Siimes oli viettänyt jälleen unettoman yön miettiessään ikkunan takana käynyttä hiippailijaa. Hän piti selvänä, että asialla oli ollut Lehtinen. Se taas tarkoitti sitä, että Lehtinen piti häntä syystä tai toisesta vaarallisena. Ehkä hän oli arvannut Siimeksen havainneen öisen upotuksen.
Tai ehkä Lehtinen oli jollain käsittämättömällä tavalla saanut tietää hänen kyselleen rekisterinumeroista. Siimes ei kyllä pystynyt käsittämään miten se olisi voinut olla mahdollista.
Siimes nukahti vasta puoli viiden aikoihin ja heräsi jo seitsemältä. Aamiaisen jälkeen hän kasasi Romeolle riittävästi syötävää ja juotavaa vuorokauden yksioloa varten. Sitten hän kävi pihalla ja teki kierroksen mökin ympäri alumiinitikkaita kantaen. Tikkaat olivat hämäyksen vuoksi.
Jos Lehtinen olisi seurannut hänen touhujaan olisi tämä luullut hänen tarkastavan kattoa öisen myrskyn jäljiltä. Todellisuudessa Siimes halusi tarkistaa oliko hiippailija jättänyt jälkiä enemmänkin. Ei ollut ja ikkunan alla oleva jälkikin oli pehmennyt sateessa niin, että siitä oli jäljellä enää vain epämääräinen painauma. Siimes manasi, ettei ollut piirtänyt jäljistä mallia. Toisaalta se olisi olut melko vaikeaa yöllisessä sateessa ja tuulessa.
Varmistaakseen hämäyksen Siimes nousi tikkaille ja puhdisti enimmät roskat räystäästä. Myrsky oli katkonut läheisistä männyistä kuivia oksia ja Siimes heitti nekin alas katolta.
Touhuiltuaan vielä hetken hän pakkasi autoon vaatteita ja muita tarvikkeita yhden yön kaupunkiretkeä varten ja kaasutteli pois. Siimes oli Joensuussa reilusti ennen sovittua ja hän käytti luppoajan yöllä tekemiensä ennakkosuunnitelmien mukaan. Hän kävi elektroniikkatarvikkeita myyvässä liikkeessä ja osti muutaman tarpeellisen komponentin ja liittimen, sekä viisikymmentä metriä kaksinapaista sähköjohtoa ja herkän, pitkäjohtoisen mikrofonin. Sitten hän kävi rautakaupassa ja osti liiketunnistimella varustetun ulkovalonheittimen ja kaksi pikkulinnuille tarkoitettua linnunpönttöä.
Konttoritarvikeliikkeestä hän löysi pienen C-kasettinauhurin. Tyytyväisenä hankintoihinsa hän ajoi hotellin pihaan ja jäi aulabaariin odottamaan Liisaa.
He illastivat kaupungin parhaassa ravintolassa ja siirtyivät sen jälkeen toisen ravintolan ulkoterassille. Yhtäkkiä Liisa otti puheeksi Lehtisen. "Oletko antanut miesparan olla rauhassa?"
"Olen, mutta hän ei ole ilmeisesti ole jättänyt minua rauhaan."
"Miten niin?" Liisa ihmetteli.
Olavi kertoi öisistä tapahtumista, ensin hiippailijasta, joka oli käynyt ikkunan takana ja sitten Lehtisen oudosta souturetkestä. "Oletko varma että jalanjälki oli tuore?" "Ehdottoman varma. Aamulla se oli jo melkein kadonnut."
"Entä upotus? Näitkö että soutaja oli Lehtinen?"
"Vene ainakin oli hänen ja se tuli hänen rantaansa. Kasvoja en nähnyt."
"Jos loiskahdus kuului airoista, eikä mitään upotusta ole tapahtunutkaan. Lehtinen oli vain tehnyt pienen souturetken kun ei ollut saanut unta?"
"Ääni oli aivan liian voimakas...ja muista että hän itse otti lisäksi puheeksi veden syvyyden?"
Liisa mietti hetken muttei keksinyt mitään sanottavaa. "Joka tapauksessa asia ei kuulu sinulle. Olet siellä enää pari päivää ja sen jälkeen emme luultavasti tapaa koko Lehtistä enää koskaan. Älä ihmeessä päästä mielikuvitustasi taas valloilleen."
"Ei kyse ole mielikuvituksesta vaan faktoista. Autojen väärät rekisterikilvet ovat faktoja, upotus on fakta ja viimeöinen hiiviskely myös...ja ota huomioon kaikki muu salaperäisyys. Me emme tiedä miehestä mitään. Nimikin voi olla keksitty."
"Oli mitä oli, se ei kuulu sinulle."
"Kenelle sitten?"
"Ei kenellekään...jos Lehtinen on tehnyt jotain rikollista se kuuluu poliisille tai jollekin muulle viranomaiselle, ei muille ja kaikkein vähiten sinulle. Äläkä tulkitse tätä niin että sinun pitäisi mennä puhumaan siitä poliisille."
Poliisille, Olavi mietti. Ei yhtään hassumpi ajatus. Hänellä alkoi olla koossa niin paljon faktoja, että luulisi poliisinkin jo kiinnostuvan.