Tässä huoneessa opetellaan myös soittamaan. Huovinen on pitänyt soittotunteja parikymmentä vuotta. Vanhat nuottiaiheiset taulut ovat virikkeitä seinillä. Seinällä oleva taulu on Huovisen serkun maalaama.
Kuva: Anne Lilja
Kaisla Huovinen on päivätöinään äidinkielen opettaja. Sivutöinään hän on muusikko ja soitonopettaja. Huovisen koti Kempeleessä on 72-neliöinen luhtitalo, jossa on 3 huonetta, sauna ja parveke.
Kuva: Anne Lilja
Lapsen huoneen senkin päällistä komistavat Lego-rakennelmat. Ebba Masalinin kasvitaulut ovat Huovisen suosikkeja.
Kuva: Anne Lilja
Vanha kaluste sopii kauniisti lasten lelujen pariksi.
Kuva: Anne Lilja
Puinen keinutuoli on ystävän verhoilema. Sen puuosat odottavat vielä kunnostusta.
Kuva: Anne Lilja
9-vuotiaan Vilhon huoneessa vallitsee siisti järjestys.
Kuva: Anne Lilja
Lego-ukkelit ovat kuin taulu lokerikkoon aseteltuna.
Kuva: Anne Lilja
Vanha Lundian hylly on kulkenut Huovisen mukana lapsuudenkodista saakka.
Kuva: Anne Lilja
Presidenttikuvioiset maatuskat Huovinen sai lahjaksi.
Kuva: Anne Lilja
Sinapinvärinen sohva on 50 euron löytö. Usein hyvä löytö sattuu vastaan hakematta. Huovinen suosii nettikirppareita.– Olen myös tosi hintatietoinen. Jos hinta on tosi korkea, se saa jäädä. Ei ne ole löytöjä sitten, Huovinen sanoo.
Kuva: Anne Lilja
Kirjatkin toimivat väripilkkuina, kun pohja on vaalea.
Kuva: Anne Lilja
Huovinen ei kaihda kulumaa. Vanha 1950-luvun täyspuinen keittiön pöytä on maalattu vaaleanharmaaksi. Sen pinta on neljässä vuodessa kauniisti patinoitunut.
Kuva: Anne Lilja
Keittiönpöydän jalka katkesi muutossa, mutta Huovisen pappa sai täyspuisen pöydän korjattua.
Kuva: Anne Lilja
Makuuhuoneet on jaettu perheen lapsille. Huovinen itse nukkuu keittiön nurkkauksessa. – Arvostan enemmän sitä, että pojilla on tilaa, hän sanoo.
Kuva: Anne Lilja
Retro keltainen valaisin värittää nukkumissoppea, joka on keittiön nurkkauksessa. Taustalla Marimekon kankaasta tehty taulu.
Kuva: Anne Lilja
Lapsen huoneessa on veikeä lautakuvioinen tapetti.
Kuva: Anne Lilja
Retrouden ohella kirjat ja soittimet ovat asioita, joista Huovinen ei kotonaan luopuisi.
Kuva: Anne Lilja
Kirjapinot ovat luonteva osa äidinkielen opettajan kotia.
Kuva: Anne Lilja
Musiikkinurkkauksessa olevissa matkalaukuissa säilytetään nuotteja.
Kuva: Anne Lilja
Vaaleasävyinen keittiö on väritetty pirteillä käyttötavaroilla. Kahvinkeittimen ja vedenkeittimen Huovinen osti ensimmäiseen kotiinsa 2000-luvun alkupuolella Anttilasta. Takana oleva kasviskuvioinen kattila on biojäteastia, jota pidetään reilusti esillä.
Kuva: Anne Lilja
Punainen 1970-lukuinen nojatuoli taittuu varavuoteeksi. Perheen lapset kääntävät tuolista auton ja leikkivät sen kanssa majaa. Takana oleva Ikean koirataulu on 2000-luvun alun löytöjä ensimmäiseen kotiin. Sininen lipasto on maalausuhan alla, kunhan uusi sävy sattuu mieleen.
Kuva: Anne Lilja
Eteisessä säilytyskalusteina toimii kaksi siroa eriparista naulakkoa.
Kuva: Anne Lilja
Käyttöesineet ovat kauniita ja tarkoin harkittuja.
Kuva: Anne Lilja
Keskellä Kempelettä luhtitalon yläkertaa asuttaa värikäs perhe.
72-neliöinen kolmio on koti 36-vuotiaalle äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Kaisla Huoviselle sekä hänen kahdelle lapselleen, 9-vuotiaalle Vilholle ja 5-vuotiaalle Reino Vaittiselle.
Valoisa, vaaleapohjainen koti on täynnä piristysruiskeita, värikkäitä kirppislöytöjä menneiltä vuosikymmeniltä. Miten herkullisen runsasta!– Runsasta? Ajattelen, että olen minimalisti! Eihän tänne mahdukaan ylimääräistä: jokaisella tavaralla on tarkoitus, Huovinen naurahtaa.
Kun joku toinen kokee mustavalkoisen ympäristön seesteisenä, Huovinen saa voimaa väreistä.
– Lepään väreissä. Värit vaikuttavat mieleen, ja niistä tulee hyvälle tuulelle. Kaveritkin tulevat tänne värikylpyyn.
Nukkumasoppi keittiön kulmassa
Sisustuslehtien suurkuluttajaksi tunnustautuva Huovinen poimii mielellään uusia trendejä retron joukkoon. Nyt pinnalla on rottinki, jota on myös omaan kotiin ilmaantunut.
Marimekon kuosit ja 1970-luvun tyyli viehättävät silmää. Oma tyyli on pysynyt samana pitkään: kodin tavarat on kymmenen vuoden aikana kerätty.
– Ennen oli vielä retrompaa, jotenkin tunkkaista. Nyt sekoitan joukkoon nykyaikaa, mustavalkoista ja rottinkia.
Joskus ulkonäkö on käyttömukavuutta tärkeämpi. 1950-luvun kernituolit ovat ehkä huonot istua, mutta niin nätit.
– Uuden tavaran kohdalla mietin, onko se sievä ja sopiiko tähän tyyliin, joka ei ole mistään kotoisin, Huovinen sanoo.
Pieni perhe on asunut Kempeleen kodissa kaksi ja puoli vuotta. Pojilla on omat huoneet, äiti nukkuu keittiön kulmauksessa.
– Niin kuin entisvanhaan. Arvostan enemmän sitä, että pojilla on tilaa. Itse mahdun pienempään. Vaikka olisi erillinen huone, pitäisin sängyn varmaan silti keittiössä. Joku siinä aina pötköttelee.
Viisivuotias valitsee päivän olotilan mukaan, nukkuuko omassa sängyssä, veljen kanssa vai äidin vieressä.
Toisinaan koti tuntuu pieneltä, mutta mietityttää, tulevatko lisäneliöiden tarpeet ulkoa päin.
– Kun vertaa muihin, mietin, pitäisikö sittenkin asua isommassa. Onko koti liian pieni, mahtuvatko lasten kaverit olemaan?
Toinen koti, 1940-luvulla rakennettu omakotitalo perheellä on Kemissä. Siellä asuu Huovisen kihlattu Tuomas Laajoki, jolla on neljä lasta.
Viikolla aikaa vietetään Kempeleessä, viikonloppuisin Kemissä. Kerrallaan lapsia on paikalla nollasta kuuteen.
– Mies ei ehkä ole samaa mieltä sisustuksesta, mutta hyvin myötämielinen ideoitteni suhteen.
Kemin kodin remontin valmistumisen tavoitteeksi on asetettu kymmenen vuotta. Kempeleen kodissakin Huovinen tekee mielellään käsin, neuloo ja maalaa kalusteita.
– Teen tosi huonot pohjat ja maalaan vaan.
Huoviselle on tärkeää, että se, mitä kotona on, kuvastaa omaa persoonaa:
– Pirskahteleva, moniulotteinen ja kerrostunut. Seesteinen ja värikäs, hän kuvailee kotinsa tyyliä.
