Huoltamoyrittäjä Antero Piirainen kävi viivytystaistelua realiteetteja ja kansainvälistä öljy-yhtiötä vastaan. Piiraisen ennen kukoistanut huoltamobisnes oli romahtanut kun uusi tie oli ohjannut kylän kautta kulkeneen liikenteen kilometrin päähän. Vielä 70-luvulla Piirainen oli ollut kylän merkkimiehiä ja huoltamon kahvila kylän kuumin ja ainoa viihde- ja vapaa-ajankeskus. Levyautomaatti, flipperi ja pajatso pitivät nuorten vikkelät sormet hyödyllisessä liikkeessä. Kansanterveyden lisäksi hyödystä nautti myös Piirainen itse.
Piiraisen vaimo piti yhä kahvilaa, vaikkei muutaman viinerin ja keskiolutpullon myyminen päivässä ollut kovinkaan kannattavaa liiketoimintaa. Huoltamon takaosassa oleva korjaamohalli oli jäänyt pois käytöstä jo pari vuotta sitten. Piiraisen vanha asentaja oli jäänyt eläkkeelle, eikä uutta löytynyt tilalle. Työtkin olivat vähentyneet kun uusiin autoihin ei voinut ilman tietokonetta tehdä enää muuta kuin vaihtaa lamput.
Ja muukin vähä toiminta oli loppumassa kun päätien varteen sijoitettu uusi huoltamo oli valmistunut keväällä. Uusi huoltamo oli saanut uuden sukupolven yrittäjät ja Piiraisten aika kansainvälisessä öljybisneksessä alkoi olla kirjaimellisesti viimeistä voitelua vaille.
Vaikka alueella oli kohtuullisesti liikennettä ja kesällä lähes tungos mökkiläisten saavuttua, ei Piirainen laskenut heidän uskollisuutensa varaan. Hän tiesi että mökkeilijät menivät kiireesti sinne, missä bensiini oli centikin halvempaa. Piirainen yritti joskus selittää korkean matematiikan avulla, ettei jatkuvasta poukkoilusta saatava säästö ollut kesätasolla kummoinen ja hermojen säästöllekin kannatti laskea hinta. Piiraisen matemaattiset todistelut eivät vakuuttaneet ketään.
Piirasen huoltamoa odotti samanlainen kuihtuminen kuin kyläkauppoja sen jälkeen kun marketteja alkoi sataa joka kuntaan. Ihmiset villiintyivät vessapaperialennuksista eikä järkipuhe enää painanut.
Näistä alakuloisista mietteistä Siimes yllätti toimitusjohtaja Antero Piiraisen. Hän oli tankannut tankin täyteen ja nostanut vielä tiskille neljän litran moottoriöljypönikän.
"Päivää", Siimes sanoi.
Piirainen nousi tiskin takana hitaasti kuin kylmässä kohmettunut kesäeläjä. "Päivää."
"Taitaa olla hiljaista nyt kun mökkiläiset ovat lähteneet."
"Hiljaista on oli mökkiläisiä tai ei." "Sääli, niin pitkät perinteet kuin tällä huoltoasemalla on."
"Toisaalta se on aika pieni juttu jos koko touhua katsoo universumin toiselta laidalta. Ja vaikka olisinkin sinnitellyt eukon kanssa vielä muutaman vuoden niin tenkkapoo olisi tullut silti eteen. Ei ole hommille jatkajaa."
"Poika on yhä kaupungissa?"
"On ja pysyy, ja tyttö myös. Hyvä kun kerran kesässä käyvät. Odottavat että saavat pistää talon ja maat lihoiksi. Ei niitä muu kiinnosta."
Piirainen iski Siimeksen ojentamat rahat kassaan ja antoi vaihtorahat takaisin.
"Satutko muistamaan mustan farmari Passatin tummennetuin ikkunoin, oli kuulemma tankannut sinulla eilen puolelta päivin?"
Piirainen istahti ja tuijotti Siimestä silmiin. "Saattoi olla vanha työkaveri, on samanlainen auto", Siimes selitti.
"Työkaveriko? Enpä usko, tämä oli häijyn näköinen kaveri ja kaksi muuta odotti autossa...ajattelin ensin että nyt lähtee Piiraisen Ansun kassa ensimmäistä kertaa elämässä, oli se sen verran rosvon näköinen, mutta onneksi oli väärä hälytys, tankkasi ja maksoi kiltisti."
"Entä muut autossa olleet?"
"Yksi pesi auton ikkunat sillä aikaa kun toinen tankkasi, kolmas istui takapenkillä."
"Miltä ikkunanpesijä näytti?"
"Samaa kaliberia kuin toinen, siisti puku ja urheilijatyyppi."
"Entä autossa ollut?"
"Näin vain vilauksen kun ovi aukaistiin...vanhempi mies..."
"Jäikö mitään muuta mieleen?"
"Ei."
Siimes kääntyi ja lähti, mutta Piiraisen sanat pysäyttivät hänet ovensuussa. "Tai jäi minulle, jäi sellainen tunne, että olin tavannut vanhan miehen jossain, en vaan kuolemaksenikaan muista missä."