Piirtelin lehtiööni suttuisia salamoita tusseillani. Tulos ei ollut kummoinen, mutta kelpasi minulle.
"Ah!" säikähdin, kun se tuli pöydän alta nenäni eteen. Siitä se jatkoi vasemmalle nojatuolini taakse poukkoillen ja lentäen tietysti, kuten sillä oli tapana. Nappasin ruttuisen paperin aseekseni ja syöksyin sen perään. Siirsin nojatuoliani hiukan irti seinästä.
"Siinä se menee", ajattelin, kun se liihotteli kirjoituspöytäni taakse. Menin laatikostojen väliin odottelemaan sen ilmestymistä ja seurasin sitä sen siirtyessä hiljalleen koti sänkyä.
"Kohta se tulee takaisin sängyn alta, ja silloin yritän iskeä", mumisin itsekseni. Niin kävi, tungin paperia sen päälle.
"Onko se siellä, onko!" supatin toivoessani sitä niin kovasti.
"Iik!" Kompuroin taaksepäin kun se tuli kohti minua, sillä se ei ollutkaan jäänyt paperin alle. Onneksi harrastin jaloillani liikuntaa, koska muuten en luultavasti olisi päässyt karkuun. Kumarruin metrin päähän vuoteestani tarkkailemaan tulisiko se uudestaan esiin, se kun selvisi hengissä hyökkäysyrityksestäni huolimatta.
"Tuossa se on", ajattelin samalla, kun yritin seurata sitä katseellani. Sen lento oli kuitenkin niin, niin epätasaista etten pysynyt mukana, enkä hetkeen edes tiennyt missä se oli. Se kuitenkin kipusi kohti kattoa. Kas kun ei mennyt vaatekaappiini! Hiljalleen se laskeutui ja piiloutui jälleen sängyn alle. Mikähän kohtalon paikka siitä sille oli tullut, kun aina oli kierrettävä sen kautta? Kohta se näki taas päivänvaloa, mutta pian sen maisema himmeni uudestaan, koska se oli liihotellut omaperäisellä tyylillään pöytäni taakse, ja nyt se tuli tuolin alle. Vetäisin tuolin nopeasti pois paikoiltaan, ja kumarruin katselemaan.
"Kohta, kohta koittaa minun hetkeni!" ajattelin, ja siinä se tulikin. Ruttasin aseeni tiukasti sen päälle ja melkein hinkkasin lattiaa jotta se varmasti kuolisi sinne. Kuoli se. Valtavan seikkailun jälkeen voin totisesti sanoa, ettei hirsisääsken metsästys ole helppoa!