Näytös päättyi suosionosoituksiin. Keskiviikkona 90 veteraania, miestä ja naista, näki Oulussa ensimmäistä kertaa lotista kertovan elokuvan Lupaus.
"Kaikkien pitäisi tulla katsomaan tämä", myhäilivät elokuvateatteri Riosta poistuneet entiset lotat.
Hetkeä aikaisemmin teatterin koko henkilökunta oli ollut paikalla salissa siltä varalta, että elokuva koskettaisi liikaakin iäkästä yleisöä. Helsingin ennakkonäytöksessä paikalle oli hälytetty etukäteen kuusi vartiointiliikkeen miestä.
Myös Oulussa salista kuului äänekkäitä huokauksia ja nyyhkytystä. Kaikki sujui silti ongelmitta, vahvisti johtaja Kari Halttu Riosta.
Herätti muistoja
"Siinä mielessä järkyttävää, että tuo on oikeasti tapahtunut", muuta yleisöä nuorempi Päivi Partanen sanoi heti näytöksen jälkeen.
Muuten elokuvassa oli kauniita maisemia, romantiikkaa ja vähän väkivaltaa, jos verrataan muihin sodanaikaisiin kuviin.
Sodan nähneet veteraanit jäivät miettimään yksityiskohtia. Vielä käytävässä kyseltiin, oliko elokuvan lotalla oikeasti ase kädessä. Jos näin oli, se oli väärin, tiedettiin.
Jotkut ovat arvostelleet sitä, että lottien hiukset ovat elokuvassa koko ajan niin hyvin. Veteraanien mukaan se kuului kuitenkin asiaan: lottien tukan piti olla ojennuksessa, aina.
Elokuvan juoni oli veteraanien mielestä uskottava ja tapahtumat tuttuja. "Jonkin verran nousi muistoja mieleen. Sieltä kun mentiin ohi junalla, piti laittaa verhot ikkunoiden eteen", Kauko Saarinen muisteli.
Itku pääsi
Kysymys oli luovutetusta Porkkalasta. Lupaus-elokuvassa lotat luulivat lähtevänsä Porkkalasta 50 vuodeksi. "Hyvästi rakas koti", yksi päähenkilöistä sanoi.
Veteraaniyleisö eli mukana. Tippakin tuli, Kerttu Töyrä myönsi.
Sodasta ja hautajaisista huolimatta tarina päättyi onnellisesti, kun päähenkilö palasi lapsensa ja miehensä kanssa Porkkalaan jo vuonna 1956.
Ränsistyneen kotitalon epävireisestä pianosta löytyi vanha räsynukke. Päähenkilö ojensi sen lapselleen. "Sen nimi on Lotta."