Vapaaehtoinen pelastus- ja palolentotoiminta tukeutuu kiinteästi valtakunnalliseen lentopelastusjärjestelmään, johon kuuluvat rajavartiolaitos, ilmavoimat, maavoimat ja yksityiset helikopteritukikohdat.
Palolentotukikohdat koostuvat vapaaehtoisista harrastelentäjistä. Heidän tehtävänsä on valvontaa, viranomainen puolestaan sammuttaa tulipalot. Pelastuslennon vapaaehtoistukikohdat ovat ensilähdön tukikohtia päivällä ja helikopteritukikohdat tekevät lämpökameraetsinnät yöllä.
Etsiminen ja pelastaminen pienellä lentokoneella on edullista eli yhteiskunnalle kannattavampaa kuin helikopterin käyttäminen.
Suomen Lentopelastusseuran (SLPS) toiminnanjohtaja Tero Asikainen kertoo, että lentopelastuskeskukset Rovaniemellä ja Tampereella ovat avainasemassa päätettäessä mitä välinettä etsintä- ja pelastustoimissa käytetään.
Tero Asikainen näki Ilmailuliitossa työskennellessään etsintä- ja pelastuslentotoiminnan tärkeyden. Toimintamallia rakentamaan perustettiin Lentopelastustoimisto, ja nyt perustettu Suomen Lentopelastusseura jatkaa sen työtä; se keskittyy pääasiaan eli lentopelastustyöhön ja sitä tukevaan säännölliseen koulutukseen.
Toiminnassa on mukana 1 250 vapaaehtoista henkilöä ja kuusikymmentä ilma-alusta viidessäkymmenessä tukikohdassa. Tämä joukko ilmailijoita on jatkuvan koulutuksessa pitämässä yllä lento- sekä etsintä- ja pelastustaitojaan eri puolilla maata olevissa kerhoissaan. Tämä lisää myös harvaan asuttujen alueitten turvallisuutta.
Palolennon rahoittavat sisäasiainministeriön pelastustoimi ja lääninhallitukset. Etsintä ja pelastuspalvelut rahoitetaan sisäasiainministeriön pelastustoimen ja lentopelastuskeskuksen kautta. Lentopelastusseuran koulutuksen ja hallinnon maksaa Raha-automaattiyhdistys.
Toimintaa ohjaa SLPS:n hallitus, johon haluttiin monipuolinen ilmailun edustus eri puolilta maata.
"Koska kyseessä on vaativa viranomaistehtävässä avustaminen, pitää lentäjillä olla hyvä koulutusjärjestelmä", toteaa koulutuspäällikkö Ismo Aaltonen. Hän on pitkän linjan lentäjä, joka on työskennellyt ilmavoimien lentäjänä ja myös liikennekoneissa.
Ensimmäinen etsintä- ja pelastuslentokurssi pidettiin jo vuonna 1984. Nykyisin koulutus järjestetään hyvässä yhteistyössä Maanpuolustuskoulutus ry:n ilmapuolustuspiirin kanssa.
Lentäjän pitää kyetä hyvään yhteistyöhön viranomaisten kanssa, ja toiminnan on oltava laadukasta kautta linjan.
Säännöllisesti vuosittain järjestettävä koulutustarkastus, eli lentopelastustaitokilpailut, pitää mukavalla tavalla yllä taitoja. Kartan tuntemus, etsintätehtävän kartan valmistelu, lentosään tunteminen, koneen painolaskelmat, kadonneen löytäminen metsästä, etsintäkuvion lentäminen, paloauton opastus ja ensiaputaidot ovat eräitä taitoja, joita lentäjä tarvitsee. Juuri näitä kerrataan kisassa.
Vapaaehtoisen pelastustyön onnistuminen vaatii toimijoiltaan sitoutumista. Kun joku on eksynyt maastoon, ilma-alus on kadonnut tai vene vaikeuksissa vesillä, pitää vapaaehtoisten olla heti tavoitettavissa ja käytettävissä.
"On turha kouluttaa henkilöä, joka ei sitoudu toimintaan", sanoo Asikainen. "Myös peruslentotaitoa on pidettävä yllä, jottei vaikeissa lento- olosuhteissa joudu itse vaaraan ja siirry pelastajasta pelastettavaksi."