Kolmivuotias lapsenlapseni on melkoinen teatterikäsikirjoittaja ja -ohjaaja samassa paketissa. Varsin tuottelias sellainen.
Välillä mummu on Neptunus, vaari Uranus ja kolmivuotias on Mars. Sitten kierretään avaruutta.
Pian ollaan retkellä keittiön pöydän alla. Kolmivuotias on mummu, vaari ja mummu taas ovat vauvoja. Matto on saari ja sen ulkopuolella oleva lattia on vettä. Sinne ei saa mennä.
Yhden aamupäivän aikana saattaa valmistua useita näytelmiä. Niissä on mukana käsikirjoitus, roolitukset ja varsinainen esitys.
Ideoiden kirjo on loputon.
Leikki on lasten työtä. Se on luontainen tapa toimia. Siinä harjoitellaan moninaisia taitoja ilman epäonnistumisen pelkoa.
Luovuus ja tietynlainen anarkismi kuuluu olennaisena osana leikkiin. Yhtä olennaista siinä on se, että erilaisten roolien kautta lapsi oppii asettumaan toisen asemaan. Kyky empatiaan kehittyy.
Koulun alku on lapselle luontainen siirtymä, jossa leikin rinnalle tulee järjestykseen perustuva maailma sääntöineen ja kieltoineen. Leikki on jo valmistanut lasta tähän: leikin kautta lapsi on omaksunut tiedostamattaan yhteisön sääntöjä.
Kaikki lapset eivät kypsy samaa tahtia. Vanhemmille on siksi ollut mahdollisuus hakea koulun aloittamiseen lykkäystä. Tähän on turvauduttu usein silloin, jos lapsi on syntynyt loppuvuonna.
Lykkäystä koulun aloittamiseen ei saa pelkän ilmoituksen perusteella. Päätös siitä perustuu asiantuntijan arvioon.
Lykkäyspäätöksiä tehdään vuosittain useita satoja. Ylen tietojen mukaan eniten niitä on tänä vuonna Suomessa tehty Oulussa, yhteensä 89 kappaletta.
Lykkäyksille on yleensä hyvät perusteet. Alaluokkien opettajat voivat varmasti joka vuosi todeta sen, että kouluikään tulijat ovat Suomen hyvästä esikoulujärjestelmästä huolimatta moninainen joukko.
Tarkkailin lasten kehityseroja aikoinaan omien lasteni jalkapalloharrastuksessa. Siinä missä jotkut seitsenvuotiaat jo pelasivat tosissaan, tekivät toiset kentällä hiekkakakkuja.
Yle kertoo, että opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan parhaillaan perusopetusuudistusta, jossa kiellettäisiin koulunkäynnin aloituksen lykkäys. Lakiesitys ei vielä ole edennyt päätöksiksi asti. Tavoitteena on se, että laki saataisiin voimaan jo kahden vuoden päästä.
Ajatusta perustellaan muun muassa sillä, että kouluun tultaessa ei tarvitse olla vielä täysin koulukypsä. Koulussa on aikaa kypsyä ja ottaa muita kiinni alaluokilla. Ministeriössä nähdään arvoa sille, että kaikki etenevät oman ikäluokkansa kanssa.
Onkohan niin? On vaikea sanoa mitään varmaa, mutta ehdoton lykkäyskielto kuulostaa maallikon korvaan kovin ¬– ehdottomalta.
Mutu-tuntuma kertoo, että organisoitu koulutoiminta väkisin leikkaa lapsen leikkimiseen käyttämää aikaa. Leikin kautta lapsi oppii ja joillekin enemmän leikkiä sisältävä esiopetus voisi olla hyvä vaihtoehto ehdottomalle kouluunmenopakolla juuri tietyssä iässä.
Kuulen jo vastalauseiden kuoron, joka muistuttaa, että monessa Euroopan maassa koulutie alkaa jo viisivuotiaana. Tämä tieto ei ole olennainen, jos samalla ei vertailla opetuksen sisältöjä eri maissa.
Leikki ei tietysti lopu koulun alkuun. 10–15-vuotiaiden keskuudessa netin kautta leviävä muotivillitys on therian. Siinä nuoret identifioituvat johonkin eläimeen ja käyttäytyvät sen mukaisesti.
Ilmiö voi aikuisista näyttää pelottavalta. Joissain kouluissa ilmiöön liittyvät eläinmaskit on jo ehditty kieltää.
Kieltointoon toivoisi malttia. Tunneilla leikkiä toki pitää voida rajoittaa. Tuomita sitä ei kannata. Eikä unohtaa, että leikin varjolla voi aina oppia. Läpi elämän.
Englantilaisen filosofi Herbert Spencerin suuhun on laitettu nokkela sanonta: Emme lopeta leikkimistä sen vuoksi, että vanhenemme, vaan vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen.