Lehtinen lähti kolmen tunnin ja ainakin puolen tusinan viskipaukun jälkeen. Siimes oli ottanut rauhallisemmin, mutta viski suhisi hänenkin päässään. Lehtinen oli ollut koko ajan täyttämässä hänen lasiaan kaksitoista vuotta vanhalla laatuviskillä. Siimeksestä tuntui, että Lehtinen oli puhunut paljon, mutta kun hän mietti kolmen tunnin antia,ei siitä jäänyt paljonkaan käteen.
Näennäisestä avomielisyydestä huolimatta Lehtinen oli väistellyt edelleen kaikkia yksityiskohtaisia kysymyksiä. Lehtisen lähtiessä hän oli Siimekselle yhtä vieras kuin tullessaan, ellei vieraampi. Edellisellä keralla hän oli ollut luontevan ystävällinen, nyt selvästi laskelmoivampi ja varuillaan.
Lehtisen poistuessa oli sattunut jännittävä välikohtaus. Siimes oli saatellut Lehtisen ulos. Tämä oli kuitenkin jäänyt vielä talon eteen ihailemaan maisemia ja maistelemaan viskiä. Äkkiä hän oli tuijottanut ylöspäin: "Näenkö näkyjä vai kulkeeko puussa joku sähköjohto?"
Siimes oli säikähtänyt, mutta saanut nopean oivalluksen. "Kuvasin keväällä lintujen pesintää pöntöissä. Puussa oli liiketunnistin ja automaattikamera ja vajassa oli ajastin. Jätin johdot odottamaan uutta käyttöä."
"Saitko hienoja kuvia?"
"Näytän joskus."
"Minäkin rakastan lintuja, kaikenlaisia lentäviä, pieniä ja isoja, paitsi korppikotkia, ja eniten minä rakastan Joe Poikaa Singaporesta. Se on minulle kuin oma lapsi."
Lehtisen spontaani tunnustus kertoi Siimekselle hänestä enemmän kuin kaikki muut keskustelut yhteensä. Joka tapauksessa Siimeksen selitys sähköjohdoille näytti uppoavan Lehtiseen ja hän lähti mökkiinsä lepäilemään.
Siimes teki hieman suolaista hiukopalaa ja tunsi olonsa paremmaksi. Vasta silloin hän huomasi alkaa kaipailla Romeota. Se viihtyi hyvin makuuhuoneen nojatuolilla ja saattoi pysytellä omissa oloissaan tuntitolkulla. Siimes muisti nähneensä Romeon viimeksi aamulla ja kurkisti makuuhuoneeseen. Kissaa ei näkynyt.
Hän laskeutui kontalleen ja tutki sängyn alustan. Romeo ei ollut sielläkään. Siimes alkoi huolestua. Hän palasi olohuoneeseen ja tarkisti vielä sohvan alustan ja muutkin mahdolliset kätköpaikat. Kissa pysyi kateissa.
Kun Siimes meni ulos, hän muisti nostaneensa aamulla vuodevaatteet tuulettumaan. Ovi oli ollut hetken auki. Kokemuksesta hän tiesi, että se riitti Romeolle. Kissa oli lisäksi ollut monta päivää kotiarestissa ja erityisen pakoaltis.
"Romeo!" Siimes huusi ja jäi odottamaan tulosta. Joskus Romeo putkahti esiin heti kun kuuli nimensä, sillä yleensä sen tottelevaisuus palkittiin jollain herkkupalalla. Nyt sillä ilmeisesti oli parempaa tekemistä jossain muualla.
Alkoi tulla pimeätä ja Siimes palasi sisälle. Romeo oli ollut ennenkin karkuteillä ja palannut lopulta raapimaan ovea tai moukumaan ikkunan alle. Liisa soitti ja kertoi kuinka myönteistä palautetta oli saanut kurssilaisilta. Olavi vastaili lyhyesti kertomatta Lehtisen vierailusta tai Romeon karkumatkasta. Häntä väsytti ja kyllästytti. Hän halusi päästä nukkumaan.
"Oletko humalassa?" Liisa kysyi kun Olavi vastasi hieman sammaltaen.
"Otin pari konjakkia että saan nukutuksi. Väsyttää."
"Onko tapahtunut jotain sellaista mikä minun pitäisi saada tietää?"
"Ei mitään."
"Muista panna paikat kuntoon. Lähdemme mahdollisimman aikaisin lauantaina."
"Muistan. Hyvää yötä."
"Hyvää yötä."
Siimes oli tyytyväinen kun oli päässyt vaimostaan niin vähällä eroon. Jos Liisa epäili - ja yleensä hän epäili - että häneltä salattiin jotain, jaksoi hän kärttää loputtomiin. Vaikka Siimeksen silmät lupottivat hän jaksoi ponnistellen katsoa vielä iltauutiset, mutta sen jälkeen hän raahautui sänkyynsä ja simahti heti. Jossain vaiheessa hän kävi lähellä heräämistä ja oli kuulevinaan pihalta kiroilua ja muuta möykkää. Äänet eivät kuitenkaan tehonneet hänen viskinturruttamiin aivoihinsa ja hän jatkoi nukkumista.