähde täältä mihinkään ellen itse tahdo."
"Mutta kyse oli vain parista päivästä", Liisa muistutti.
"Silti."
Raivio puisteli päätään. "Ei ole sisu kadonnut minnekään suomenmaasta."
"Minullakin on vielä yksi kysymys", Siimes sanoi. "Onko Lehtinen oikea nimesi?"
Lehtinen hymyili. "Ei tosiaankaan, vaan Lauhala, Matti Lauhala."
"Oletko sukua asianajaja Lauri Lauhalalle?"
"Velipoika."
Oven takaa kuului ärsyyntynyt naukaisu. Liisa ampaisi pystyyn ja ryntäsi ovelle. Romeo näytti niin itsetyytyväiseltä, kuin kaksi vuorokautta omin nokin erämaassa pärjännyt kaupunkilaiskissa vain voi. Liisa nosti sen syliinsä ja halasi sitä. Lauhala käänsi katseensa sivummalle ja nousi.
"Taidan tästä lähteä Joe Poikaa moikkaamaan, olen vieläkin hieman allerginen kissoille."
EPILOGI
Kalkittu, matala kivitalo oli niin valkoinen, että se häikäisi Siimeksen silmiä. Kaiken valkoisuuden keskellä oli kirkkaansinen ovi ja ikkunaluukut ja takaa näkyi sininen meri. Talon edessä oli pieni, ruukkukaktusten somistama piha ja viiniköynnösten verhoama patio. Sen alla oli valkoiseksi maalattu pöytä ja neljä valkoista tuolia. Pöydällä oli mehukannu, jossa killui jääpaloja ja appelsiininviipaleita.
Liisa kaatoi kannusta Olaville ja tämä siemasi raikasta juomaa. Liisa katsoi merelle ja henkäisi ihastuneena. "Oma talo Kreikassa eikä mark...euroakaan velkaa...ei kai sinua kaduta, että myit mökin?"
"Ei. Aikansa kutakin." Siimes katsoi naapuritalon pihalle juuri pysähtynyttä mustaa Mercedestä. Autosta nousi valkoisiin housuihin ja valkoiseen t-paitaan pukeutunut kuusikymppinen, tummaihoinen mies. Ratin takana istui nuorempi pukumies joka käveli ympärilleen pälyillen vanhemman miehen perässä.
"Oletko nähnyt jo meidän uuden naapurin...näyttää eteläamerikkalaiselta. Eilen illalla siellä kävi italian rekisterissä ollut auto. Mitäköhän se puuhaa työkseen..."
LOPPU