Juttu julkaistu Kalevassa 17.10.2010. Kärpät kertoi torstaina, että Juha Junno jättää toimitusjohtajan tehtävät.
Mitä ihmettä? Eihän tämä herra sano koskaan ”ei”, vaan vastaus yhteistyöehdotuksiin on arveluttavimmissakin tapauksissa diplomaattinen ”hyvä idea, tätä pitää miettiä”.
Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno on tottunut pyörittelemään mediaa mielensä mukaan. Mutta kun miehestä itsestään pitäisi tehdä syväluotaava henkilökuva, ei idea olekaan hyvä. Ei lainkaan.
”Ei, ei. Ei minusta, hei, onhan meillä näitä muita”, Junno torppaa juttuidean Raksilan jäähallin ravintolassa syyskuisena iltana ja vinkkaa urheilutoimenjohtaja Harri Ahon ja keskushyökkääjä Jari Viuhkolan suuntaan.
Viuhkola ja Aho ovat toki tarinan arvoisia, mutta Junno on... no, Junno. Ainoa laatuaan.
Kärppien jääkiekkoihmeen rakentaja. Tilanteen mukaan väriä vaihtava kameleontti. Myyntitykki. Työhullu. Optimisti. Vallankäyttäjä. Verkostoituja. Rahojaan laskeva kitupiikki. Supliikkimies, joka sortuu toisinaan yliampuvaan imelyyteen ja suomalaisen rehellisyyskäsityksen rajoja hipovaan maalailuun.
Oulussa tai muualla Pohjois-Suomessa Junnoa ei tarvitse enää esitellä kenellekään. Hän on profeetta omalla maallaan, mutta tieto Kärppien toimitusjohtajan teoista ja toimintatavoista on kiirinyt kiekko-Suomen joka kolkkaan.
Junnosta riittää tarinoita ja varsinkin mielipiteitä – niilläkin, jotka eivät jääkiekkoa seuraa. Miestä, joka tienaa noin 150 000 euroa vuodessa ja jonka käsissä melkein kaikki on muuttunut kullaksi, on helppo kehua.
Ja vielä helpompi kadehtia.
Neljäntoista Kärpissä viettämänsä vuoden aikana Junno on pyöräyttänyt suomalaiseen urheiluhistoriaan poikkeuksellisen näkyvän puumerkin.
”Junno on suomalaisen jääkiekon ja koko urheilubisneksen toimitusjohtajista aivan omassa luokassaan. Primus inter pares (=paras vertaistensa joukossa)”, kiteyttää Kärppiä yhdessä Junnon kanssa liigaan nostanut Juhani Tamminen.
”Kukaan muu ei olisi pystynyt samaan, luomaan Kärppien ympärille syntynyttä hurmosta, yhteisöllisyyttä ja kansanliikettä. Ei kukaan.”
***
On kulunut pari viikkoa ensimmäisen haastattelupyynnön esittämisestä. Pitkällisen taivuttelun ja lukuisten kieltäytymisten jälkeen Kärppien toimitusjohtaja on lopulta suostunut jututettavaksi.
Tilava työhuone löytyy Kärppien uuden toimiston perältä. Junno istuu neuvottelupöydän kärppälogolla kirjailtuun nahkatuoliin, kaataa itselleen kahvia ja yrittää vielä kerran kääntää huomion pois itsestään:
”Jos puhuttaisiin vaan Kärpistä. Minä kun oon vaan pieni tekijä tässä…”
Kun Junno kutsuttiin syksyllä 1996 liiga-KalPa:sta Kärppien 1. divisioonajoukkueen toimitusjohtajaksi, osui luonnehdinta pienestä tekijästä maaliinsa. Mutta kyse ei ollut Junnosta vaan Kärpistä.
Toimisto sijaitsi urheiluliikkeen alakerrassa osoitteessa Pakkahuoneenkatu 24. Vaatimaton kellariloukko kertoi karulla tavalla sen, mitä tuleva suurseura oli ennen kuin Junno, Tamminen ja puheenjohtaja Seppo Arponen pääsivät kunnolla vauhtiin. Kärpät oli poissa ihmisten silmistä ja välillä mielestäkin.
14 vuodessa tuo asetelma on – totta vieköön – kääntynyt päälaelleen.
Neljä Suomen mestaruutta, kaksi SM-hopeaa, yksi SM-pronssi. Kaksi seurajoukkueiden EM-hopeaa.
Osakeyhtiön plusmerkkinen tilinpäätös kymmenenä vuonna peräkkäin. Paljon yhteistyökumppaneita. Paljon arvokkaita kontakteja meillä ja muualla. Paljon tv-aikaa, paljon palstamillimetrejä. Kehuja, kohujakin.
Nykyisin Kärpät on tunnettu ja tunnustettu brändi. Seura, jonka arvostettu New York Times listasi vuonna 2006 maailman parhaaksi lajissaan, ohi NHL-organisaatioiden.
Kärppien muodonmuutos takavuosista on niin häkellyttävä, että Junnonkin on välillä vaikea uskoa kaikkea tapahtunutta todeksi.
”Olemme saavuttaneet paljon enemmän kuin mistä 1990-luvulla haaveilimme. Mutta ei me nyt sentään, hei, maailman parhaita olla.”
***
Lokakuisena torstai-iltana Raksilan jäähallin Kärppäklubilla on ruuhkaa. Vieraiden joukossa näkyy tuttu hahmo – tuttuakin tutummassa puuhassa.
Kättelemässä, juttelemassa, viihdyttämässä ja verkostoitumassa.
”Terve, terve. Hienoa nähdä, hei, pitkästä aikaa.”
Tai: ”Mitä Tornioon kuuluu? Mukavaa, että pääsit, hei, tulemaan.”
Jo pieni ohikiitävä hetki paljastaa olennaisen. Junnolla on taito saada ihminen tuntemaan olonsa tärkeäksi. Ja vielä harvinaisempi kyky myydä tuotetta nimeltä Oulun Kärpät.
Kun Kärpät aloitti toimitusjohtajan etsinnän vuonna 1996, oli haussa Junnon kaltainen persoona. 2. divisioonasta vauhtia hakeneen seuran kontaktit yhteistyökumppaneihin ja eri sidosryhmiin olivat syväjäässä, eikä Kärpillä ollut ympäröivän yhteiskunnan liike-elämälle tarjottavaa.
”Etsimme toimitusjohtajaksi henkilöä, joka hallitsee talouden ja urheilupuolen. Juha täytti kriteerit”, Arponen täsmentää.
Harva muistaa enää, että Junno on muutakin kuin pelkkä myyntimies. Vuonna 1991 KalPa voitti sensaatiomaisesti SM-hopeaa. Tuon joukkueen päävalmentajana toimi viiksekäs pohjoispohjalainen.
”Olin silloin 32-vuotias, liigan nuorin päävalmentaja”, Junno huomauttaa.
KalPa:n pukukoppi Niiralan montussa ei ollut pyhäkoulu, vaan isojen egojen sekalainen seurakunta. Kokemus kasvatti, kouli ja kovetti.
Junno oppi ymmärtämään rosoisten lätkäjätkien ajatusmaailmaa ja huippu-urheilun rajuja lainalaisuuksia.
Junno vietti KalPa:ssa 11 työntäyteistä vuotta (1985–1996). Hän ehti myös organisoida seuran junioritoiminnan uuteen uskoon luistelukouluja myöten ja saneerasi ennen lähtöään taloutta kuntoon toimitusjohtajana.
”Oli iso juttu, että sain tehdä Kuopiossa asioita äärilaidasta toiseen.”
***
Nyt viikset ovat kadonneet, mutta pelin ymmärrys ei. Kärppien kotipeleissä Junno istuu paikallaan C-katsomon kahdeksannen rivin paikalla numero 138 ja rekisteröi pelaajien suoritukset tarkasti aivojensa kovalevylle.
”Juha todella tietää, mistä jääkiekossa on kysymys, ja mitä jään tasolla tapahtuu. Se erottaa hänet muista kiekkojohtajista. Ja siksi pelaajatkin arvostavat häntä. Silmä löytää lahjakkuudet”, Kärppien ex-kapteeni Sakari Palsola alleviivaa.
Räyhääminen ja kiroilu eivät kuulu Junnon tapoihin. Parituntisen haastattelun aikana hän käyttää voimasanaa vain kerran.
Tunnekuohu linkittyy KalPa-pestin viimeisiin hetkiin. Junnon lähtö Kuopiosta syksyllä 1996 oli monille shokki. Varsinkin, kun näytti siltä, että Kärpät ja KalPa saattaisivat kohdata myöhemmin keväällä liigakarsinnoissa – kuten kävikin.
”Olin raatanut vuosikausia, saatana, yötä päivää KalPa:n eteen. Varmaan enemmän kuin kukaan muu. Ja ne, jotka räksyttivät lähdöstäni, olivat juuri niitä tyyppejä, jotka eivät olleet ikinä tehneet mitään seuran hyväksi”, Junno puuskahtaa 14 vuoden takaisille muistoille päätään puistellen.
”Olen ylpeä siitä, mitä sain siellä aikaan.”
Junno viihtyi Kuopiossa paremmin kuin hyvin. Työantajassakin oli vain yksi vika. KalPa ei ollut Kärpät.
Rakkaus Kärppiin leimahti jo 1970-luvun alussa. Oulun vanha Keskuskenttä ja myöhemmin Raksilan jäähalli olivat Junnolle omanlaisensa ihmemaa Oz, jossa nuori mies pääsi suurten tunteiden vuoristoradalle.
”Vähät rahamme panimme likoon ja sahasimme Haapaveden ja Oulun väliä katsomassa suurimman osan Kärppien peleistä. Oli se hurjaa aikaa, kun Kärpät nousi SM-liigaan 1977”, Junno tunnelmoi 50-vuotishaastattelussaan.
”Kun Seppo (Arponen) kysyi mua Kärppiin, sydän pamppaili ja sormeni syyhysivät. Kärpät oli kuitenkin se mun oma joukkue jo sieltä 1970-luvulta – seura, jossa näin valtavan potentiaalin.”
Vielä tuolloin Junno ei ollut asunut Oulussa päivääkään, mutta…
”Halusin tulla kotiin.”
***
Valintaa ei ole tarvinnut katua – ei Kärppien eikä Junnon. Kärpät sai Junnosta dynamon, jonka työnteon intensiivisyydessä on jotain täysin poikkeuksellista. Puhelin hehkuu aina tulikuumana ja on käytännössä kasvanut kiinni omistajansa korvaan.
Junno ei linnottaudu vain Raksilan hallin vip-looseihin. Hän kuuntelee herkällä korvalla myös toppatakkikansan mielipiteitä – ja hups, pian kauppa kausikortista on kätelty valmiiksi. Kaupankäynti ei katso aikaa eikä paikkaa. Diilejä syntyy päivällä ja yöllä. Maalla, merellä ja ilmassa.
”Juha sanoi joskus minulle, että lentokone on paras paikka kauppojen hieromiseen. Asiakas kun ei pääse koneesta pakoon”, Palsola virnistää.
”Palo työntekoon on hirvittävä... Kun Junno myy Kärppiä, vain taivas on kattona”, Tamminen säestää.
Yksi hyvä Junnon intohimoa kuvaava esimerkki liittyy Kärppien liiganousuun. Kun pohjoissuomalaiset kiekkofanit havahtuivat 12. huhtikuuta 2000 nousun jälkeiseen keskiviikkoaamuun euforisessa ja kenties kohmeloisessakin olotilassa, oli Junno jo käärinyt hihansa.
Sama sävel uuden pääyhteistyökumppanin JOT Automationin kanssa löytyi muutamassa päivässä. Eikä kyse ollut mistä tahansa sopimuksesta.
”Se oli vielä markka-aikaa ja ensimmäinen miljoonaluokan yhteistyösopimus suomalaisessa jääkiekossa. Aivan helvetin kova juttu siis”, Tamminen taustoittaa.
***
Junnon kriitikot puhuvat mielistelijästä, jolla ei ole aitouden kanssa mitään tekemistä. Halutessaan hänet voi nähdä pelkkänä häikäilemättömänä pelurina. Mutta tuokaan kuva ei vastaa totuutta.
Kärpissä pelaajien ja heidän taustajoukkojensa hyvinvointiin on satsattu paljon. Eikä nyt puhuta tähtipelaajien vuorineuvostasoisista palkoista, vaan pienistä arkipäiväisistä asioista.
Junno on kiinnostunut myös pelaajien perheiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Se on spontaania, vilpitöntä välittämistä, joka kumpuaa suoraan sydämestä.
”Kun olimme Kärppien kanssa Tampereella, Juha kävi hallilla kysymässä vaimoni kuulumiset. Tapparan tai Ilveksen pomot eivät kysyneet vaimoltani koskaan mitään, vaikka pelasin kaupungin seuroissa sentään kymmenen vuotta”, vielä viime kaudella Kärppiä edustanut ja reissumiehenä Tampereelta Oulussa kulkenut Vesa Viitakoski hymähtää.
Viimeksi Junnon humaania otetta kiitteli ex-kärppä Jere Karalahti, joka virui joulukuussa 2007 Espoon poliisin sellissä törkeästä huumerikoksesta epäiltynä. Yksi tutkintavankilassa vierailleista – ja niistä, jotka tukivat ja yrittivät ymmärtää jälleen kerran hölmöillyttä jääsoturia – oli Junno.
***
Toissa syksynä IS SM-liiga -erikoislehdessä julkaistiin laaja, Junnon persoonaan pureutunut artikkeli. Sen mukaan Kärppiä johtaa saitureiden kruunaamaton kuningas ja muunneltua totuutta puhuva helppoheikki, joka on lipevä kuin Auervaara ja rehellinen kuin puhkiruostunutta Ladaa kauppaava autojobbari.
Jutun julkaisun jälkeen laineet löivät korkeina. Osa Junnon lähipiiriläisistä kehotti toimitusjohtajaa laatimaan kantelun Julkisen sanan neuvostoon ja tutkituttamaan poliisilla, syyllistyikö lehti mahdolliseen kunnianloukkaukseen.
Kohun keskipiste otti moukariniskun tyynesti vastaan ja vaikeni – taas kerran. Aivan kuin mikään tai kukaan ei voisi häntä satuttaa.
”Väärä luulo. Juha ei näytä sitä ulospäin, mutta hän ottaa saamansa kritiikin vakavasti, joskus liiankin vakavasti. Juha on hirveän herkkä ihminen”, Arponen korostaa.
Kritiikin tikarit lensivät myös Raksilassa keväällä 2007, kun Junno kävi Kärppien mestaruuden ratkettua jäällä huudattamassa faneja – kaulassaan kultainen kravatti. Kärjekkäimpien tulkintojen mukaan Junno varasti huomion pääosan esittäjiltä eli pelaajilta.
”Jos saman tempun olisi tehnyt joku muu kuin Junno, olisin varmaan tyrmistynyt. Mutta Juha ei ole kuka tahansa toimitusjohtaja norsunluutornissaan. Hän on elänyt vuosikaudet joukkueen mukana. Matkustanut, katsonut kaikki pelit ja tehnyt aivan pirusti hommia”, vuoden 2005 mestaruuteen uransa lopettanut Sakari Palsola muistuttaa.
”Tuskin kukaan pelaajista ajatteli, että Juhan tuulettelu olisi heiltä pois.”
”Sehän juttu meni niin, että kannattajat pyysivät etukäteen, josko voisin käydä tervehtimässä heitä”, Junno sanoo.
Etelän mediassa närää herättänyt kultainen kravatti on yhä tallessa.
”Jääkiekkomuseo on halunnut kravatin kokoelmiinsa ja aion sen sinne myös luovuttaa.”
***
Kärppäuraan mahtuu myös ohivetoja ja epäonnistumisia. Jälkikäteen on helppo sanoa, ettei Kärppiin olisi pitänyt ikinä palkata Jere Karalahden kaltaista aikapommia.
Intohimo työntekoon on Junnon vahvuus mutta myös heikkous. Vielä takavuosina toimitusjohtaja piti kaikki narut tiukasti käsissään. Ongelmia syntyi, kun vasen käsi ei aina enää tiennyt tai muistanut, mitä oikea käsi touhuaa. Pahimmillaan – hyvin harvoin – ilmeni kiusallisia tilanteita, joissa esimerkiksi sama mainospaikka oli myyty kahteen kertaan.
Tilanne muuttui vuoden 2008 mestaruuden jälkeen, kun Kärpät vahvisti organisaatiotaan urheilutoimenjohtajalla. Nyt urheilutoimenjohtaja Harri Aho vastaa joukkueen kokoamisesta – eli juuri sitä työstä, josta Junno on suuresti nauttinut.
Junno on kutonut vuosien aikana laajan kontaktiverkoston muun muassa Tshekkiin. Yhteistyö pelaaja-agentti Jiri Hamalin kanssa on tuottanut Kärpille Petr Tenkratin ja Pavel Rosan kaltaisia huippuvahvistuksia.
Junno on painottanut julkisuudessa useaan otteeseen, että urheilutoimenjohtajan palkkaus on ollut hänelle pelkästään helpotus.
”Aiemmin sanoin Sepolle, että hei, voin hoitaa tämänkin työn, ettei tulisi kuluja. Mutta ei enää voi toimia niin, että yrittää tehdä kaiken yksin.”
Johtaminen on jatkuvaa opiskelua. Jopa Junnolle.
”Toimitusjohtajana Juha voi delegoida valtaa, mutta ei vastuuta. Delegoinnissa hänellä on opittavaa”, Arponen paljastaa.
***
Se on kova paperi. Tai olisi, jos Junno haluaisi joskus laatia CV:n. Kärppien toimitusjohtajan ansioluettelo hakee suomalaisessa huippukiekkoilussa – ja huippu-urheilussa – vertaistaan.
Jos Junno olisi uraohjus, hän olisi nostanut jo kytkintä ja takoisi tiliä jossain muussa organisaatiossa kuin Kärpissä. Mutta Junno ei haaveile huippupestistä NHL:ssä, KHL:ssä, Kansainvälisessä jääkiekkoliitossa tai edes SM-liigan johdossa.
Unelma oli ja on yhä työ Kärpissä. Kärpät on Junnolle sydämen asia. Enemmän kuin pelkkä työ.
Junnon suurimmat ymmärtäjät ovat olleet hänen vaimonsa ja kaksi aikuista tytärtään.
”Nuorempi tyttäreni joutui kerran odottamaan minua pesäpalloharjoitustensa jälkeen pari tuntia. Mulla oli kaupanteko kesken. Noora muistuttaa asiasta aina, kun ajamme Oulunsuun kentän ohi.”
Monet tekijät Junnon ympärillä ovat vaihtuneet. Mutta 51-vuotias toimitusjohtaja ei ole lähdössä Kärpistä mihinkään. Ei vielä pitkään aikaan.
”Jos saisin valita, jäisin Kärpistä eläkkeelle. Ikinä ei ole ollut sellaista oloa, että en jaksaisi lähteä tekemään jotain Kärppiin liittyvää hommaa.”
Tämän sunnuntain Junno viettää Tshekissä – luonnollisesti työmatkalla.
***
Kysymys kuuluu, mitä Junno voi enää saavuttaa Kärpissä?
”Ei mitään. Paitsi sen, että hän vie Kärpät perusteilla olevaan Euroopan liigaan. Se on haaste, joka Juhaa inspiroi”, Tamminen tietää.
Tamminen tuntee entisen työparinsa ajatukset.
”Toivon vain, että Kärpät menisi yhä eteenpäin ja pelaisi Euroopan liigaa. Uudessa areenassa, joskus sitten”, Junno maalailee.
Parituntinen keskustelutuokio kaartuu loppusuoralle. Junno on jo valmis kättelemään vieraansa, kunnes mieleen juolahtaa vielä yksi asia.
”Kärppäjuttu on vienyt minua ehkä liikaakin. Sitä on vaikea selittää sanoin. Tässä elää niin vahvasti mukana. Tietoa ja taitoa pitää olla, mutta tärkeintä on silti tunne. Jos se puuttuu, ei tapahdu, hei, mitään.”
Sitten soi puhelin. On aika jatkaa kaupantekoa.
Lue myös vuonna 2014 julkaistu henkilökuva Juha Junnosta.
