Paikallislehden kesätoimittaja Ville Koponen ei näyttänyt kesätoimittajalta, ennemminkin syystoimittajalta, 28 vuoden ikäänsä huomattavasti vanhemmalta ja väsyneeltä. Väsymys taas johtui siitä, että hänen juhannuksena syntynyt tyttärensä oli valvottanut häntä viime yöt.
Hän oli ollut Paikallis-Sanomissa kesätoimittajana jo neljä kesää peräjälkeen, eikä vakinaistamista ollut vieläkään luvassa. Koposelle oli kuitenkin lupailtu määräaikaista työtä puoleksi vuodeksi kerrallaan. Lehden omistajataho seurasi tässäkin asiassa suurien lehtitalojen esimerkkiä. Koposta sellainen rassasi varsinkin kun opiskelut olivat loppusuoralla ja nyt tyttären syntymän jälkeen oli otollinen tilanne mennä avioon ja hankkia oma asunto.
Sekin rasitti, että pienellä paikkakunnalla oli yleensä pieniä uutisia. Ne eivät kiinnostaneet valtakunnallisia lehtiä puhumattakaan televisiouutisista. Olisi ollut niin makeaa työntyä tv-kameran ohi tapahtumien kuumimmassa polttopisteessä. Kesän kovimmaksi uutiseksi jäi nokkakolari kunnan rajalla. Siinä kaksi paikallista nuorta oli kuollut hurjasteltuaan päin vastaan tullutta rekkaa.
Kaiken lisäksi päätoimittajan linjan mukaan kesällä lehden annin piti olla viihteellisempi, jotta myös mökkiläiset ostaisivat sen. Piti kirjoittaa jokaisesta kesätapahtumasta ja kissanristiäisestä viidenkymmenen kilometrin säteellä. Kolmannen kesän jälkeen samat jutut alkoivat maistua puulta.
Koponen tunsi että hän pystyisi tekemään koviakin juttuja jos saisi vain tilaisuuden. Helppohan sitä oli istua jonkun Hesarin toimittajana pehmeällä pallilla ja ottaa vastaan valtakuntaa vavisuttavia uutisvihjeitä. Ei niitä näin loitolle sinkoillut.
Kesätoimittajan uran siihenastinen tähtihetki oli ollut toissa kesänä kun kunnan oma poika oli jäänyt kiinni isossa huumejutussa ja hänen autostaan oli löydetty kilo amfetamiinia. Löytö oli kaiken muun onnen lisäksi tapahtunut kunnan alueella. Autoa tosin oli seurattu Helsingistä asti. Kesätoimittaja oli seurannut juttua myös oikeudessa ja hänestä oli tuntunut ensimmäistä kertaa, että hänellä oli ollut sormi ajan valtimolla. Isojenkin lehtien toimittajat olivat kyselleet häneltä yksityiskohtia ja taustoja, semminkin kun takavarikon yhteydessä pidätetty Jari Sirviö oli hänen luokkakaverinsa lukiosta.
Ja nyt joku Siimes-niminen mökkiläinen oli soittanut ja väittänyt tietävänsä jotain todella uutta huumejutusta. Hän oli pyytänyt saada kopiot sitä käsitelleistä lehtijutuista. Mies oli luvannut tulla toimitukseen kello kahteen mennessä. Koponen oli kopioinut artikkelit ja keitteli kahvia.
Koponen ei ollut mikään märkäkorvatoimittaja, kuten iästäkin saattoi päätellä. Ennen Paikallis-Sanomien kesätoimittajuuksia hän oli tehnyt useita vuosia sekalaisia toimittajan töitä. Kokemuksesta hän tiesi että mitä kovemmalta uutinen aluksi kuulosti, sitä suuremmat mahdollisuudet sillä oli kuivua kokoon kun faktoja alettiin tarkistaa.
Siimes saapui täsmälleen sovittuun aikaan. Koponen ohjasi hänet huoneeseensa ja tarjosi kahvia. Siimes ei tehnyt erkoista vaikutusta häneen, mutta ei myöskään vaikuttanut umpihullulta. Tosin hän tiesi, ettei asiaa useinkaan nähnyt päältäpäin.
"Kerroitte että teillä on jotain uutta tietoa Sirviön huumejutusta."
"Teillähän on velvollisuus suojella lähdettä?"
"Tietysti. Tekö olette lähde?"
"En halua että minua sotketaan asiaan jos joku juttu syntyy...epäilen että se saattaa olla vaarallista."
Alku kuulosti huonolta, Koponen ajatteli. Jos lähde pelkäsi henkeään oli 90-prosenttisen varmaa, että hän oli vainoharhainen. Mutta katsotaan nyt loppuun. "Kertokaa ensin mistä on kysymys."
Siimes kertoi ja se kesti yli puoli tuntia. Koponen keskeytti muutamalla välikysymyksellä.
"Mitä mieltä olette?" Siimes kysyi Koposen oltua hetken hiljaa.
"En tekisi kertomanne perusteella niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin te, mutta kiinnostava juttu joka tapauksessa...sanoitteko että Passat oli musta?"
"Metallihohtomusta ja tummennetut lasit."
Koponen naputteli päätettä. "Melkoinen sattuma. STT:ltä tuli pari tuntia sitten juttu, että naapurikunnassa oli räjähtänyt musta Passat. Kuskilla ja matkustajalla oli hyvä onni, olivat juuri huoltoaseman baarissa kahvilla."