Miehet tulivat torstaina kello 13.25. Siimes tarkisti sen myöhemmin päiväkirjastaan. Hän oli nähnyt harmaan auton tulevan naapuritalon pihaan ja vilkaissut kelloaan. Se oli 13.25. Sellaista asiaa ei voinut unohtaa. Ei ainakaan sellainen mies kuin insinööri Olavi Siimes. Nippeliasioiden muistaminen oli hänelle samaan aikaan sekä harrastus, kunnia-asia että pakkomielle.
Siimes oli ollut parhaillaan ongella. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, mutta lounaasta tuuli niin navakasti, että Sarajärven selällä näkyi vaahtopäitä. Siimes oli kuitenkin ankkuroinut veneen niemen suojaan, eikä tuuli haitannut. Hän oli uimahoususillaan ja nautti elokuun auringosta. Onki oli enemmänkin rekvisiittaa, sillä kala ei syönyt. Siimes ei edes halunnut kalan syövän. Hän ei pitänyt kalasta ja olisi joutunut laskemaan sen takaisin veteen ja samalla käsiin olisi tarttunut ikävä haju. Toisaalta Romeo, se oli Siimeksen kissan nimi, piti kalasta kuten kaikki muutkin normaalit kissat.
Onki antoi Siimekselle oikeutuksen lojua veneen pohjalla ja nauttia auringosta. Hän oli rullannut housunsa ja t-paitansa mukavaksi mytyksi pään alle ja katseli taivaalla touhukkaasti kiirehtiviä pilviä. Mistä ne tulivat ja minne ne vielä ehtisivät ennen kuin päivä olisi ohi. Oikeastaan kysymykseen oli helppo vastata, jos sen esitti itselleen Siimeksen kaltainen mies. Koillistuulen nopeus oli Siimeksen omatekoisen tuulimittarin mukaan kahdeksan metriä sekunnissa, eli minuutissa pilvet liikkuivat 480 metriä, tunnissa noin 30 kilometriä. Jos tuuli oli ollut yhtä voimakas koko vuorokauden olivat pilvet olleet vuorokauden vaihtuessa jossain Laatokan kuohujen yllä ja jos tuuli pysyisi samanlaisena näkisivät ne kello 24.00 Porin valot.
Navakka tuuli oli jatkunut jo useiden päivien ajan. Oikeastaan koko kesä oli ollut harvinaisen tuulinen. Jos edellinen kesä oli ollut helteinen, sitä edellinen sateinen, muistaisi Siimes tämän kesän tuulisena, tuulisena ja kauniina. Siimes oli ollut nuoresta pitäen kiinnostunut sääasioista. Se oli osasyy siihen miksi hän oli alkanut pitää päiväkirjaa. Aluksi hän oli merkinnyt kirjaan vain perusasioita, kuten päivän lämpötilan, pilvityypin, sateen, tuulen voimakkuuden ja sen sellaisia asioita. Lukion jälkeen hän jopa harkitsi meteorologian ammattia, mutta tekniikka veti pitemmän korren.
Se taas johtui siitä että hän oli näprännyt pienen ikänsä erilaisten teknisten harrasteiden parissa. Jo kymmenen ikäisenä hän oli rakentanut transistoriradion Tekniikan Maailman rakennusohjeiden mukaan. Sitten hän oli rakentanut Hifi-kaiuttimet, levysoittimen, HiFi-tason vahvistimen, sähkökitaran ja kymmeniä muita laitteita ja käyttänyt kaikki liikenevät rahansa transistoreihin, mikrokytkimiin, piirikorttilevyihin, vastuksiin ja diodeihin.
Siispä hän ei mennytkään lukion jälkeen opiskelemaan meteorologiksi, vaan teknilliseen korkeakouluun. Hänestä tuli äänentoistolaitteisiin erikoistunut diplomi-insinööri. Siimes kuuli auton äänen ja kohotti päänsä veneen partaan yli. Harmaa, tavallisen näköinen auto pysähtyi naapurimökin eteen ja autosta nousi kolme miestä.
Jokin miehissä kiinnitti heti Siimeksen huomion. He eivät näyttäneet mökkeilijöiltä, eivätkä käyttäytyneet kuin mökkeilijät. Kahdella miehistä oli tyylikäs kesäpuku, toisella vaaleanharmaa, toisella vihertävä, kolmas oli pukeutunut rennommin, farkkuihin ja flanellipaitaan. Miehet eivät kiinnittäneet mitään huomiota mökkiin, kuten normaalimökkiläiset, vaan näyttivät tutkivan ympäristöä. Kolmikon toiminta näytti jotenkin jännittyneeltä ja salamyhkäiseltä. Harmaapukuinen kääntyi katsomaan järvelle ja katse pysähtyi veneen suuntaan. Siimes tiesi että hänet oli huomattu.
Kaikki alkoi siis tuulisena torstaina tasan kello 13.25, eli juuri sillä hetkellä kun miehet tulivat.