Kuva: Sanna Myllykangas
Kevät oli hiipinyt metsään kuin varkain. Auringonpaiste oli taas alkanut lämmittää, ja lumikerros puiden oksilla oheni ohenemistaan.
Talvipesänsä uumenissa kerälle käpertynyt Louhi-siili oikoi hitaasti jalkojaan. Se avasi silmänsä ja venytteli pitkään ja hartaasti. Lempeä kevätaurinko oli tehnyt Louhinkin talvipesän niin lämpimäksi, että siilistä tuntui, että senkin oli jo aika herätä.
Siilivanhus käänsi kuononsa kohti päivänvaloa ja mönki jäykin jaloin ulos pesästään.