Hämeenlinnassa asuva kemiläissyntyinen Heidi Kyrö tunnustaa, että hänen ensi viikolla ilmestyvä Irtiotto-pitkäsoittonsa on monien vuosien toiveiden kiteytymä.
"Minulle ei tule paniikkia, vaikka ensimmäinen rock-levyni ei myisikään, koska uskon itse musiikkiini ja siihen, mitä teen", Suomenlinnan Seawolf-studiolla lähes vuoden uutta levyä puurtanut laulaja tunnustaa.
Hyvin tehdyt laulut ovat Heidin mukaan musiikkia tehdessä yhä se kaikkein tärkein juttu. "Olemme tehneet nipun hyviä biisejä ja ne kolahtavat kelle kolahtavat", laulaja pohtii.
Kyrö halusi rakentaa levystä mahdollisimman livemäisen kokonaisuuden.
Ensimmäisiä pohjia yhtye äänitteli levylle jo viime vuoden syyskuussa. Viimeiset lauluosuudet Heidi Kyrö kävi laulamassa kappaleisiin kesäkuun kuumilla.
"Uusin pitkäsoittoni on käyntikortti rockpuolelle, ja sen takia en halunnut sitä äänittäessäni hätiköidä", hän sommittelee.
Äänittäjänä ja tuottajana levyllä toimi Seawolf-studion omistava studiovelho ja Havana Blackissa kitaraa soittanut Hannu Leiden.
Kyrö kertoo, että Leiden antoi hänelle monia hyviä rockiin liittyviä vinkkejä, ja opasti laulajaa ja tämän bändiä löytämään oman tyylinsä.
"Kaikki on pienimpiä kätten taputuksia myöten tehty itse, eikä koneita ole käytetty, kuten ennen vanhaan iskelmää laulaessani."
Kun Kyrö alkoi ideoida uusinta levyään neljä vuotta sitten, hänen ajatuksissaan kimmelteli groovea ja funkia tirisevä tanssilätty.
Suomenlinnan syvyyksissä pitkäsoiton musiikki muovautui kuitenkin rosoiseksi rockiksi, josta voi erottaa jazzin ja jopa progerockin sävyjä.
"Joskus on pakko seurata, mihin suuntaan laulu itsessään haluaa kasvaa", hän summaa.
Jos Heidi Kyrön uudelle musiikille etsii kosketuspintaa muusta suomalaisesta uuden polven voimarockista, saattaa hänen musiikistaan löytää samanlaista vimmaa kuin Poets of The Fallin amerikkalaistyylisestä rockista, tai sieviläissyntyisen Katri Ylanderin voimarockista.
"Yhdellä tavaratalokeikalla luokseni tuli muuan kahdeksankymppinen mummo, joka totesi suoraan päin naamaa, että laulan ihan hiiskatin hyvin", Kyrö naurahtaa.
Laulaja kuitenkin tunnustaa, että suurella osaa keikoista yhtye soittaa enimmäkseen nuorelle bilekansalle. "Keikoilla tukka saa heilua ja hiki virrata."
Uudesta suomalaisesta iskelmästä Heidi Kyrö ei helmiä löydä. Hän pelkää, että kun artisteja puristetaan tyhjiin ja tuotteistetaan liian nopeasti, jää artistien ja yhtyeiden elinkaari pakostakin lyhyeksi.
"Iskelmäpuolella on hyvää musiikkia, mutta myös täyttä roskaa suolletaan ulos, mikä tekee hallaa kokeellisemmalle musiikille", Kyrö sanoo.
"Se saa myös ihmiset turtumaan ja tyytymään halvalla tehtyyn, tuttuun ja turvalliseen musiikkiin." Omaan varhaisempaan tuotantoonsa Kyrö suhtautuu tänä päivänä kriittisesti.
Hän muistelee, miten hänen piti laulaa puolet yhden ensimmäisten levyjensä biiseistä purkkiin yhden kahdeksan tunnin studiopäivän aikana kuumeisena ja kipeänä, ja kuinka levylle äänitettyjä puhallinosuuksia tuplattiin syntetisoijalla.
Irtiotto-levyn syntymisen myötä Kyrölle koitti täysi taiteellinen vapaus.