En selviäisi joulusta ilman muistilistaa.
Kirjaan ylös asiat ja sen, milloin ne pitää hoitaa.
Esimerkkejä:
Eilen illalla sain yliviivattua listasta parit leipomukset, piparit ja pasteijat. Tänään koukkasin ennen töihin tuloa Ekopisteen kautta.
Alussa lista tuntui loputtomalta, mutta nyt ollaan viimeisillä riveillä.
Rauha alkaa laskeutua.
Osallistuin tiistaina viehättävään joululaulutilaisuuteen, jota isännöi marraskuussa piispaksemme vihitty Jukka Keskitalo.
Lämminhenkisessä puheessaan hän paitsi hahmotteli tulevaa, käsitteli myös joulua ja joulun toivotusta.
Iloista joulua. Niin oli ennen tapana toivottaa, piispa muisteli. Nyt sanotaan: ”Rauhallista joulua.”
Oliko arki ennen verkkaisempaa?
Sellaista, että juhla otettiin vastaan nykyistä enemmän riemuiten?
Nykyajan elämänmenoa leimaa hektisyys. Suorittaminen. Tehokkuus. Kilpajuoksu. Aikataulut to do -listoineen. Ehkä siksi juhlapyhältä odotetaan jotain ihan päinvastaista – lepoa ja rauhoittumista.
Tilaisuuden päätteeksi Keskitalon toivotti minulle siunattua ja rauhallista joulun aikaa.
Vastasin hänelle: ”Leppoisaa joulua.” Piispaa hymyilytti.
Olen raapustanut toisenkin listan.
Myös sen loppu häämöttää.
Hyllyille vuosien saatossa kertynyt arkisto on koluttu ja siivottu. Tietokoneelta ja työpuhelimesta on poistettu kaikki muille tarpeeton.
Vielä on jäljellä viimeisen jutun kirjoittaminen ”Voorumiin”. Sen jälkeen halaan ja hyvästelen työkaverit ja suljen tämän huoneeni oven viimeisen kerran.
Lukijani, kiitos yhteisestä matkasta.
Toivotan sinulle ja rakkaillesi leppoisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää elämääsi!