Koponen saatteli Siimeksen ulos asti. Toimitus oli torin laidassa mutta tori oli hiljainen. Näytti siltä, että alkaisi sataa. Vielä pari viikkoa aikaisemmin tori oli ollut tupaten täynnä turisteja ja mökkiläisiä. Sitten neutronipommi nimeltä loman loppu, oli iskenyt.
"Täytyy myöntää, että Levon käytös yllätti", Koponen sanoi. "Jotenkin hänen kiinnostuksensa lopahti liian nopeasti ja liian helposti. Jäi sellainen tunne että hän tiesi mitä minä aioin kertoa, mutta halusin vain kuulla kuinka paljon minä tiesin. Ja se varoitus kuulosti myös oudolta, siihen ei ollut mitään syytä."
"Raivio toimi samalla tavalla. Hän muuttui heti kun hän sai selville auton rekisterinumeron."
"Joka tapauksessa ikävä juttu. Emme voi tehdä käytännössä mitään ellei poliisi anna lisätietoja."
Kesämekkoinen nuori nainen tuli torin suunnasta lastenvaunujen kanssa.
Koponen ojensi Siimekselle kätensä. "Pitää mennä. Sovittiin kolmelta treffit vaimon kanssa...jos tulee uutta niin soittele..."
"Entä jos järjestetään joku sukeltamaan niemessä?"
"En pysty kuvittelemaan mitä salaperäistä Lehtinen olisi voinut heittää järveen. Jos olisi jotain todisteita hän olisi polttanut ne. Sitä paitsi sellaiseen loiskahdukseen tarvitaan raskas esine."
"Tai ruumis."
Se oli nyt sanottu. Vaihtoehto oli putkahtanut Siimeksen päähän jo jonkin aikaa sitten mutta hän oli pitänyt sen salassa melkein itseltäänkin. Nyt padot murtuivat.
"Ehkä mökillä tapettiin joku tärkeä todistaja ja ruumis upotettiin järveen. Jos Lehtinen uskoo, että näin upotuksen olisi hänellä paras mahdollinen syy tappaa minut."
"Vaikea uskoa, mutta mietin asiaa, nyt täytyy mennä..."
Koponen heilautti kättään ja kiirehti vaimoaan vastaan. Siimes näki hänen kumartuvan vaunujen päälle ja lepertelevän vauvalle. Siimes palasi levottomassa mielentilassa autolleen. Hän tunsi, ettei ollut saanut Koposta uskomaan itseään, muttei tapaaminen ollut silti hyödytön. Hän sai lehtileikkeet ja tiedon Passatin räjäyttämisestä. Kyse oli samasta autosta, sanoi tutkinnanjohtaja Levo mitä tahansa. Häntä ei höynäytettäisi yhtä helposti kuin Koposta.
Mutta miksi myös Levo olisi liittynyt totuutta salailevien joukkoon? Epäilys iski Siimeksen läpi ja hetken hänestä tuntui kuin hän olisi sekoamassa. Hän oli tutkijatyyppi ja ajatteli loogisesti. Ja silloin oli uskottavampaa, että Raivio, Levo ja Koponen olivat oikeassa ja hän väärässä. Entä jos hänen mielikuvituksensa oli laukannut heti alusta asti liikaa. Olisiko hän voinut tulkita asioita väärin ja rakentaa harvoista palasista täysin virheellisen kuvan.
Hän oli alusta asti pyrkinyt etsimään kaikille naapurimökin tapahtumille jännittävän selityksen, vaikka olisi keksinyt niille myös arkipäiväisen syyn. Siimes hieroi tuskaisena ohimoitaan. Ei, ei hän voinut olla niin täysin väärässä. Ehkä kaikki ei liittynyt kaikkeen, mutta jotain outoa Lehtisen ympärillä tapahtui.
Siimes tarttui kännykkäänsä ja naputti siihen Koposelta saamansa numeron. "Shell-huoltamo", nuoren miehen ääni vastasi.
"Täällä toimittaja Siimes Savon Sanomista. Kyse on pihallanne tapahtuneesta auton räjähdyksestä. Emme saa komisario Levoa kiinni ja tarvitsisimme räjähtäneen auton rekisterinumeron. Poliisi haluaa tietoja auton liikkeistä."
"Poliisi lupasi toimittaa siitä oman tiedotteen."
"Ei ole näkynyt, ehkä siellä on nyt tärkeämpääkin tekemistä ja meillä on hieman kiire. Ensimmäisen painoksen deadline on puolen tunnin kuluttua ja juttu on kesken."
Vastapuoli ei ilmeisesti tiennyt Savon Sanomien painoaikataulua ja uskoi. "Hetkinen."
Toisessa päästä kuului kolahdus ja sitten keskustelua josta Siimes kuuli osan. "Joku Savarin toimittaja kysyy sen posahtaneen Passatin rekkaria...en tiedä, mutta ei kai tuo mikään salaisuuskaan ole...eivät saa kiinni...sanonko vai enkö...okei."
Luuri nostettiin. "Ei kai se mikään suuri salaisuuskaan ole, mutta kunhan ette kerro mistä saitte sen."
"Emme varmasti kerro."
Siimes huomasi kätensä tärisevän jännityksestä. "Anttianttilasse ja neljäkaksi."