Siimes ei tiennyt ollako voitonriemuinen vai pettynyt. Hän oli ollut oikeassa, mutta oikeassa oleminen vain lisäsi hänen pelkoaan eikä ratkaissut mitään. Joka kerta kun hän sai oven auki, oli edessä uusi ovi. Taisteltuaan hetken itsensä kanssa hän teki ratkaisunsa ja päätti avata seuraavan oven, paljastui sen takaa mitä tahansa. Hän näpytteli kännykkään uuden numeron.
Hän oli hieman yllättynyt kun siihen vastattiin. "Levo."
"Täällä insinööri Siimes päivää. Olin äsken toimittaja Koposen seurassa kun hän keskusteli kanssanne joistakin erikoisista tapahtumista. Juttu jäi mielestäni hieman kesken."
"Jäikö, miten?"
"Hän välitti varoituksenne mutta en ymmärtänyt mitä minun pitäisi varoa. Voitteko täsmentää?"
"Se oli neuvo, ei varoitus. Neuvoin jättämään viattomat ihmiset rauhaan."
"Ketä tarkoitatte viattomilla? Lehtistäkö?"
"Puhuin yleisesti...rikoslaki tuntee rikoksen nimeltä perätön ilmianto. Tiedätte varmasti mitä se tarkoittaa ja mitä siitä voi seurata?"
"En oikein ymmärrä..."
"Minulla on tietyistä syistä kiire ja jos sallitte..."
"Enää yksi kysymys. Sanoitte Koposelle, että minun näkemäni musta Passat on eri auto kuin huoltamon pihassa räjähtänyt Passat. Voisitteko kertoa miksi niillä sitten on samat rekisterinumerot?" Toisesta päästä kuului hiljainen huokaus. "En kerro, mutta saanko antaa hyvän neuvon." "En halua neuvoa vaan totuuden...vai onko parempi että soitan Koposelle ja kerron, että valehtelitte hänelle."
Toisesta päästä kuului syvä huokaus. "En annakaan neuvoa, annan varoituksen. Unohtakaa Koponen, unohtakaa koko juttu. Pakatkaa tavaranne, hypätkää autoon ja ajakaa kotiin Helsinkiin vaimon seuraksi. Ennen kaikkea jättäkää mökkinaapurinne rauhaan, ette tiedä mihin kaikkeen olette sotkeutunut ja jäämällä mökille sotkeudutte entistä enemmän. Olen tosissani."
Puhelin suljettiin linjan toisessa päässä. Tällä kertaa Siimeksestä tuntui, että ovi lyötiin varoittamatta suoraan päin hänen naamaansa. Hän ehti takaisin mökille viiden aikoihin iltapäivällä. Aikaa oli kulunut kun hän oli tehnyt pari hankintaa pahimman varalle.
Pihalla ei näkynyt ketään, mutta Siimeksen hämmästykseksi Lehtinen oli onkimassa veneessä niemen lähellä. Siimes kantoi tarvikkeet sisään, otti kiikarit ja suuntasi ne kohti venettä.
Lehtinen istui rennosti kokassa oluttölkki kädessä ja onki rennosti toisessa. Näytti kuin hänen maailmassaan ei olisi tilaa huolille. Siimes käänsi kiikarit Lehtisen mökin ikkunaan ja näki papukaijan sukivan siipihöyheniään, tällä kertaa alakuloisen näköisenä. Lintu näytti jotenkin resuiselta, aivan kuin se kärsisi sulkasadosta. Se olikin ollut viime päivinä vaisu, eikä sen särähtäviä huutoja ollut kuulunut. Aivan kuin lintu olisi huomannut että sitä tarkkaillaan, sillä se käänsi nappisilmänsä kohti Siimestä ja avasi nokkansa pieneen, hämmästyneeseen huutoon. Ääni ei kuitenkaan kuulunut kahden ikkunan läpi.
Siimes vilkaisi vielä kerran Lehtisen suuntaan. Hän oli jos mahdollista vieläkin rennommassa asennossa. Pari sataa metriä hänen takanaan kiiti nopeakulkuinen moottorivene ja katosi niemen taakse.
Siimes huomasi olevansa tärisevän nälkäinen. Hän paistoi kolmen munan makkaraomeletin ja ahmaisi sen ruisleivän ja maidon kanssa. Syötyään hän muisti taas Romeon ja ihmetteli sen karkuretken kestoa. Se oli ollut kateissa jo kaksi päivää. Siimes ei halunnut edes ajatella niitä ongelmia, joita väistämättä aiheutuisi, ellei kissa palaisi ennen Liisaa.
Siimeksellä oli kuitenkin suurempiakin huolia kuin pilalle hemmotellun kissan katoaminen ja hän ryhtyi tutkimaan hankkimiaan tarvikkeita. Sitten hän alkoi hahmotella ruutuvihkolle linjoja, jotka näyttivät sähköpiirustuksilta. Työ kesti yli tunnin, mutta hän hymyili tyytyväisenä kun näki lopputuloksen.
Itse rakennusvaihe oli helppo kun kaikille osille ja johdoille oli tarkasti suunniteltu paikkansa. Kaikki oli valmista seitsemän aikoihin illalla kun ulkona alkoi hämärtää. Nyt mökissä oli aukoton turvajärjestelmä. Yksinkertainen, mutta tehokas, tappavan tehokas.