Loppu vä­sy­neil­le kau­neus­ihan­teil­le – Peh­mee-kol­lek­tii­vi ra­vis­te­li OMVF:n yleisöä tar­kas­te­le­maan mu­siik­ki­vi­deoi­ta uusista nä­kö­kul­mis­ta

Oulun musiikkivideofestivaalien erikoisnäytöksessä tarkasteltiin ruskeiden ja muiden marginalisoitujen kehojen asemaa musiikkivideoissa.

Videonäytöksen jälkeen keskusteluita jatkettiin vielä hetki Valveen kahvilan tiloissa.
Videonäytöksen jälkeen keskusteluita jatkettiin vielä hetki Valveen kahvilan tiloissa.
Kuva: Laura Juntunen

Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.

Oulun Musiikkivideofestivaalit, 23.8. Pehmee: Kuka on musavideomisu?

Oulun musiikkivideofestivaalien erikoisnäytöksessä tarkasteltiin ruskeiden ja muiden marginalisoitujen kehojen asemaa musiikkivideoissa. 

Oulun musiikkivideofestivaaleilla nähtiin perjantai-iltana helsinkiläisen Pehmee-kollektiivin rakentama erikoisnäytös Kuka on musavideomisu?

Kahden tunnin ajan yleisö istui hämärässä salissa, katseli musiikkivideoita ja kuunteli, kun taiteilijakollektiivin muodostavat Caroline Suinner ja Meriam Trabelsi keskustelivat juuri nähdyistä teoksista. Ajoittaisia naurunpurskahduksia ja vaikuttuneita huokauksia lukuun ottamatta kaikki kuuntelivat hievahtamatta.

Marginalisoiduilla kehoilla ei ole perinteisesti ollut juuri tilaa musiikkivideoiden maailmassa, varsinkaan rap- ja R&B–genressä, johon Kuka on musavideomisu? –näytös pääasiassa keskittyi.

Suinner ja Trabelsi olivat kuratoineet illan ohjelmiston etsimällä musiikkivideoita, joista he löytäisivät representaatioita, joista voisivat tunnistaa itse itsensä. Siis videoita, joissa esiintyisi myös rodullistettuja, lihavia sekä queer- ja transihmisiä. Kaikkia niitä kehoja, jotka eivät istu ahtaaseen valkoisen, laihan ja sopivasti seksikkään heteronaisen ihanteeseen.

Illan pääviesti oli, että musiikkivideot (aivan kuten muukin taide- ja mediakenttä) kaipaisivat uudenlaisia, nykyistä monipuolisempia representaatioita eli esityksiä ja niiden tapoja.

Videoita esitettiin 1-3 kappaleen pätkissä, joita seurasi lyhyt keskustelu, jossa Suinner ja Trabels analysoivat näkemäänsä. Puheenvuorot olivat lyhyitä mutta valaisevia. Taiteilijat avasivat yleisölle käyttämänsä termit, ilmaisivat itseään selkeästi ja havainnollistivat asioita myös omien kokemustensa kautta. Näytöksen ja keskusteluiden kulkua oli helppo seurata ja ymmärtää, vaikkei olisikaan ollut vihkiytynyt intersektionaalisen feminismin maailmaan.

Pehmeen kuratoima esityslista oli kiehtova katsaus hiphop- ja R&B –genreen. Tupacin kaltaisesta klassikosta edettiin lukuisten hienojen videoiden kautta tämän päivän Suomeen. Listalta löytyi uusia tuttavuuksia ja tulevaisuuden tekijöitä: Hassan Maikal, nuoret Kayla & Nevaeh sekä viimeiseksi säästetty Yeboyah, jonka visuaalinen EP Elovena häikäisi yleisönsä.  

120 minuuttia täyttyi vahvoista naiskuvista, ihmisoikeuksista, transartisteista ja kehomyönteisyydestä. Lapset saivat olla lapsia ja miehet näyttää tunteensa. Vaikka keskusteluissa käsitellyt kokemukset ja aiheet olivat vakavia ja paikoin kipeitä, ei illasta puuttunut myöskään lämpöä ja huumoria.

Kuka on musavideomisu? oli tärkeä tapahtuma ja arvokas lisä Oulun musiikkivideofestivaalien ohjelmistoon. Näytös tuki festivaalien moniäänisyyttä ja lisäsi siihen virkistävän ripauksen yhteiskuntakritiikkiä. Se avarsi ainakin omaa ajatteluani, opetti uutta ja tutustutti siinä ohessa myös aivan uusiin artisteihin, joista en ollut koskaan kuullutkaan.

Tilaisuuden päätteeksi Suinner ja Trabels kertoivat, että kuratointiprosessin aikana he olivat yllättyneet siitä, miten vaikea oli yhä tänäkin päivänä löytää sellaisia musiikkivideoita, joiden representaatioista he saattaisivat löytää tarttumapintoja. Näytöksellä kollektiivi halusikin rohkaista musiikkivideoiden tekijöitä ottamaan töihinsä yhä enemmän myös marginaaliin jätettyjä ihmisryhmiä.

”Vuonna 2019 ei voi enää vedota mihinkään väsyneisiin kauneusihanteisiin”, he muistuttivat.