Siimes heräsi yöllä ja tällä kertaa syy ei ollut elimillinen. Hän saattoi nukkua makeasti syysmyrskyn riehuessa ja katon uhatessa lentää tuulen mukana, mutta pienikin asiaan kuulumaton ääni saattoi herättää hänet. Nyt hän oli kuullut jotain asiaan kuulumatonta.
Se oli ollut pieni kilahdus tai sellaisena se ainakin oli tunkeutunut hänen alitajuntaansa. Kilahdus tai useita pieniä kilahduksia, kuin joku olisi naputtanut teelusikalla kahvikupin kylkeä tai ikkunalasia.
Romeokin oli kuullut sen. Se oli noussut seisomaan ja katseli ympärilleen. Siimes näki sen silmien hehkun.
Sänky oli kiinni ikkunattomassa seinässä niin, että ikkuna oli sängyn oikealla puolella. Siimes avasi varovasti silmänsä ja kurkisti ikkunan. Yöllä oli alkanut sataa ja vaikka räystäs suojasi ikkunaa olivat tuulenpuuskat pieksäneet sen märäksi. Siimes oli näkevinään hahmon häilähtävän ikkunan edessä, sitten näkyi vain pimeyttä ja ropisevia sadepisaroita. Ne iskivät kattoon vihaisina kuuroina.
Siimes räpytti silmiään päästäkseen eroon unenrippeistä. Silmät tuntuivat tahmaisilta ja hän pyyhkäisi niitä peitonkulmaan. Sitten hän tähyili jälleen ikkunaa.
Ehkä hän oli nähnyt taloa lähellä olevasta männystä tuulessa häilähtäneen varjon tai ehkä kaikki oli vain unisten silmien harhaa. Siimes olisi kuitenkin voinut melkein vannoa, että joku oli kadonnut ikkunalaudan taakse hänen avatessaan silmänsä.
Hän terästi korvansa niin, että tunsi niiden liikahtavan kuin aralla eläimellä. Kuului vain tuulen ja sateen ääntä. Siimes huomasi, että tuletusikkuna oli raollaan. Romeo naukaisi ja hyppäsi Siimeksen sänkyyn.
"Kuulitko sinäkin jotain?" Siimes kysyi ja silitti Romeon korvia.
Siimes liukui hiljaa sängystä ja hiipi äänettömästi kohti ikkunaa. Siimes oli säätänyt nukkumaan mennessään tuuletusikkunan niin, että siinä oli muutaman sentin rako. Ikkunassa oli salpa jota säädettiin siirtämällä sitä reiästä toiseen. Siimes oli lähes varma, että oli pannut salvan kakkosreikään, mutta nyt se oli kolmannessa. Ikkunassa oli noin kymmenen sentin rako.
Siimes vilkaisi naapuritalon suuntaan. Hän näki katon terävät ääriviivat taivasta vasten, mutta talo oli täysin pimeänä. Hän kuulosteli hetken ja kääntyi sitten kohti ulko-ovea. Romeo löi asian leikiksi ja pyöri naukuen hänen jaloissaan. Siimes yritti työntää sitä hellävaroen sivummalle mutta kissa tarrasi jalkaan neulanterävillä kynsillään. Lopulta Siimes tönäisi sitä kovakouraisesti ja se siirtyi hämmästyneenä sivummalle. Hän pysähtyi oven taakse ja painoi korvansa oveen kiinni ja pidätti hengitystään.
Talo liikkui tuulessa niin, että äänen kuuli kun painoi korvan kiinni oveen, havunneulasien tukkima räystäs lorotti kuistin kohdalla yli ja kaiken taustalla humisi tuuli ja ropisi sade. Mitään muuta Siimes ei kuullut.
Siimes hiipi keittiöön ja etsi naulakosta avaimensa. Niiden peränä oli pieni led-valaisin, jonka hän oli saanut edellisjouluna lahjaksi Liisalta. Hän palasi ovelle, työnsi jalkansa kylmiin kumisaappaisiin ja avasi oven. Tuuli tarttui oveen ja oli kiskaista sen hänen käsistään. Hän siirsi oven sivussa olevan napin niin, ettei ovi mennyt lukkoon ja painoi oven kiinni takanaan.
Kun hän laskeutui portaita iski tuuli sadekuuron hänen kasvoihinsa, mutta hän jatkoi matkaa. Hän kiersi talon ja hiipi matalana kohti makuuhuoneen ikkunaan. Vasta aivan ikkunan vieressä hän kumartui ja sytytti avaimenperälampun. Hän suuntasi maahan tuuletusikkunan alle. Räystään yli vuosia tulvinut sadevesi oli muokannut hiekkamaahan ojan, joka nytkin tulvi vettä. Ojan ja seinän välissä oli kaistale hienoa hiekkaan. Siimes pyyhkäisi hiekkaa lampun valokeilalla.
Tuuletusikkunan alapuolella oli jalanjälki, samanlainen kuin hän oli nähnyt kaksi päivää aikaisemmin pihalla, mutta tämä jälki oli aivan tuore.