"Mikä sinulle tuli?" Vaimo katseli Olavia ihmetellen ovensuusta. Romeo lojui rentona emäntänsä sylissä.
Olavi ei vastannut, vaan etsi kiikarilla naapurin ikkunaa. Hän huokaisi helpotuksesta kun näki että papukaija oli edelleen häkissä ja yhtä hyvinvoivan ja itsetietoisen näköisenä kuin aikaisemminkin. Lyhyenä ja tanakkana se näytti pieneltä, mutta ärhäkkäältä painijalta, jota ei helposti selätetty. Höyhenen täytyi olla peräisin tiaisesta.
"Luulin että Romeo on tappanut naapurin papukaijan. Sillä oli keltainen höyhen suussa."
"Onko naapurilla papukaija?"
"On, keltasinivihreä ja Romeo tuli syyllisen näköisenä naapurin talon alta."
"Onko lintu häkissä?"
"Onneksi."
Vaimo laski Romeon lattialle, otti kiikarit ja katsoi samaan suuntaan kuin Olavi äsken.
"Kaunis lintu..."
"Varsinainen pahanilmanlintu", Olavi sanoi. "Pitää pahempaa ääntä kuin närhi."
Vaimo ei malttanut lopettaa kiikarointia.
"Aika erikoista tuoda papukaija kesämökille. Mimmoinen se mies on?"
"Ihan asiallinen...nyt keitän meille teetä."
Vaimo laski kiikarit.
"Mitä hän tekee työkseen?"
"On autoalalla."
"Autoalalla, mitä se tarkoittaa?"
Olavi laski vettä teepannuun ja nosti sen hellalle.
"Sitä että on autoalalla. Myy, ostaa, vaihtaa tai varastaa...en minä tiedä sen tarkemmin."
"Etkö kysynyt vai eikö hän kertonut?"
"Ei kertonut. Sanoi vain että lomailee täällä lääkärin määräyksestä. Hänellä on stressi ja korkea verenpaine. Se voi suomeksi sanottuna tarkoittaa sitä, että hän haluaa olla rauhassa."
"Minkä ikäinen hän on?"
"Viisissä kymmenissä."
Olavi vaistosi että naapuri kiinnosti hänen vaimoaan. Hän ei ymmärtänyt miksi. Ehkä se johtui papukaijasta. Ehkä naisia kiinnostivat miehet, joilla oli papukaija. Vaimo maisteli pikkuleipää mietteliään näköisenä. Äkkiä hän sanoi: "Kurssilla oli nainen, jolla on oma talo Kreikassa. Arvaa olinko kateellinen? Ajattele miten mahtavaa olisi asua joka talvi pari kolme kuukautta Kreikassa."
Vaimon silmiin tuli haaveksiva ilme.
"Meillä ei ole taloa Kreikassa", Olavi sanoi kuivasti.
"Ei ole, mutta voisi olla."
"Miten niin?"
"Jos myytäisiin mökki. Tässä on iso tontti ja sen voisi lohkoa kolmeksi mökkitontiksi. Niistä saisi yhdessä sen verran että sillä saisi ostettua talon jostain idyllisestä saaresta."
"Ja mitä me tehtäisiin siellä päivät pitkät?"
"Voisin ostaa dreijan ja uunin ja tehdä posliinitöitä. Ehkä niitä saisi myytyä turisteille. Ja siellä elää puolella siitä mitä eläminen täällä maksaa."
"Se toinenkin puoli on silti hankittava jostain."
Olavi Siimestä ei kukaan voinut väittää haihattelevaksi luonteeksi, ainakaan talousasioissa.
"Vai ajattelitko että minä pestaudun lammaspaimeneksi ja sinä viininpolkijaksi? Tai ehkä on parasta opetella tanssimaan Zorbasta ja liittyä paikalliseen kansantanssiryhmään?"
Vaikka Siimes oli lempeäluonteinen mies, osasi olla pirullinenkin jos sille päälle sattui. Vaimon ilmeestä näki että hän alkoi suutahtaa.
"Kaikessa on loppujen lopuksi kyse vain siitä haluaako ja uskaltaako. Kun on tehnyt ratkaisun loppu on vain järjestelyä."
"Sinulle ehkä."
Olavi ei ollut aivan rehellinen. Hän työskenteli pienessä, äänentoistoon erikoistuneessa insinööritoimistossa. Hän vastasi lähinnä suunnittelusta. Firman omistaja oli jonkin aikaa sitten antanut ymmärtää, että Olavi voisi hyvin siirtyä tekemään lyhyempää työaikaa tai etätyötä. Olavi ei ollut kertonut ehdotuksesta vaimolleen, ettei tämä alkaisi tehdä liian pitkälle meneviä suunnitelmia.
Vaimon työ taas oli erilaisten opistojen ja koulujen järjestämien kurssien vetämisestä ja lyhyitä opettajan sijaisuuksia kurssien välissä. Työtä oli yllättävää kyllä riittänyt.
Tosiasia oli, että he olisivat voineet asua pitkiäkin aikoja ulkomailla jos olisivat halunneet, tai jos Olavi olisi halunnut. Hän ei vain halunnut päästää irti turvallisesta arjesta. Sitä paitsi asiat olivat mallillaan. Kun pahimmasta rospuuttoajasta ja räntäsateista pääsi yli, oli muu aika oikeastaan melko siedettävää ja kesä yhtä juhlaa.
"Mietitään sitä kun on pimeää ja sataa räntää. Silloin ajatus voi houkutella enemmän."
