Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten kirjoittajien ryhmään.
Kaksi viikkoa sitten elettiin ilon hetkiä Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukiossa, kun Oulun kaupunginteatteri haki avustajia uutuusnäytelmään Shakespeare Hollywoodissa. Näytelmä sai ensi-iltansa viikko sitten lauantaina.
Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukiolaisilla, erityisesti draamakurssilaisilla, oli ainutlaatuinen mahdollisuus päästä osallistumaan tähän suuren näyttämön näyttävään projektiin. 30 vapaaehtoista teatteriavustajaa valittiin suoraan koulun tarjoamilta valinnaisilta draamakursseilta. Mukaan pääsivät myös kuusitoistavuotiaat Mona-Lisa Keihäs ja Sami Lindfors.
Kolmekymmentä avustajaa on jaettu kolmeen eri ryhmään, joista jokaisella on oma harjoitus- ja esiintymisaikataulunsa. Statisteina toimivat nuoret omaksuivat jokainen oman roolinsa.
Sami Lindfors esiintyi näytelmässä näyteltävän elokuvan kuvaajana. Mona-Lisa Keihäs sen sijaan näytteli ompelijatarta, joka suutuksissaan antaa mojovan poskiläpsyn eräälle näytelmän päähenkilöistä.
"Se on lempihetkeni koko näytelmässä. Saan hetkeksi kaiken huomion itseeni, on kiva olla valokeilassa", Mona-Lisa kertoo satojen nuorten unelmasta ihastuttavan normaalisti ja aidon iloisesti.
Statisteilla on näyteltävään yhteensä kahdeksan kohtausta näytelmässä ja se vaati veronsa. Vaikka rankka harjoitusjakso on vienyt paljon nuorten aikaa, hihkuvat he kaiken olleen aivan älyttömän kivaa ja todellakin kaiken arvoista.
Päivät ovat venähtäneet pitkiksi, eikä ainakaan Samilla, liekö hänen onnekseen, ole aina riittänyt aikaa läksyjen tekemiseen.
Mona-Lisa huokaiseekin helpotuksesta. "Ihanaa, kun ei enää ole harkkoja, olo tuntuu vapautuneelta."
Mona-Lisa ja Sami purskahtavat puhumaan teatterin ihanuuksista; lavastepajasta, kauniiden maisemien puvustamosta, josta on suora näköyhteys Kiikelinsaareen ja maskeeraamosta, jonka Mona-Lisa mainitsee suosikikseen.
"Eräs puvustamossa sanoi minua harakaksi, kun kiirehdin kesken pukeutumisen maskeeraamoon", Mona-Lisa nauraa ja kertoo hymyille, kuinka ihanaa on pukeutua 1930-luvun vaatteisiin ja saada kasvoilleen paksu meikkikerros. Nuorten tunnelma teatterin sisällä on uniikki, eikä sitä voi käsittää, ellei ole osa sitä.
Parhaimmaksi kokemuksekseen teatterimaailmassa Mona-Lisa ja Sami mainitsevat ohjaaja, näyttelijä Mikko Kivisen työpanoksen.
"Kyllä siinä mielikuvat Karhuherra Paddingtonista rapisi, kun Kivinen sadatteli meitä neuvoessa", Sami kertoo.
Molemmat pitivät Kivistä hauskana ja sympaattisena, mutta hyvin vaativana ohjaajana. Nuoret harmittelevat, ettei heille tarjoutunut tilaisuutta henkilökohtaisempaan ohjaukseen tai mallioppimiseen ammattilaisnäyttelijöiltä, vaikka näiden vapautuneiden taiteilijoiden luovuus toikin iloa.
Koko haastattelu luisuu kuin keilapallo ränniin, kun teatterikärpäsen puremat pureutuvat pantomiimin saloihin. Mona-Lisa ja Sami selittävät innoissaan rakkauttaan draamaan: maailmaan, jossa ei ole ulkonäköpaineita ja jossa saa luoda ja ilmaista niin paljon kuin kykenee. Eniten he pitävät improvisaatiosta, jonka suoma vapaus on jännittävää.
"Kohtaukset muuttuvat hetkessä ja se tekee improvisaatiosta niin mukavaa", sanoo Mona-Lisa.
Teatteri ja koulun draamakurssit ovat avanneet ovet aivan uuteen itseilmaisun maailmaan, johon molemmilla nuorilla näyttää olevan kova hinku.