Siimes soitti vaimolleen vähän ennen iltauutisia. Vaimolla oli paljon kerrottavaa ja Siimes kuunteli kärsivällisesti. "Olen siellä jo ennen puolta päivää. Onko kaikki pantu kuntoon?"
"On, mutta on parempi ettet tule."
"Miten niin?"
"Voimme tavata kotona, minä hoidan kaikki kuntoon."
"Onko jotain tapahtunut?"
"Ei, mutta Lehtinen on käyttäytynyt oudosti...uhkaavasti, ja hänellä on ase."
"Miksi ihmeessä sitten olet siellä, olisit lähtenyt jo tänään?"
"En minä voi juosta karkuun ketään...ja paikat piti panna kuntoon...älä huolehdi turhaa, mutta minusta sinun ei ole viisasta tulla tänne."
"Sinä lähdet sieltä heti, tällä silmänräpäyksellä." Vaimon äänessä oli auktoriteettia, mutta Siimes ei antanut periksi. "Minä tulen huomenna, hyvät yöt Liisa kulta, äläkä huolehdi, kaikki on kunnossa. Tärkeintä on että pysyt siellä ja lähdet huomenna suoraan kotiin. Tuliko selväksi?"
"Tu...tuli."
Siimeksen vaimo ei ollut tottunut siihen, että aviomies puhui hänelle niin käskevästi. Siimes katsoi uutiset ja sen jälkeen alkaneen elokuvan. Sitten hän sammutti kattolampun ja jätti vain lukuvalon palamaan. Hän vilkaisi ikkunasta ja näki valojen palavan myös naapurin mökissä. Hän otti mukaansa muutaman harrastelehden ja meni sänkyyn.
Siimestä alkoi nukuttaa hieman jälkeen puolenyön. Hän sammutti lukuvalot ja nousi vuoteesta. Sitten hän kurkisti verhojen raosta naapurin suuntaan ja näki, että mökki oli pimeänä. Hän oli sulkemassa verhoja kun näki niemen takana valonvälähdyksen, mutta se katosi kallion taakse. Hän otti kiikarit ja katsoi valon suuntaan, mutta ei nähnyt enää mitään. Hän päätteli, että joku yli-innokas kalastaja oli palaamassa myöhäiseltä pyyntireissulta.
Siimes käynnisti turvajärjestelmän ja palasi sänkyyn. Muutaman minuutin kuluttua hän nukahti. Hän heräsi johonkin tuttuun, vaativaan ääneen, jota hän ei heti tunnistanut. Ääni toistui ja toistui ja lopulta Siimes tajusi mikä se oli: Romeo naukui ikkunan alla.
Siimes heitti peiton syrjään ja meni ikkunaan, mutta mitään ei enää kuulunut. Sen sijaan kuistilta kuului vaimea narahdus. Siimes jähmettyi kuuntelemaan. Uusi narahdus ja taas uusi. Ääni tuli selvästi askeleista, jotka lähestyivät ovea, ihmisen askeleista. Ääni pysähtyi oven eteen eikä vähään aikaan kuulunut mitään. Sitten kuului vaimea kilahdus kun metalli tapaili lukkoa. Pieni metallinen ääni jatkui, aivan kuin hammaslääkäri olisi rassannut hampaita metallipuikolla. Ääni hiljeni mutta hetken kuluttua kuului määrätietoisempi ja vahvempi ääni. Lukkoon työntyi jotain joka käänsi salpaa auki.
Ovi narahti ja Siimes näki oven raottuvan. Se raottui kymmenkunta senttiä ja näkyviin tuli pistoolin piippu. Kuu oli tullut esiin pilven takaa ja aseen hohto näkyi sen valossa.
Ovi aukesi äänettömästi vielä muutaman sentin. Sitten oven luona välähti sähkökipinä ja kuului voimakas huuto, tuskanhuuto. Ovi tärisi kun tulija tempoi sitä, mutta ei päässyt irti. Kahvaan johdettu 220 voltin sähkövirta kouristi käden lihakset metallisen ovenkahvan ympärille. Mies keräsi kaikki voimansa ja tempaantui poispäin ovesta ja pääsi irti, mutta kaatui raskaasti kuistille. Siimes sieppasi ovensuuhun pudonneen pistoolin ja tähtäsi sillä miestä. Samalla hän sytytti toisessa kädessä olevan taskulampun ja suuntasi sen mieheen.
Mies ei ollut Lehtinen vaan täysin outo. Mies tärisi ja hänen suustaan valui vaahtoa. Samassa sivummalta kuului tuttu ääni: "Hienosti toimittu. Sopiiko että autan?"
Lehtinen seisoi kuistin päädyssä pistooli kädessä. Kun hän huomasi Siimeksen ilmeen hän nosti kätensä ylös. "Ei hätiä, olemme samalla puolella!"
Auton valonheittimet pyyhkäisivät mäntyjen runkoja. "Taidamme saada apuvoimia."
Pihaan ajoi kaksi autoa, joista toisen Siimes tunnisti. Auto oli Liisan. Toinen oli poliisiauto ja siitä nousi ylikonstaapeli Raivio. Raiviolla oli pistooli kädessä, mutta Lehtinen rauhoitteli. "Homma hoidossa, vihollinen nujerrettu. Täällä saatetaan kyllä tarvita ensiapua." Lehtinen potkaisi maassa makaava miestä kevyesti kylkeen. "Tämä rosmo sai tuhdin annoksen 220 volttia."
Liisa ryntäsi itkua tuhertaen miehensä syliin. Siimes ei vieläkään tajunnut mistä oli kysymys. Lehtinen huomasi sen. "Taidamme olla selityksen velkaa."
"Niin taidamme", Raivio sanoi röyheällä äänellä.