On perjantai-ilta Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa, ja alkamassa on televisioitu ulkoilmakonsertti fransiskaanikirkon portaiden edessä olevalta aukiolta. Se on hyvä hetki asettua nojailemaan keskustaa halkovan pienen joen sillankaiteeseen ja katsella, miltä meno näyttää viikonvaihteen alkaessa näillä seuduin.
Aukio ei ole kovin suuri. Mikään Ljubljanassa ei ole suurta. Asukkaita on alle 300 000, ja kaikkiin pääkaupungin tärkeisiin paikkoihin kävelisi tästä kymmenessä minuutissa. Moneen niistä ei muulla tavalla pääsekään; joen ja lähes pystysuoraan ylhäällä kalliolla olevan linnan väliseen vanhaankaupunkiin ei autoilla pahemmin ole asiaa.
Ei ainakaan tänä iltana, jolloin puomit katkaisevat liikenteen ja kaikki kävelevät. Aukiolla on väkeä tuhannen-parintuhannen vaiheilla. Ihmisiä tulee ja menee, he seisoskelevat hetken ja tapaavat tuttujaan. Vähän joka puolella moikkaillaan.
Niin käy herkästi maassa, jossa asukkaita on vain pari miljoonaa ja jonka pääkaupunki on suunnilleen kaksi kertaa Oulun kokoinen. Ihmiset tuntevat toisensa, on kotoinen tunnelma.
Sotilassoittokunta asettautuu kirkon portaille. Tasan kello 20.03 musiikki alkaa, samalla hetkellä kun Slovenian TV avaa kanavansa. Lähetys näkyy suurilta videokankailta aukiolla oleville, jotka voivat samaan aikaan olla kuvassa ja katsoa sitä.
Tämä on nimeltään Presherenin aukio kansallisrunoilijan, Franco Presherenin mukaan, jonka jykevä patsas kohoaa torin keskellä. Kynäilijän pään yllä puolialaston kaunisvartaloinen muusa heiluttaa laakerinlehvää. Noin 50 metrin päässä talon seinässä on reliefissä nainen, josta Presheren haaveili, mutta jota hän ei koskaan omakseen saanut. Nyt katseet kohtaavat.
Runoilijalle on järjestetty hyvät olot. Sloveenit näyttävät muutenkin muistavan sankariaan. Kirjakaupassa Presherenin teoksille on ikioma vitriini. Maan ulkopuolella kukaan tuskin on moista nimeä kuullutkaan - ja luvalla sanoen ei ihme, kun nopeasti selaa englanninkielistä käännöstä miehen vuodatuksista. Niihin varmaan pitäisi paneutua paremmin.
Mutta se on ensimmäistä sloveniankielistä runoutta, ja kukin pitää huolta suurmiehistään. Kun presidentti Martti Ahtisaari aikanaan teki Sloveniaan valtiovierailun, hänet kuljetettiin maaseudulle ihailemaan Presherenin syntymäkotia. Ljubljanan jokivarren vanhan kauniin talon seinästä voi lukea graffitin "Presheren rules", kirjoitettu samaan tyyliin kuin läheiset Ei Natolle ja Kuolema jenkeille -tekstit.
Slovenian kroonisimpia - ja ainoita - ongelmia on, ettei ulkomaailmassa kukaan tiedä siitä oikein mitään. Jopa maasta tehty puolivirallinen esittelykirjanen joutuu aloittamaan kertomalla, mitä eroa on Slovenialla, Slovakialla ja Slavonialla. Kaksi niistä on keskieurooppalaisia uusia valtioita, viimeinen on Kroatian maakunta. Mutta koko ajan ne menevät sekaisin.
Slovenia on Italian ja Kroatian välissä oleva pieni kolkka, jota on hallinnut milloin kukakin. On ollut Napoleonia, Itävaltaa ynnä paljon muuta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen vaihe eteläslaavien valtion Jugoslavian ja sitä edeltäneen kuningaskunnan osana on siis vain pieni aika maan historiaa.
Silti maa joutuu taistelemaan niitä mielikuvia vastaan, jotka seuraavat siitä, että Slovenia oli osa entistä Jugoslaviaa - eikä 1990-luvun Euroopassa ole huonompaa lähtökohtaa mielikuvan rakentamiselle ollut. "Entinen Jugoslavia" yhdistyy väistämättä sotiin, kauheuksiin ja kaikkien vihanpitoon kaikkia toisia vastaan.
Slovenia pääsi
sodassa helpolla
Slovenia pääsi tuosta kaikesta kuin koira veräjästä. Se oli Titon valtakunnan vaurain ja kehittynein osa ja aisti ensimmäisenä, mitä 1980-luvun lopulla oli tapahtumassa. Se järjesti vapaat vaalit ja kansanäänestyksen itsenäisyydestä, ja lopulta kesäkuussa 1991 julistautui itsenäiseksi. Belgradin keskusjohto ei kunnolla oivaltanut, mitä tapahtuu. Seurasi kymmenen päivän lyhyt "varjosota", lähinnä kahakoita eikä taisteluita, ja Slovenia oli vapaa. Ensi kerran historiassaan.
Sen jälkeen maassa pantiin asiat kerralla kuntoon, ja Euroopan unioniin liittyvistä kymmenestä maasta juuri Slovenia on kaikkein vaurain, vakain ja kehittynein. Kun itsenäisyydestä, Natosta ja EU:sta on jo kansanäänestetty, seuraavaksi onkin sitten vuorossa äänestys kauppojen sunnuntaiaukiolosta.
Naapuri Kroatia häiriköi yhä merialuevaatimuksillaan haitaten Slovenian pääsyä merelle rannikontyngältään, ja tuloksena maiden välit ovat nyt pahimmassa aallonpohjassa 14 vuoteen. Jugoslavian perintö jotenkin vielä painaa, mutta täällä halutaan mennä eteenpäin.
Ljubljanassa vanhasta keskustasta on taidolla pidetty huolta, paikka pursuaa kahviloita ja muotiliikkeitä, väki puhuu vieraita kieliä kuin vettä vaan ja kaikkialta huokuu hyvä fiilis.
Sotilassoittokunta esittää aikansa rappusilta vaikeaa modernia puhallinmusiikkia, sitten se asettautuu esiintymislavalle ja muuttuu jonkinlaiseksi jazzahtavaksi bigbandiksi. Vanhojen kauniiden talojen seinissä vaeltelevat hiljakseen eriväriset valot, viereinen ulkoilmakahvila pursuaa väkeä ja jäätelönmyyjä pitää valikoimaansa esillä.
On siis perjantai-ilta. Näkyvillä ei ole poliisin poliisia, ei juopon juoppoa, ei ketään olutpullo kourassa. Vain oikein mukavan ja tavallisen oloisia kaupunkilaisia, seisoskelemassa ulkona musiikkia kuunnellen.
Sillan alla lipuu hiljaa sinilevää pursuava vesivelli, lepakko lentelee hämyssä talojen seinillä. Orkesteri siirtyy kirkkoon ja suuri osa kuulijoita myös. Kaupungin kapeilla kaduilla elämä jatkuu, enimmäkseen ulkona, vaikka on raikasta. Naapuripöydässä eläkeikää lähestyvä seurue nauraa, joku tömäyttää viinilasinsa pöytään ja lausuu ääntään nostaen "Union Europa", muut nauravat lisää, heristävät sormea, jatkavat väittelyä.
Presherenin patsaan alla ohjelma on vaihtunut yhtätoista käydessä neljän miehen jazztanssiksi, sitten joku nainen, kaupunginjohtaja ehkä, lausuu yleviä sanoja ja aukio räjähtää valo- ja äänitehosteiden showksi. Suora lähetys Slovenian televisiossa päättyy illan pimeydessä, mutta minnepä tästä kellään kiire olisi. Ljubljana on tänään hyvä paikka nauttia elämästä.
Kirjoittaja on EU:n komission apurahan turvin tutustumismatkalla Turkkiin, Bulgariaan, Romaniaan, Unkariin ja Sloveniaan. Juttusarja päättyy.