Kolumni

Lisävelasta tuli tahdon asia

Suomen hallitus on viime aikoina saanut tasaisena virtana moitteita talouspolitiikasta.

Risto Murto
Risto Murto

Suomen hallitus on viime aikoina saanut tasaisena virtana moitteita talouspolitiikasta. Ensin luottoluokittelija Fitch reagoi hallituksen politiikkaan ja muutti Suomen valtion luottoriskiarvioita varovaisemmaksi. Sen jälkeen Talouspolitiikan arviointineuvosto moitti suorasanaisesti, että hallitukselta uupuu suunnitelma julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi. Heidän mukaansa hallituksen finanssipolitiikka on suhdannetilanteeseen nähden liian löysää.

Käytännössä sekä suomalaiset että ulkomaiset arvioijat odottaisivat hallitukselta tiukempaa suhtautumista valtion menojen kasvattamiseen kuin nykyiset suunnitelmat ovat. 

Yksi merkittävä voima on kuitenkin kuorosta pois. Rahoitusmarkkinat eivät ole mukana keskustelussa.

Risto Murto
Risto Murto

Suomessa totuimme viimeisten vuosikymmenten aikana siihen, että markkinavoimat ohjaavat politiikkaa. Sijoittajat ja rahoittajat ovat asettivat hallitusten talouspolitiikalle rajoituksia. Vanhemmat ikäpolvet muistavat 1980- ja 1990-luvun kriisit. Korot nousivat ja valuutat heiluivat, jos politiikkaan ei uskottu. Pahimmillaan Suomessa pohdittiin vakavasti päättäjien pienessä joukossa, ovatko valtion luottohanat sulkeutumassa.

Paljon on muuttunut näistä ajoista. Markkinavoimat ovat lähes täysin kesytetty. Ne eivät ole lyhyellä tähtäimellä ohjaamassa suomalaista talouspolitiikka. Tähän on useita syitä.

Keskeisin muutos oli euron tulo. Yhteinen valuutta poisti Suomesta oman raha- ja valuuttapolitiikan. Suomen Pankilla ei ole omaa valuuttaa, jonka arvoa pitäisi puolustaa esimerkiksi korkoja nostamalla. Suomen osuus euroalueen taloudesta on puolestaan niin pieni, että maamme mahdolliset ongelmat eivät heiluta euron arvoa tai korkotasoa.

Jäljellä on jäänyt Suomen valtion luottoluokituksen arviointi. Valtion liika velkaantuminen johtaa luottoluokitusten heikkenemiseen ja korkojen nousuun. Tämäkin vaikutus on pienentynyt voimakkaasti.

Syynä on viime vuosien poikkeuksellinen rahapolitiikka. EKP:n ohjauskorot ovat negatiiviset ja keskuspankki on ostanut markkinoilta huomattavasti valtion lainoja. Samalla sijoittajien vaikutus korkoihin on romahtanut. Euroopan keskuspankin toimenpiteet toteuttivat myös välillisesti yhteisvastuuta.

Käytännössä kaikkien euroalueen valtioiden korkotaso on laskenut. Esimerkiksi entisen kriisimaan Kreikan valtion lainojen korko on nykyisin alle 1,5 prosenttia. Euroalue on lisäksi kokonaisuutena lähes tasapainoinen julkisen alijäämän suhteen, mikä on selvästi parempi tilanne kuin USA:ssa ja Japanissa.

Käytännössä tiukin ulkopuolinen rajoite kotimaiselle talouspolitiikalle on tullut euroalueen yhteisten sääntöjen kautta. Euroalueen sopimuksissa Suomi on sitoutunut julkisen sektorin alijäämien ja velkaantumisen hillintään.

Suomen kannalta kyseessä on kuitenkin enemmän kritiikistä kuin aidosti kovasta rajoitteesta. Jos haukut kestetään, Suomi voi vielä velkaantua helposti esimerkiksi yhden hallituskauden.

Lopputulema on selvä. Politiikasta on tullut tahdon asia. Jos hallitus haluaa lisätä velkaa, mikään ei käytännössä estä tätä.

Viime kädessä valta on äänestäjillä. Jos suomalaiset ovat vaalien kautta sitä mieltä, että heille kuuluu enemmän palveluita ja tulonsiirtoja, tasapainoisen budjetin kannattajat jäävät väistämättä tappiolle. Äänestäjät voivat halutessaan painottaa omaa hyvinvointiaan tulevien sukupolvien kustannuksella.

Tämänkaltaisessa tilanteessa tasapainottavaa politiikkaa kannattavat puolueet ajautuisivat strategiseen umpikujaan. Vaihtoehtona olisi vain käydä tekemässä epäsuosittuja leikkauksia menoja kasvattavien hallitusten jälkeen.

Suomalainen erityispiirre on, että verojen laskua ei aidosti aja ensisijaisena tavoitteena yksikään puolue. Verojen lasku on niin sanotuissa porvaripuolueissakin altisteinen kestävyysvajeelle. Tilanne on toinen kuin Yhdysvalloissa, jossa republikaanipuolue selvästi ajaa alhaisia veroja velkaantumisen kustannuksella.

Markkinavoimat vaikuttavat pitkällä tähtäimellä. Verrattuna aikaisempaan markkinavoimien vaikutus tulee vähitellen ja hiipien, mutta tulee kuitenkin.

Kyse on ennen kaikkea investointien vähyydestä. Jos talouspolitiikka on huonoa, Suomen kilpailukyky ja kasvunäkymät heikkenevät vääjäämättä pitkällä tähtäimellä. Ongelmana on, että poliittisesti tästä maksetaan hintaan vasta kaukana tulevaisuudessa.

Velan kasvu ja pitkän tähtäimien kasvunäkyminen heikkeneminen tulevat seuraavien sukupolvien maksettavaksi. Minkä sukupolven näkökulmaa painotetaan: nykyisten vai tulevien? Juuri nyt tilanne on erityisen mielenkiintoinen. Vallassa olevat poliitikot ovat entistä nuorempia, kun taasen äänestäjät ovat entistä vanhempia. Keväällä näemme kumman sukupolven ääni painaa.

Risto Murto on työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja.