Mies oli madellut aamuruuhkassa jo kaksikymmentä minuuttia. Siltatyömaan kohdalla liikenne ohjattiin yhdelle kaistalle ja heti sen jälkeen liikenne alkoi taas sujua. Yksi ainoa työmaa aiheutti kilometrien pituiset jonot. Mies olisi halunnut saada käsiinsä edes yhden henkilön jonka olisi voinut haukkua älyttömyydestä. Se olisi ainakin helpottanut hänen suuttumustaan.
Mies pujotteli radiokanavalta toiselle, mutta löysi vain nuorisomusiikkia, ei mitään hänen sukupolvelleen. Tai sitten nuorten jolppien juontamia itsetyytyväisiä aamuohjelmia, jotka olivat samanlaisia joka kanavalla.
Erään kanavan liikennetoimittaja varoitti länsiväylällä olevasta poikkeuksellisen pahasta ruuhkasta ja kehotti työmatkaajia käyttämään vaihtoehtoista reittiä. "Mitä toisia", mies ajatteli. "Helikopterillako tässä pitäisi liikkua. Sitä paitsi olet myöhässä. Olisit varoittanut puoli tuntia sitten."
Mies kopeloi keskikonsolista savukerasian ja ravisteli siitä savukkeen. Se putosi hänen syliinsä, mutta hän löysi sen tunnustelemalla. Hän heitti rasian apumiehen penkille ja painoi kojelaudan savukkeensytyttimen alas. Sytytin ponnahti kohta ylös ja mies sytytti savukkeen. Hän oli vähentänyt polttamista huomattavasti ja puolikas savukerasia saisi luvan riittää koko loppupäivän.
Kännykkä soi miehen sisätaskussa ja hän kaiveli sen esiin. "Porola." "Täällä Harmia huomenta. Missä olet?"
"Länsiväylällä ruuhkassa."
"Muistitko paperit?"
Miten hän olisi voinut unohtaa mies ajatteli, kun Harmia oli soitellut tunnin väliajoin, viimeksi juuri ennen nukkumaan menoa. "Tietysti."
"Myös Pesulan paperit."
"Joo."
"Hyvä. Syyttäjä lupasi tulla yhdeltätoista. Hän lupasi kuunnella mitä sinulla on sydämelläsi."
Jono pysähtyi yllättäen ja mies joutui painamaan jarrua ettei ajaisi edellä ajavan perään. "Selvä, olen siellä silloin."
"Aja varovasti. Kolari olisi paha juttu nyt."
Mies lopetti puhelun ja laski puhelimen keskikonsoliin savukeaskin viereen. Mies vilkaisi apumiehen jalkatilaa. Siellä oli musta nahkasalkku, jossa oli alumiinivahvisteet ja numerolukko. Salkku oli täynnä papereita, kuumia papereita, niin kuumia ettei auto olisi tarvinnut lämmitintä, vaikka olisi ollut pakkanen.
Mies oli tyytyväinen ja helpottunut kun pääsi papereista eroon. Hän oli hakenut paperit kahdesta eri kätköstä vasta edellisiltana ja käynyt ne vielä kerran läpi. Kolmen tunnin kuluttua ne olisivat jonkun muun vastuulla ja hän voisi keskittyä oman nahkansa pelastamiseen. Mies ajoi Kehä Ykkösen kautta Turuntielle ja Munkkivuoren kautta Pitäjänmäelle. Hänellä oli ollut siellä kakkostyöhuone ja pieni varasto jo viiden vuoden ajan. Vain harva tiesi paikan.
Hän jätti auton vaaleaksi rapatun tehdasrakennuksen eteen, aivan kiinni lastauslaituriin. Ehkä se johtui pelosta, mutta viime aikoina hänelle oli tullut tavaksi katsella ympärilleen. Talon edessä oli puolisen tusinaa autoa, rakennusliikkeen kuorma-auto, henkilöautoja ja vaalea, tuliterä pakettiauto. Kaikki olivat tyhjiä. Mies otti salkkunsa ja nousi autosta. Auton ovi lukittui sähköisesti avainta painamalla. Hän nousi rappusia ylös kun kuuli takaansa hiekan narahduksen kengän ja asfaltin välissä.
Hän kääntyi katsomaan ja näki kaksi miestä. He olivat tulleet pakettiautosta sillä sen tavaratilan liukuovi oli auki. Toisella miehellä oli pistooli, toisella veitsi kämmenen suojassa.
"Anna laukku!" Veitsimies käski.
Mies oli ollut aina omapäinen eikä totellut vaan puristi laukun kahvasta entistä voimakkaammin. "No tehdään se sitten toiste päin", veitsimies sanoi ja iski miestä veitsellä. Veitsimies kiskaisi laukun miehen kädestä ja ojensi sen kaverilleen. Salkkunsa menettänyt katseli paidan läpi pulppuavaa verivanaa.
"Kerta kiellon päälle", veitsimies sanoi ja löi uudestaan ja uudestaan.